Josefus Flaviniuksen maininnat Jeesuksesta

             Historialliset maininnat Jeesuksesta

Historijoitsija Josefus Flavius syntynyt v.37 vaiheilla JKR.Tuli 13 vuvotiaana Jerusalein rabbien oppilaaksi.

Juutalaisten historian XVIII kirjan kolmannessa pääkappaleessa Josefs mainitsee Jeesujksen: ”Tuohon aikaan eli Jeesus, viisauden täyttämä ihminen, käli häntä yleensä voidaan ihmiseksi kutsua. Hän teki nimittäin aivan uskomattomia asioita ja oli kaikkien niiden opettaja, jotka mielellään kuulivat totuutta. Monet Juutalaiset ja Kreikkalaiset seurasivat häntä. Hän oli Kristus. Vaikutusvaltaisten miestemme yllyttämänä Pilatus tosin tuomitsi hänet kuolemaan ristillä. Kuitenkin ne, jotka aiemmin olivat häntä rakastanee,pysyivät uskollisina häntä kohtaa. Hän nimittäin ilmestyi kolmantena päivänä heille elävänä niinkuin Jumalan lähettämät Profeetat ovat tuhansissa ihmeellisisä ennustuksissa hänestä juliustaneet. Vielä nytkin on olemassa lahko, jonka jäsenet kutsuvat hänen mukaansa itseään Kristityiksi. ”

Loppuhuomautus tekstistä: Kriitikot ovat aito Josefuksen kirjoitus. Kuitenkin Krekka on tyypillisesti Josefukselle ominaista joka todistaa tekstin alkuperän luotettavuutta.

mm.Eusebius (elänyt 300 luvulla) tunsi tämän kirjoituksen ja hyväksyi sen aidoksi. Samoin tekivät Hieronymus ja Ambrosius ja kärkevästä kritiikistään tunnettu Harnack pitää teksitiä aitona joten ateisti kriitikot yritttävät tehdä aidon tekstin luotettavuuden kyseenalaisiksi ilman perusteita siihen

Mainintoja Jeesuksen olemassaolosta historiassa

Toinen Maininta Jeesuksesta

HlSTORIJOITSIJA EUSEBIUS KERTOO TOISEN VUOSISADAN ALUSSA VAIKUTTANEESTA QVADRATUKSESTA, JOKA ”SEPITTI PUOLUSTUSKIRJAN” KEISARILLE KRISTINUSKON HYVÄKSI. KIRJASEN KOPIO OLI EUSEBIUKSEN HALLUSSA. SE KERTOO JEESKSEN IHMETEOISTA MM. NÄIN ”vAPAHTAJAMME TEOT OLIVAT AINA LÄHELLÄ, SILLÄ NE OLIVAT TODELLISIA. PARANNETTUJA JA KUOLLEISTA HERÄTETTYJÄ EI NÄHTY AINOASTAAN SILLOIN, KUN HE PARANIVAT TAI NOUSVAT KUOLLEISTA, VAAN HE OLIVATT AINA SAAPUVILLA. HE EIVÄT OLLEET LÄSNÄ VAIN SILLOIN KUN VAPAHTAJA OLESKELI MAANPÄÄLLÄ, VAAN HÄNEN POISTUTTUAAN, PITKÄN AJAN, NIIN ETTÄ MUUTAMAT HEISTÄ OVAT ELÄNEET MEIDÄN AIKAAMME ASTI.” (EUSEBIUS IV,30)

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. ...

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kaun...

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäree...

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös ...