Du Pontin perhe

Luku 4 -- Du Pont

DU PONTIT

Ei ole yksimielisyyttä siitä kuinka du Pontin perheenjäsenten nimi kirjoitetaan. Oikeat variaatiot ovat seuraavanlaisia: Dupont, DuPont, du Pont, duPont, ja du Pont de Nemours. Nimi on ollut taipumus kirjoittaa du Pont kun on ollut kyse perheen sisäisistä asioista ja DuPont kun on ollut kyse liiketoimista. [Minä olen päättänyt käyttää termiä DuPont kun on kyse yhtiöstä. Suom. huom.]

SAATANALLISEN KUNINKUUDEN DYNASTIA

Istuessani alas kirjoittamaan du Ponteista minulle muistuu kaksi muuta perhettä. Äskettäin, John Coleman, eliittiä tutkinut henkilö, kertoi minulle että kun hän oli tutkinut Tanskan kuningatarta, hän oli löytänyt että Tanskan kuninkaallinen perhe harjoitti saatanallisia rituaaleja. On myös huomionarvoista että viisi modernia Tanskan kuningasta ovat olleet Tanskan vapaamuurareiden johtajia, ja että Tanskan kuninkaallinen perhe (prinssit, jne.) ovat olleet aktiivisia vapaamuurareita. John Dale kirjoitti kirjan The Prince and the Paranormal joka kertoo Britannian kuninkaallisen perheen salaisista okkultisista aktiviteeteista, erityisesti Prinssi Charlesin osalta mutta myös monien muiden kuninkaallisen perheen jäsenten osalta. Salaisten okkultististen aktiviteettien lisäksi Britannian kuninkaalliset ovat olleet avoimesti vapaamuurareiden johtajia, mukaanlukien Prinssi Philip. Du Ponteilla on yhtäläisyyksiä niiden perheiden kanssa; myös he ovat dynastia, myös heillä on hyvin julkinen imago, ja myös heillä on täysin salainen elämä. Itse asiassa du Pontin perhe on enemmän esillä lehdissä kuin Britannian kuninkaallinen perhe.

Claude du Pont avioitui Nathan Mayer Rothschildin kanssa (James Nathaniel Charles Leopold Rothschild) silloin kun Rothschildeille vielä oli tärkeää keiden kanssa he avioituivat, avioituen usein omien sukulaistensa kanssa.

Eräs vihje siitä että perhe on korkealla saatanallisessa hierarkiassa on se kuinka usein he solmivat avioliittoja du Pontien jälkeläisten kanssa. Vain harvat ovat tietoisia kuinka äärimmäisen tärkeää osaa verilinjat esittävät satanismin korkeimmilla tasoilla. Uskotaan että veri kuljettaa okkulttista voimaa. Jollei henkilöllä ole oikeaa verta, hän ei nouse satanismin korkeimmille tasoille. Du Pontit ovat avioituneet Ballien ja Gardnerien kanssa. Nämä perheet ovat tunnettuja siitä että he ovat mukana Illuminaatissa ja satanismissa. Esimerkiksi George W. Ball on jäsenenä Bilderbergien toimeenpanevassa komiteassa ja on osallistunut Bilderbergien kokouksiin joita on pidetty vuosina 1954, 1955, 1963, 1964, 1966, 1967, 1968, 1974 ja 1975. George W. ball on myös CFR:n ja Trilateraalisen komission jäsen. Eliza Cazenove Gardner oli du Pontin sisar. Dorsey Cazenove Gardner oli etäinen serkku. Will Gardner ja Bessie Gardner du Pont olivat du Pontien serkkuja. John W. Gardner on kuudennen asteen illuminatus ja vastuussa Rockefellerien veljesten rahastosta. Olen saanut selville että Gardnerit ovat mukana satanismissa ja noituudessa.

TÄYDELLISIÄ FAKTOJA ON VAIKEA LÖYTÄÄ

Kirjastossa, minä tutkin William Duttonin kirjoittamaa kirjaa Du Pont. DuPont-yhtiö oli lahjoittanut tämän kirjan kirjastolle. Minä tutkin myös Joseph Frazier Wallin kirjoittamaa kirjaa Alfred I. du Pont. Tämä kirjailija sai du Pontilta rahaa kirjan kirjoittamiseen. Vaikka tämä näyttää huolellisesti tehdyltä tutkielmalta, se mitä hän ei sano on erittäin tärkeää tietää. Kun perhe on miljardien dollarien arvoinen, he kykenevät siistimään perheensä historian sekä estämään ihmisiä tonkimasta heidän salaisuuksiaan.

16.5.1893, lehdistö kertoi Alfred Victor du Pontin kuolemasta ylistävin kommentein. Alfredilla (tunnettiin nimellä Fred), oli liiketoimia Louisvillessä. Kentuckyssä, ja hänet tunnettiin laajalti hyväntekijänä. Louisvillen suurin sanomalehti, Louisville Commercial kertoi täysin mielikuvituksellisen tarinan siitä kuinka Alfred Victor du Pont kuoli, ylistäen häntä suuresti.

Jos Enquirer-lehti (sanomalehti Cincinnatissa -- ei pidä sekoittaa National Enquireriin) ei olisi kertonut totuutta, yleisö ei olisi saanut koskaan tietää mitä todella tapahtui. Tässä keksityssä tarinassa kerrotaan että Fred oli kuollut aivohalvaukseen vieraillessaan veljensä Bidermannin luona. Du Pontin perhe edelleen väittää tämän olevan totta, vaikka kaikki faktat ovat hyvin tunnettuja. Sekä Fred du Pont että hänen veljenpoikansa Coleman du Pont olivat säännöllisiä asiakkaita alueen kalleimmassa huoratalossa, Maggie Payne's Bordellossa. Vaikka Fred oli rikas, hän ei ollut halukas osallistumaan eräälle prostituoidulle siittämänsä lapsen elatukseen. Joten tämä nainen ampui Frediä sydämeen. Coleman du Pont meni Maggien Bordelliin, haki ruumiin ja vei den Bidermannin taloon. Siellä tämä kuolemansyyntutkija merkitsi kuolintodistukseen syyksi aivohalvauksen. Henry Watterson, Courier-Journalin toimittaja, vaikka hän myöhemmin myönsi että hän tunsi totuuden, painoi lehteen väärän kertomuksen.

Tämä luku alkaa tällä anekdootilla jotta annettaisiin esimerkki siitä kuinka nämä kolmetoista perhettä hallitsevat lehdistöä, ja ovat hyvin herkkiä kaikelle negatiiviselle julkisuudelle. Sen lisäksi että heidän saatanalliset aktiviteettinsa ovat hyvin kätkettyjä, myös heidän jokapäiväinen elämänsä on hyvin piilossa. Coleman du Pont, äärimmäisen hedonistinen mies, on eräs du Ponteista jonka minä vahvasti epäilen olleen syvällä satanismissa.

Salailua on edelleen pidetty yllä toimimalla luotettavien edustajien kautta. Tänään, avain-edustaja on Irving Saul Shapiro (juutalainen). Du Pontin perhe on edustettuna lukuisissa ryhmissä Irving Saul Shapiron kanssa, joka on Ulkomaansuhteiden neuvoston jäsen. Hän on avainhenkilö joka on koordinoinut du Pontin ja Watsonin perheen aktiviteetteja. Watsonin perheen jäsenet ovat Illuminaatin pyramidin kuudennella askelmalla.

 

Shapiro oli Presidentti Carterin Council on Japan-U.S. Economic Relationsin jäsen, Delawaren Yliopiston luottamushenkilö, Jewish Federation of Delawaren johtaja, IBM:n johtaja (joka on Watsonin ja Rockefellerin yhtiö), Citicorpin johtaja (Rothschildien ja Rockefellerien yhtiö), sekä U.S./U.S.S.R. Trade and Economic Councilin jäsen (jossa Rockefellereillä on merkittävä rooli). Shapiro oli DuPont-yhtiön puhemies.

ALUSSA...

Du Pontin perheen elämäkerta tavallisesti alkaa siitä kun Samuel du Pont avioitui Anne Alexandrine Montchanin kanssa vuonna 1737 Pariisissa, ranskassa. Vaikka Anne oli hugenotti, hän oli meedio. Anne tuli muinaisesta kuninkaallisesta perheestä joka oli elänyt Burgandyssa, Ranskassa. On hyvinkin mahdollista että Annen verilinja antoi du Ponteille okkultistisen voiman/vallan. Annen verilinja saattaa hyvinkin olla sidoksissa Daavidin Huoneeseen. Joka tapauksessa, Samuelin ja Annen poika oli ensimmäinen du Pont joka nousi kuuluisuuteen, sekä ensimmäinen du Pont joka voidaan yhdistää suoraan Illuminatiin.

Samuelin ja Annen poika oli nimeltään Pierre Samuel du Pont. Myöhemmin Pierre Samuel lisäsi nimen "de Nemours" jotta häntä ei sekoitettaisi toisiin Ranskan lainsäätäjiin nimeltään Dupont. Pierre samuel du Pont oli nero. Perheen äiti opetti hänelle kuinka olla yhteydessä henkimaailmaan. Hänen isänsä Samuel ei voinut ymmärtää pojan neroutta, kuten sitä että 12-vuotiaana hän osasi kääntää puheen kreikaksi ja latinaksi. Kun perheen äiti kuoli Pierren ollessa 16-vuotias, hänellä ei ollut enää omaista joka olisi ymmärtänyt häntä, ja saatuaan yhden toistuvista selkäsaunoista isältään hän karkasi kotoa, ja hänen setänsä Pierre de Monchanin pelasti hänet nälkäkuolemalta.

Aluksi Pierre toimi kelloseppänä. Mutta pian hän kiinnitti monien huipulla olevien illuminaattien huomion koska hänellä oli kyky kirjoittaa hyviä traktaatteja ja artikkeleita joissa mainostettiin erilaisia poliittisia ja talouspoliittisia näkemyksiä joita he halusivat edistää. Pierre liittyi vapaamuurareihin, ja jossain vaiheessa "valaistui", kuten useimmissa ranskalaisissa loosheissa tapahtui. Vaikka Pierre koki useita taloudellisia vaikeuksia Ranskan vallankumouksen jälkeen, hän säännöllisesti lahjoitti rahaa vapaamuurarien organisaatioille Ranskassa. Sen lisäksi että hän oli sen ajan kaikkien kuuluisien vapaamuurarien ystävä, eräs hänen vapaamuurari-ystävänsä on maininnan arvoinen. Hän oli ranskalainen astronomi Lalande, joka auttoi häntä vallankumouksen aikana. Joku hyvin voimakas henkilö suojeli Pierre Samuelia ranskan vallankumouksen aikana; historioitsija Pierre Jolly on vihjannut tähän, vaikka Jolly ei koskaan kerro hänen nimeään. Minä uskon että häntä suojeltiin koska du Pont oli osa saatanallisen hierarkian sisäpiiriä.

Häntä suojeli myös sveitsiläisen pankkiirin Jacques Neckerin tytär. Hänen nimensä oli Madame Germaine de Staël. Tämä oli Pierre Samuelin läheinen ystävä ja hän johti kuuluisaa bordellia. Madame de Staël ei ollut yhtään vähempää kuin St. Simonin läheinen ystävä. Hän jakoi tämän okkultistiset ja vallankumoukselliset ajatukset. Henri de St. Simon oli opiskelija ja Jacques Rigomer-Bazinin ystävä joka oli useiden okkultististen vallankumous-ryhmien sisäpiirissä Pierre du Pontin aikoihin Ranskassa. Simon kirjoitti kirjan The New Christianity jossa hahmoteltiin ääriviivat kansainvälisen kommunismin luomiselle. Hän kirjoitti 1800-luvun alussa myös kirjan The Globe ja The Reorganization of the European Community hahmottaen ajatukset ja suunnitelmat Euroopan yhdistämiseksi. 1800-luvun alussa nämä saint-simonilaiset ehdottivat että vuosi 2000 olisi Uuden Järjestyksen syntymäpäivä. Jotta saataisiin maailma tähän uuteen Järjestykseen, tarvittaisiin lukuisia hankkeita ja vaiheita. Kaksi kanavaa -- yksi Suezin läpi ja toinen Panaman läpi tarvittaisiin jotta luotaisiin "riippuvuussuhteita" kansakuntien välille. He myös ehdottivat Niilin patoamista. He ehdottivat maapallon teknologista muodonmuutosta sekä uusien, androgyynisten humanoidien luomista. Edistystä tapahtuisi lukuisten vallankumousten kautta (lue James H. Billingtonin kirja Fire In The Minds of Men ymmärtääksesi kuinka okkultistiset veljeskunnat ovat luoneet kaikki vallankumoukset Ranskan vallankumouksesta lähtien). St. Simon, illuminaatti, halusi lapsen Madame de Staëlin kanssa, josta tulisi antikristus. SItä ei tapahtunut, mutta joka tapauksessa on merkittävää että tämä henkilö joka pelasti Pierre Samuel du Pontin elämän oli Madame de Staël. Myöhemmin Necker lainasi Lafayetten kanssa du Pontille suuria rahasummia kokeillakseen perin pohjin hänen suunnitelmiaan kommunistisen yhteisön/yhteiskunnan muodostamiseksi.

1.1.1769, Pierrestä tuli fysiokraattien lehden Les Ephémérides de Citoyenin johtaja. Hänestä tuli avainjohtaja Ranskassa mainostamaan Uutta järjestystä. Pierre Samuel du Pont uskoi Platonin ajatukseen hallituksesta jossa olisi mukana filosofi-kuningas. Pierre Samuel oli deisti. Hän puhui "Jumalasta" mutta hän tarkoitti luonnon deististä Jumalaa, ei persoonallista Jumalaa. Hän uskoi että luonto oli korkeampi Jumala kuin hänen makaaninen deistinen "Jumalansa". Huomioi, että Jefferson kirjoitti myös "Luonnon Jumalasta" Itsenäisyysjulistukseen. Tämä sen takia että deistit kuten Jefferson ja du Pont uskoivat että luonto oli korkeampi Jumala. Merkitysten moniselitteisyys on sallinut ihmisten ajatella että Jefferson viittasi kristilliseen Jumalaan Itsenäisyysjulistuksessa. On tyypillistä että kristityt olettavat muiden jotka käyttävät heidän käyttämiään sanoja ajattelevan kuten he itse. Jopa tänään monien New Age -ihmisten on helppo sumuttaa kristittyjä. Esimerkiksi he vain sanovat: "Minä uskon Kristukseen."

Tämä vapaamuurareiden viitekirja nimeltään 10,000 Famous Freemasons jonka Missourin Lodge of Research on koonnut kirjoittaa tämän Pierre Samuel du Pontista:

"Ollessaan 23-vuotias, hän julkaisi kaksi pamflettia pankkitoiminnasta, joka kiinnitti tämän kuuluisan Quesnayn huomion. Hän sitten kehitteli näitä oppeja Quesnayn koulussa, 'the physiocrats'. Matkusti Puolaan vuonna 1774 Kuningas Stanislaus-Augustuksen (vapaamuurari) pyynnöstä organisoidakseen kansallisen koulutuksen yleisen järjestelmän. Hänet kutsuttiin Vergenesin toimesta Englantiin avustamaan USA:n itsenäistymistä koskevissa neuvotteluissa. Vuonna 1789 hän oli States-Genaralin jäsen, mutta hänen taantumukselliset näkemyksensä johtivat hänen vangitsemiseensa vuonna 1792. Vuonna 1799 hän muutti Yhdysvaltoihin perheensä kanssa, ja Jeffersonin pyynnöstä, aloitti suunnitelmat kansallisen koululaitoksen luomisesta tähän maahan. Hän palasi Ranskaan vuonna 1802, ja oli laatimassa sopimusta vuonna 1803 jolla Louisiana myytiin Yhdysvalloille."

Pierre Samuel oli avainhahmo luoda kansallinen koulutusjärjestelmä sekä Puolaan että Yhdysvaltoihin. Kansallinen koulutusjärjestelmä oli vapaamuurarien/illuminaattien päämäärä hallita koulutusjärjestelmää ja ottaa se pois kristittyjen käsistä. Jefferson, joka oli Grand Orient -looshin vapaamuurari sekä kuuluisan Nine Sisters Lodgen jäsen, sekä ilmeisesti avain-iluminatus, oli Pierre Samuelin läheinen ystävä sekä tuki Pierre Samuelia useissa hänen elämänsä vaiheissa jolloin hän tarvitsi apua. Jefferson antoi ensimmäiset tilaukset ruudista (joka oli hallituksen tilaus) kun du Pontit menivät sisään ruuti-bisnekseen.

Benjamin Franklin, useiden salaisten okkultististen veljeskuntien avainjohtaja oli myös Pierre Samuelin läheinen ystävä. Kun Benjamin Franklin saapui joulukuussa 1776 Ranskaan, eräs ensimmäisistä henkilöistä jonka hän pyrki tapaamaan oli Pierre Samuel du Pont. Seuraavana vuonna tämän jälkeen, du Pont vieraili usein Franklinin asunnossa. Vuonna 1783, du Pontin odotettiin istuvan Franklinin vieressä solmittaessa sopimusta Pariisissa, mutta John Adams sai amerikkalaiset allekirjoittamaan sopimuksen Britannian kanssa ilman Ranskan läsnäoloa.

Alexander Hamilton, jonka rooli tässä salaliitossa nyt tunnetaan, oli du Pontin asianajaja Yhdysvalloissa.

SEURAAVA SUKUPOLVI

Avioliittonsa toisena vuonna Marie Le Dèen kanssa, Pierre Samuel sai pojan jolle annettiin nimi Victor Marie. Victor Marie du Pont (1767-1827) oli Illuminaatti Lafayetten apulainen vuosina 1789-1792. En tiedä oliko Victor vapaamuurari Ranskassa ennenkuin perhe tuli Yhdysvaltoihin vuonna 1800. Victor Marie du Pont meni pian mukaan vapaamuurareihin Yhdysvalloissa saavuttuaan sinne. Seuraavassa on joitakin kohokohtia hänen salaisen vapaamuurarillisen uransa ajalta, vapaamuurareiden asiakirjojen mukaan:

  • 1808 -- Allekirjoitti vapaamuurareiden anomuksen perustaa looshi Angelicaan, New Yorkiin.
  • 1813 -- Liittyi Delawaren Washington Lodgeen.
  • 1814 -- Liittyi Wilmingtonin Temppeliherroihin.
  • 1819 -- Delawaren suurlooshin suurmestari (myös vuosina 1822, 1823, 1825, 1827).
  • 1825 -- Delawaren suurlooshin rahastonhoitaja.

Pierre Samuelilla oli kaksi muutakin poikaa -- Paul Francois (kuoli kuukauden ikäisenä), sekä Eleuthère Irénéé. Eleuthère seurasi isänsä jalanjälkiä kokiessaan "valaistumisen". Eleuthère oli huomattava suorapuheinen jacobiini.

JACOBIINIT

Tämä Duc d'Orleans, Ranskan Grand Orientin suurmestari, joka on myös kaikkien ranskalaisten vapaamuurareiden päällikkö, käynnisti jacobiiniläisyyden kahden muun korkea-arvoisen vapaamuurarin Talleyrandin ja Mirabeaun kanssa. Kirjassa The War of the Antichrist With the Church (kirja joka on kirjoitettu George Dillonin luentojen pohjalta) sanotaan että sekä Talleyrand että Mirabeau olivat avain-illuminaatteja. Jacobiinien alkuperäisen looshin nimi muutettiin ensin Club Bretoniksi ja sitten Jacobin Clubiksi. Nämä jacobiinit olivat pohjimmiltaan vapaamuurareiden "valaistunut" haarautuma. Tämän Jacobin Clubin presidentti oli vapaamuurari Georges Jacques Danton, joka oli kuuluisan ja voimakkaan Nine Sisters Lodgen jäsen (Nine Sisters viittaa Pleiadien tähtikuvioon). Lafayette oli jacobiini, kuten myös avain-pelaaja Ranskan vallankumouksessa. Hyvin salainen kolmensadan vapaamuurarin ryhmä hallitsi Ranskaa salaisesti tänä ajanjaksona kirjan Autobiography of Wolfe Tone mukaan. Robespierre oli sekä vapaamuurari että illuminatus. Itse asiassa, hän oli sekä Weishauptin että Rosseaun opetuslapsi. Preussilainen paroni Anacharsis Clootz oli myös vapaamuurari ja illuminaatti. Hän oli myös Weishauptin opetuslapsi ja ymmärsi paremmin mitä Weishaupt yritti saada aikaan. Jos henkilö tutkii mitä nämä miehet opettivat hän saa selville että se oli sellaista mikä myöhemmin tultiin tuntemaan sosialismina ja kommunismina.

Alkuperäinen ajatus Ranskan vallankumouksesta käynnistyi saatanallisen hierarkian sisällä. Marraskuussa 1793, tämän saatanallisuuden inspiroiman bisneksen todelliset värit voitiin nähdä kampanjassa uskontoa vastaan, jolloin jokainen joka oli pappi Ranskassa surmattiin, ja Illuminati julisti erästä mottoaan julkisuudessa: "Kuolema on ikuinen uni."

Silminnäkijät todistavat että Saatanalla on hyvin yksityiskohtainen suunnitelma jonka hän paljastaa muutamille valituilleen huipulla. Paljon siitä mikä näyttää sattumalta ja asiaan kuulumattomalta tapahtuukin itse asiassa hyvin älykkään ja pirullisen suunnitelman mukaan.

Eleuthère Irénéé du Pont oli jacobiinien merkittävä kirjanpainaja. Hän oli vakaumukselinen deisti ja palvoi myös luontoa.

RUUTIMIEHESTÄ TULEE KANSALLISEN PANKIN JOHTAJA

Myöhemmin Yhdysvalloissa, perustettuaan menestyksekkäästi maailman parhaimman ruutitehtaan, Eleuthère Irénéé valittiin parhaimman ystävänsä Nicholas Biddlen kanssa hamiltonin luomuksen, United States Bankin johtajaksi. Muista että myös Astor valittiin tämän "kansallisen" pankin johtajaksi.

Stephen Girard (1750-1831), joka vihittiin vapaamuurariksi vuonna 1788 Charlestonissa, Etelä-Carolinassa, auttoi perustamaan toisen valtionpankin Yhdysvaltoihin vuonna 1816, ja palveli sen johtajana. Girard oli hankkinut itselleen yhdeksän miljoonan dollarin omaisuuden elämänsä aikana. Hän syntyi Ranskassa ja hänestä tuli merikapteeni. Se mistä tämä raha tuli on jossain määrin arvoitus. Hän lahjoitti suuria summia vapaamuurareiden hyväntekeväisyyteen.

VARHAISET VUODET AMERIKASSA

3.1.1800, du Pontin heimo saapui Yhdysvaltoihin suurten suunnitelmien kera. Osa näitä suunnitelmia oli luoda uusi yhteiskunta. Samalla kun Victor Marie ja hänen isänsä laativat suuria suunnitelmia jotka epäonnistuivat surkeasti, Eleuthère Irénéé du Pont käynnisti ruuti-bisneksen Delawaressa. Eleuthèren menestys voidaan laskea seuraavien tekijöiden ansioksi:

  • Ranskan hallitus antoi hänelle huippusalaiset koneet ja suunnitelmat tuottaa sen ajan parhainta ruutia. Se oli sen ajan huipputeknologiaa, ja he hankkivat työväkeä saadakseen homman käyntiin.
  • Du Pontin perheellä oli lukuisia ystäviä useilla paikoilla jotka auttoivat heitä monin avoin, tarjoten rahoitusta, maata, jne.
  • Eleuthère Irénéé du Pont oli älykäs, sekä teki töitä ahkerasti ja kärsivällisesti. Jos hänellä ei olisi ollut niin monia lahjoja, silloin du Pontin perhe olisi saattanut vajota historian pimentoon ja joku toinen perhe olisi ottanut heidän paikkansa.

KUNINKAALLINEN DYNASTIA

Du Pontin perhe on kuninkaiden dynastia. Heitä on kutsuttu kuninkaiksi -- ja oikeutetusti, sillä he ovat Illuminaatin kuninkaiden dynastia. En tiedä että ketkä näistä miehistä ovat osallistuneet saatanallisiin rituaaleihin. Tällä perheellä on aina ollut perheenpää. Saattaa olla että kaikkein mahtavin du Pont saattaa salaa palvella myös kaikkein ylimpänä satanistina. En tiedä kuka tämä henkilö on. Epäilen että tämä ei kuitenkaan ole se joka on ollut perheen julkinen pää nykyaikana, mutta minä voin luetella henkilöt jotka ovat toimineet perheen johtajina:

  • Pierre Samuel du Pont (1739-1817) -- ensimmäinen sukupolvi
  • Eleuthère Irénéé du Pont (1817-1834) -- toinen sukupolvi
  • Alfred Victor du Pont (1834-1850) -- kolmas sukupolvi
  • Henry du Pont (1850-1889) -- neljäs sukupolvi
  • Henty A. du Pont (1889-?) -- neljäs sukupolvi
  • John E. du Pont (?-?) -- viides sukupolvi

Näillä miehillä on ollut suuri valta du Pontin heimossa. Du Ponteilla oli perhe-neuvosto jossa jopa naisilla oli äänivalta. Nämä du Pontit, kuten Rothschildit, auttoivat järjestämään lastensa avioliitot, ja monet varhaisista solmittiin serkkujen välille. Esimerkiksi, Sophie Madeleine du Pont avioitui serkkunsa Samuel Francis du Pontin kanssa vuonna 1833. Tämä perhe omisti kaiken yhdessä, ja jakoi rahaa tarpeen mukaan. James Bidderman, Evelina du Pont Biddermanin poika muutti Ranskaan. Hänen jälkeläisensä jatkoivat du Pontin sukua Ranskassa.

Eräs perheistä joka solmi avioliittoja du Pontien kanssa sekä oli heidän läheisiä ystäviään oli tämä Cazenoven perhe. Molemmat perheet olivat Thomas Jeffersonin ja Albert Gallatinin läheisiä ystäviä. Olen tehnyt sen johtopäätöksen että sekä Thomas Jefferson että Albert Gallatin olivat illuminaatteja. Edelleen, olen tehnyt sen löydön American Statesmen -lehdestä että Albert Gallatin väitti olevansa muinaisen roomalaisen Konsuli Callatinusin jälkeläinen. Nämä samat ihmiset jotka hallitsevat maailmaa tänään ovat monin tavoin muinaisten aikojen johtajien jälkeläisiä. Antoine Charles Cazenove, syntynyt Genevessä, Sveitsissä, oli Abbert Gallatinin liikekumppani.

Vuoden 1812 sodan aikana du Pontin ruutitehdas oli tunnettu englantilaisten tähtäimessä ollut kohde. Kuitenkaan, britit eivät koskaan hyökänneet sen kimppuun. Du Pontit organisoivat paikallisen miliisin jota kutsuttiin nimellä Brandywine Rangers. Mielenkiintoista, heidän lipussaan oli mehiläinen (kuten merovingialaisilla) valkoisella silkillä.

Lafayette vieraili du Pontien luona Delawaressa kesällä 1825. Toinen tärkeä vapaamuurari joka vieraili hänen luonaan oli Henry Clay, joka oli ulkoministeri sekä Whig Partyn johtaja. Henry Clay oli Kentuckyn suurlooshin suurmestari vuosina 1806-1809. Hän oli eräs vapaamuurareista jotka osallistuivat korkean tason tapaamiseen USA:n Senaatissa 9.3.1822. Jos du Pontin perhe oli jo silloin huipulla, on saattanut hyvinkin olla niin että Clay tuli heidän luokseen saamaan neuvoa kuinka ohjata tätä kansakuntaa.

Du Pontit esittivät myös roolia Capitolin rakentamisessa, joka suunniteltiin ja rakennettiin lukuisten okkulttisten kaavojen mukaan.

SEURAAVA SUKUPOLVI -- PIERRE SAMUELIN LASTENLAPSET

Eleuthère Irénéé du Pontilla oli tytär Sophie Madeleine du Pont (1810-1888). Sophie oli myös hänen äitinsä nimi.

Sophie Madeleine du Pont kirjoitti päiväkirjoja sekä kävi paljon kirjeenvaihtoa. Sophie piirsi myös satoja kuvia, monet niistä ihmisten karikatyyrejä.

Tässä luvussa esitellään kaksi piirrosta joilla on merkitystä tämän aiheen kannalta.

Ensimmäisessä piirroksessa, joku du Ponteista on esitetty Saatanan kaltaisena pitkien sarvien ja hännän kera. Mielenkiintoista, 12.12.1829 kirjoittamassaan kirjeessä eräälle sukulaiselleen Sophie kommentoi että Saatanan puku oli "sekoitettu Vanhaan Nicolaukseen" (joulupukki). Se mitä monet ihmiset eivät tiedä on että Santa on salainen okkultistinen koodinimi Saatanalle.

 

Seuraavassa piirroksessa on kuva Sophiesta itsestään istumassa kantotuolissa jota mustat palvelijat kantavat. Tämä piirros on liitetty mukaan jotta nähtäisiin kuinka varakkaita du Pontit olivat pian sen jälkeen kun he saapuivat Delawareen, Yhdysvaltoihin.

Alfred Victor du Pont, joka oli sekä perheen että ruutitehtaan päällikkö, avioitui Metan kanssa. Meta oli mukana swedenborgismissa, joka oli mystisen uskonnollisen vapaamuurariuden laji joka perustui ruotsalaisen vapaamuurarin Swedenborgin opetuksiin. Alfred Victor ei ilmeisesti tuntenut mitään negatiivista tätä oppia kohtaan. Hänen vaimonsa Meta organisoi Swedenborg-kirkon kaupunkiin.

Sisällissodan aikaan, du Pontit tunnustautuivat vähemmän deisteiksi mutta sitäkin enemmän Episkopaaliseen Kirkkoon. Joanna Smith du Pont oli instrumenttina tässä muutoksessa. Eräs perheistä joiden kanssa du Pontit avioituivat oli Cazenoven perhe, jotka olivat episkopaaleja, ja epäilen että eräät heistä olivat mukana Illuminaatissa. Christ Church rakennettiin du Pontien maille heidän omia episkopaalisia jumalanpalveluksiaan varten.

Sisällissotaan mennessä Delawaren osavaltio oli du Pontien ja heidän ystäviensä hallussa. 1900-luvulla, du Pontit olivat saaneet vieläkin lujemman otteen. Koska Delaware oli heidän hallussaan, on tärkeää tutkia joitakin henkilöitä jotka du Pontit ja heidän eliitti-ystävänsä ovat nostaneet korkeisiin virkoihin. Tämä on hyvin pintapuolinen lista, olen tehnyt ainoastaan vähän tutkimusta aiheen tiimoilta.

DELAWAREN KUVERNÖÖRIT

  • John Collins (Gov. 1819-1822) -- Collins family
  • Caleb P. Bennett (Gov. 1832-1836) -- Freemason
  • Thomas Stockton (Gov. 1844-?) -- High ranking Freemason
  • Charles C. Stockley (Gov. 1883-1887) -- Freemason
  • Benjamin T. Biggs (Gov. 1887-1891) -- Freemason
  • Pierre Samuel du POnt, IV (Gov. 1977-?) Also U.S. Representative, and other gov. positions.

DELAWAREN SENAATTORIT

  • T. Coleman du Pont (Sen. 1921-?)
  • Henry A. du Pont (Sen. 1895-1896, 1906-1916)
  • L. Heisler Ball (Sen. 1903-1905, 1919-1925) -- Also served Del. as state Treasurer, Freemason
  • James H. Hughes (Sen. 1937-1942) -- Also served Del. as Sec. of State, Freemason
  • Richard R. Kenney (Sen. 1897-1901) -- Also served Del. as Adj. General
  • Arnold Naudain (Sen. 1830-1836) -- Freemason, Grand Master of G.L. of Del.
  • William V. Roth, Jr. (Sen. 1971-?) -- CFR, Trilateral Commission, also on the Rep. Nat. Comm.
  • John G. Townsend (Sen. 1929-1942) -- Freemason, banker, alternate delegate to the U.N. General assembly in 1946.
  • James M. Tunnell (Sen. 1941-1947) -- 32 deg. Freemason, also lawyer.
  • John Wales (Sen. 1849-1851) -- Also served Del. as Sec. of State, Freemason, Pres. on Nat. Bank of Wilmington and Brandywine.

Tämä du Pontin ruutitehdas dominoi teollisuutta. Vain vähän käynnistymisensä jälkeen vuonna 1802, heillä oli maailman parasta ruutia tarjottavana yleisille markkinoille. Joka kerta kun Yhdysvallat on käynyt sotia vuodesta 1802 tähän päivään asti USA:n armeija on turvautunut du Pontin ruutiin. Henry du Pont otti hallintaansa ruudin valmistuksen kun hän oli 38-vuotias. Hän oli hyvin itsevaltainen ja tuli tunnetuksi nimellä "Boss Henry". Hänen kapeakatseinen, taantumuksellinen ja itsevaltainen ajattelunsa vei DuPont-yhtiön taloudellisiin vaikeuksiin huolimatta siitä että he hallitsivat ruuti-markkinoita. Kun hän kuoli, Alfred I. du Pont, Pierre Samuel du Pont, II (1870-1954), sekä Thomas Coleman du Pont (1863-1930) ottivat haltuunsa DuPont-teollisuusyritykset. Tämä triumviraatti elvytti nämä ikääntyvät DuPont-tehtaat. He ostivat ulos markkinoilta kaikki muut ruudin valmistajat, antaen heille absoluuttisen monopolin ammus-teollisuudessa. He modernisoivat DuPont-tehtaat ja laittoivat liiketoimet huippuvireeseen.

22.8.1857, du Pontit menettivät ensimmäisen perheenjäsenensä, Alexis du Pontin, räjähdyksessä. Du Pontit olivat aina olleet eturintamassa työturvallisuus-asioissa, mutta tämä ei estänyt heitä kohtaamasta toistuvia räjähdys-onnettomuuksia tulevina vuosina.

Vuonna 1852 he palkkasivat koti-opettajan lapsilleen. Tämä opettaja, R. Page Williamson kuvaili kirjeessään Virginialle, että du Pontin lapset olivat erittäin pilalle hemmoteltuja ja että heidän kanssaan oli vaikea tehdä yhteistyötä.

Vuonna 1872, Henry du Pont yhdisti Laflin & Randin ja Hazard Powder Companyn muodostaakseen Gun Powder Trade Associationin. Se mitä tämä yhdistys teki oli eliminoida kilpailu kolmen suurimman ruudin valmistajan välillä sekä luoda monopoli tälle kartellille. Lopulta du Pont osti ulos nämä kaksi suurta plus lukuisia pienempiä ruudin valmistajia. Minä ehdotan että jokainen joka uskoo että du Pont ja muut eliitin jäsenet ovat kapitalisteja, katsoisi historiaan toisen kerran. Nämä miehet eivät usko kapitalismiin, he uskovat monopoleihin -- joka on sama asia mitä tapahtuu kommunismissa. Kun nämä ihmiset kuvailivat perustamaansa monopolia he selittivät että se tuo "järjestyksen ja vakauden sirpaloituneeseen ja kaoottiseen teollisuudenalaan". Vuonna 1889, Alfred I. du Pont yritti lahjoa ranskalaisia viranomaisia jotta he myisivät savuttoman ruudin reseptin hänelle. Mutta mikään rahasumma ei kelvannut sillä nämä ranskalaiset tiesivät että he menettäisivät henkensä mikäli he luovuttaisivat salaisuudet hänelle. Britit eivät olleet yhtään avuliaampia.

Elämä ei ole pelkkää mansikoita ja kermavaahtoa. Fred murhattiin. William du Pont joutui naimisiin serkkunsa May du Pontin kanssa, jota hän ei halunnut naida. Louis Cazenove du Pont oli älykäs nuori mies, mutta hän ampui itsensä Wilmington Clubin kirjastossa. Alfred sai vahingossa luodin kasvoihinsa metsästysretkellä. Du Pontin perheessä kärsittiin sydänsuruista, rikkoutuneista avioliitoista, mielisairaudesta, jne. Kun Mary Belin avioitui tähän perheeseen hän toi siihen juutalaista verta.

Merkittävänä osana paisuvaa sotilaallis-teollista kompleksia 1900-luvulla, DuPontin täytyi tehdä yhteistyötä armeijan ja laivaston kanssa. Armeija ja laivasto saivat vakuuteltua heidät solmimaan sopimuksen belgialaisen Coopal Companyn kanssa savuttoman ruudin valmistamiseksi, joka osoittautui kuitenkin huonolaatuisemmaksi kuin se mitä amerikkalaiset jo sillä hetkellä tuottivat. Kuitenkin, tämä koko episodi päättyi kun du Pontit jatkoivat omalla sekoituksellaan ja perustivat uuden tehtään Carney's Pointiin, New Jerseyhin.

Juhliakseen ensimmäistä sataa vuottaan Amerikassa, jokainen Pierre Samuelin elävä jälkeläinen kutsuttiin suurelle juhla-aterialle. Heidän majoittamisekseen rakennettiin talo. Heitä oli yli sata. Jokaisen henkilön ruokailuvälineiden joukossa oli erityislahjana kultainen kolikko joka oli valmistettu tätä tilaisuutta varten. 1.1.1900, du Pontin heimoa juhlittiin.

Du Ponteilla oli paljon salaisuuksia. Kun Eugene du Pont, perheen ruutibisneksen pääjohtaja kuoli lähellä vuosisadan vaihdetta, kukaan ei tiennyt minkä arvoinen tämä yhtiö oli tai mitä varoja sillä oli. Siihen aikaan du Ponteilla oli ruutitehtaita Pennsylvaniassa, Delawaressa, Iowassa ja Tennesseessä. Du Pontit ovat tänään paljolti samoja kuin eilenkin, paitsi että heidän omaisuutensa on tänään kenties kymmenen kertaa paremmin kätketty -- ei ainoastaan ulkopuolisilta vaan myös heiltä itseltään. Du Pontit ovat yleisesti luoneet omaisuutensa vaikealla tavalla -- tehden ahkerasti töitä ja tuottaen tavaraa, toisin kuin muut huipulla olevat perheet. Du Ponteja täytyy kehua tästä, vaikka ajoittain he ovat olleet hyvin kitsaita sen suhteen mitä he ovat maksaneet työläisille. Du Pontit osoittavat myös hämmästyttävää kykyä pitäessään dynastiansa elossa. Heidän perheensä tuntuu muuttuvan aina vain yhä näkymättömämmäksi.

KOLME SERKKUA JOTKA PELASTIVAT DUPONT-YHTIÖN VUONNA 1902

Nämä kolme menestyksekästä du Pontia, Alfred, Coleman ja Pierre jotka yhdessä ottivat haltuunsa nämä ruutitehtaat joutuivat vaikeisiin keskinäisiin kiistoihin muutaman vuoden päästä. Alfred erosi vaimostaan avioituakseen serkkunsa kanssa, ja Coleman sekä monet muut eivät hyväksyneet tätä avioliittoa. Alfred ja muut joutuivat vakaviin perheen sisäisiin kiistoihin. Vuonna 1913, Alfred, joka antoi yhdessä vaiheessa vihan hallita itseään, sai Delawaren lainsäätäjät hyväksymään erityisen lain joka muutti hänen ensimmäisen vaimonsa pojan nimen tarkoituksena loukata hänen ensimmäistä vaimoaan. Tämä erikoinen laki läpäisi Edustajainhuoneen neljässä tunnissa salaa Alfredin pyynnöstä, mutta Senaatissa sen hyväksyminen jäi kahden äänen päähän sen jälkeen kun muut du Pontit saivat selville mitä Alfred yritti. Alfred rakennutti serkku-vaimolleen itärannikon kaikkein kalleimman talon. Alin arvio talon hinnasta oli kaksi miljoonaa dollaria sen aikaista rahaa (vuosi 1910), mutta todelliset kustannukset ovat saattaneet olla moninkertaiset. Talo oli nimeltään Nemours. Tontin pinta-ala oli 400 eekkeriä, mukaanlukien yhdeksän jalkaa korkea muuri jonka päällä oli lasimurskaa.

Vuodesta 1906 vuoteen 1920, du Pontin perhe jakaantui kahteen ryhmäkuntaan jotka kävivät keskenään sisällissotaa useilla alueilla. Alfred I. du Pont johti poliittista kampanjaa Coleman du Pontia vastaan. Niihin aikoihin politiikka ja äänestykset sekä äänten laskeminen oli totaalisen korruptoitunutta. Vuoden 1918 huhtikuuhun mennessä, Alfred oli saanut Colemanin karkoitettua Delawaren politiikan huipulta.

Vuonna 1911, Alfred osti alueen tärkeimmän sanomalehden, Wilmington Morning Newsin. Vuonna 1916, sen jälkeen kun hän oli saanut menestyksekkäästi estettyä setänsä Henry A. du Pontin uudelleenvalinnan, Alfred osti itselleen yhdeksän Delawaren sanomalehteä.

Eräs yksityiskohta jota minä en ole maininnut oli että eräs Delawaren tuoreemmista kuvernööreistä, C. Douglas Buck, avioitui Alice H. du Pontin kanssa. En ole myöskään kirjoittanut sisäpiirin tarinaa politikoinnista jota Delawaressa on harrastettu tällä vuosisadalla. Se on niin yksityiskohtaista monien nimien kera että en halua sekoittaa ihmisiä. Joka tapauksessa, yhteenvetona sanottakoon että kulissien takana kaikki kuvernöörit ovat olleet du Pontien hyväksymiä.

Vuonna 1932, matkallaan Egyptissä, Alfred löysi koiran jolle hän antoi nimen "Mummy", joka oli hänen Familiar Spirit (tälle sanale ei löydy kunnon suomennosta). Alfred I. du Pont itse kirjoitti tämän kirjeessään pastori Baker P. Leelle 23.5.1932, koskien hänen Familiar Spiritiään: "Minulla on yksi tai kaksi tehtävää lisää Mummylle, ja sitten minä annan hänelle lomaa ennenkuin minä panen hänet töihin uudestaan." Hän kirjoitti ainakin yhden kirjeen lisää jossa hän puhui koiransa maagisista voimista, joka oli hänen Familiar Spirit. Rouva Cazenove Lee, Jr. sai myös kirjeen jossa mainittiin Mummyn maagiset voimat.

Alfred kuoli vuonna 1935. Ed Ball ja Jessie Ball du Pont (hänen leskensä) ottivat haltuunsa tämän kiinteistön. Ed Ball kasvatti Alfred I. du Pontin omaisuutta ja hänestä tuli Floridan mahtavin mies. Ed Ballin omaisuus ylitti miljardi dollaria 1950- tai 1960-luvulla. 1960-luvun loppupuolella, poliittiset viholliset kykenivät hyökkäämään Ed Ballin omaisuutta vastaan uudella lainsäädännöllä sekä tutkimalla hänen varojensa väärinkäyttöä jotka olivat piilotettuina säätiöihin. Vuonna 1981, Ed Ball kuoli. Vuonna 1985, Ed Ballin leski väitti että Edin sisar Jessie oli murhannut Alfred I. du Pontin vuonna 1935. Hän väitti että silloin kun Ed oli elossa hän oli liian peloissaan kertoakseen totuuden Alfredin kuolemasta. Forbes Magazine julkaisi tämän tarinan lokakuussa 1985.

T. Coleman du Pont ryhtyi liiketoimiin Presidentti Taftin veljen Charles P:n (Skull & Bones) kanssa vuonna 1910 rakentaakseen McAlpin-hotellin New York Cityyn (Taftin toinen veli Horace oli Skull & Bonesin jäsen; itse asiassa, Taftin perhe joka ulottuu Braintreehin, Massachusettsiin, vuoteen 1679, auttoivat käynnistämään Skull & Bones Orderin, ja ainakin kahdeksan Taftia on ollut mukana tässä Järjestyksessä). Tämä oli ensimmäinen hotelli korkeatasoisten hotellien sarjassa. Coleman osti New York Equitable Life Assurance Societyn, joka oli USA:n suurin vakuutusyhtiö. Tämä yhtiö epäilemättä toi Colemanin kosketuksiin muun Illuminaatin eliitin kanssa. Hän kuului Rittenhouseen Philadelphiassa. Hän oli lukuisten yhtiöiden johtaja mukaanlukien Union National Bank Wilmingtonissa, sekä Central Coal & Iron Company, sekä muutama muu hiili- ja teräsyhtiö. T. Coleman on myös mainittu yhteyksistä du Pontien ruutibisnekseen jota hän johti useita vuosia.

Du Pontit tekivät töitä Morganin pankki-toiminnan parissa.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan du POnteilla meni lujaa. Tällä yhtiöllä oli yhdeksän miljoonan dollarin rahoitus-ylijäämä. Tuloksena oli että DuPont sulautti itseensä Genaral Motorsin. Du Pontit menivät mukaan myös kemikaali-bisnekseen. USA:n hallitus oli takavarikoinut saksalaisen Dye Trustin, ja heidän patenttinsa annettiin du Ponteille. Du Pontit alkoivat rakentaa suurta kemikaali-imperiumia synteettisten aineiden pohjalta kuten iskunkestävä lasi, maalit, tekosilkki, nylon, väriaineet, filmi, kumi, kemikaalit, lääkkeet, jne. Ainoastaan Dow Chemical Company pystyy kilpailemaan DuPontin kanssa.

Alfred Victor du Pont (Alfred I:n poika) palveli ainoastaan sotamiehenä merivoimissa Ensimmäisen maailmansodan aikaan, palvellen useilla laivoilla. Ja kuitenkin jostain syystä kun Toinen maailmansota puhkesi, hänestä tehtiin esikuntapäällikön avustaja vuosiksi 1943-1945. Hän oli episkopaali. Du Pontit hallitsevat Remington Arms Companya.

Emilie Francis du Pont (1898-?) valmistui Yalesta kuten niin monet du Pontit ovat tehneet. Hän oli merkittävä maallikko-ihminen Episkopaalisessa Kirkossa.

Pierre Samuel du Pont kuului American Philosophical Societyyn. Hänellä oli myös Muukalaislegioonan kunniamerkki (en ole saanut selville että miksi tai kuinka hän sai tämän). Hän istui Delawaren kouluhallituksessa vuosina 1919-1921. Hän oli Genaral Motorsin pääjohtaja vuosina 1920-1923, jolloin hän luovutti sen Alfred P. Sloan Juniorille. Pierre Samuel käynnisti sellaisen jota kutsutaan nimellä "The Buddy System" missä DuPontin ja Genaral Motorsin johto toimi yhdessä. DuPont pelasti GM:n vararikolta Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja on vahtinut GM:ää siitä lähtien. Vuonna 1955, du Pontit pääsivät eroon intresseistään GM:n suhteen, ja Alfred P. Sloan Junior, jonka he olivat panneet johtamaan GM:ää jäi eläkkeelle johtokunnan puhemiehen tehtävistä vuonna 1956.

Henry Belin du Pont oli TWA:n puhemies.

Robert L. du Pont on tutkija ja psykiatri. Hän on suorittanut tutkimusta Harvardissa. Hän oli mukana Yhdysvaltain delegaatiossa United Nations Commission on Narcotic Drugsissa vuosina 1973-1978. Hän tietää paljon siitä mitä huumeet tekevät ihmisille, mikä on myös hänen tutkimusalueensa. Ja Francis Marguerite du Pont (syntynyt vuonna 1946 Duluthissa, Minnesotassa), on syvällä geeni-tutkimuksessa. Ne meistä jotka tietävät mitä nämä ihmiset haluavat tehdä vapisevat, kun me näemme että jotkut huipputason geenitutkijoista ovat yhteydessä saatanallisiin perheisiin.

Jokainen amerikkalainen miltei joka päivä käyttää DuPontin tuotetta. Kun minä aloin opiskella mitä DuPontin laitokset tuottavat, minä järkytyin. Kaikki mihin liittyy kemikaaleja ovat heidän hallinnassaan. Tuholaismyrkyt ja lannoitteet maanviljelijöille, kosmetiikka ja nylon naisille, kemikaalit kaikenlaiseen teollisuustuotantoon, kaikenlaiset tekstiilit, puhdistusaineet, jne. Tämä lista jatkuu ja jatkuu. Useimmat meistä käyttävät DuPontin valmistamia tuotteita melkein jatkuvasti kaiken päivää! Genaral Motors, räjähde- ja ruuti-monopoli, kemikaali-monopoli (kymmenine tuhansine tuotteineen) antaa du Ponteille suunnattoman taloudellisen vallan. Du Pontit ilmiselvästi tekevät läheistä yhteistyötä öljynjalostus-eliitin kanssa, sillä niin monet heidän tuotteistaan ovat jalostettuja öljystä.

Vuonna 1940, arvioitiin että du Pontin omaisuus oli viisi miljardia dollaria. Tänään, heidän omaisuutensa täytyy olla useita miljardeja dollareita, mainitsematta sitä suurta valtaa joka heillä on. USA:n armeijan eloonjääminen riippuu du Pontien sotilaallisista tuotteista.

DU PONTIT TÄNÄÄN

Pilgrim Society edustaa tänä päivänä du Pontin perhettä Illuminaatin kuudennella askelmalla. Olen vakuuttunut että heidän valtansa yltää korkeammallekin, mutta asian selvittäminen vaatisi enemmän tutkimusta. Eräässä kirjassa sanotaan että du Pontit ovat yksi Yhdysvaltain kolmesta vaikutusvaltaisimmasta perheestä tänä päivänä. Kun Pierre Samuel du Pont III avioitui Jane Holcombin kanssa hän toi kuninkaallista verta joka teki du Ponteista kaukaisia sukulaisia monen amerikkalaiseen eliittiin kuluvan kanssa. Heidän poikansa Pierre Samuel du Pont IV sitten oli etäistä sukua muiden eliitti-perheiden kanssa kuten Astor, Paley, Taft, sekä muut.

NOITUUS

Kun tämä kirjailija kirjoitti artikkelia du Ponteista, eräs jonka äitipuoli teki töitä du Ponteille Pennsylvaniassa esitti muutaman kysymyksen ja sai selville että tämä äitipuoli joka tekee heille töitä on noita. Tämä noita on du Pontien läheinen ystävä eikä häntä voida erottaa.

ERÄS PERHEENJÄSEN RIKKOO VÄLIT MUUN PERHEEN KANSSA

Vuonna 1993, Inside Edition teki TV-dokumentin Lewis du Pont Smithista, DuPont Chemical Companyn omaisuuden kymmenen miljoonan dollarin perijästä. Lewis du Pont Smith on paljastamassa perhettään. Tietysti kansallisessa televisiossa, jota Illuminati kontrolloi, he eivät kykene tekemään suuriakaan paljastuksia, mutta hän antoi muutamia vihjeitä.

Lewis du Pont Smith osoitti sormella "voimakkaita perheitä" jotka olivat huumekaupan takana. Syy miksi hänen sallittiin sanoa tämä, oli että Lewis oli tämä henkilö kirjan Dope Incorporated takana, ja tämä toi hänelle vaikeuksia muun perheen suhteen. Lyndon LaRouche, joka paljasti osia tästä saatanallisesta salaliitosta kirjoitti hyvän kirjan nimeltään Dope Incorporated. Tämä kirja paljastaa Englannin Kuningattaren osaksi tätä huumekauppaa. Kyllä, Britannian kuninkaallisella perheellä on sidokset eliittiin, okkultismiin sekä huumekauppaan. He eivät ole niin mukavia kuin kuvista voisi päätellä. Lewis du Pont Smith, jolla oli hyvä tuntuma siihen mitä oli meneillään, lahjoitti 20.000 dollaria jotta kirja saatiin painetuksi.

Lewis du Pontin perhe oli hyvin järkyttynyt siitä että hän auttoi vihollista, ja he saivat tuomarin päättämään että Lewis oli kykenemätön hoitamaan liiketoimia. Oikeus myös pienensi Lewisille tulevan perinnön määrää. Du Pontit myös yrittivät pysäyttää hänen avioitumisensa. Eräs Liittovaltion "myyrä" pelasti Lewisin sieppaukselta -- hänet olisi viety Atlantille 60 mailin päähän rannikolta hänen isänsä jahdilla kidutettavaksi ja ohjelmoitavaksi. Hänen isänsä oli palkannut moottoripyöräjengin mustien huppujen kera, sekä joitakin CIA:n tai Vihreiden Barettien sotilaita sieppaamaan Lewis. Lewis onnistui pakenemaan. Lewis yritti saada perheensä oikeuteen syytettynä salaliitosta ja sieppauksesta, mutta du Pontin perhe, pidä mielessäsi, on eräs kolmestatoista huipulla olevasta perheestä ja omistaa oikeuslaitoksen. Hän epäonnistui yrityksessään saada perhe tuomituksi.

VUOSI 1994 -- ERÄS PERHEEN JOHTAJISTA SYYLLISTYY MURHAAN

John E. du Pont, eräs du Pontin perheen perillisistä & Bohemian Groven jäsen tuli lööppeihin kun hän ampui Dave Schultzin (hänen homoseksuaalinen rakastajansa) kotonaan lähellä du Pontien Olympia-valmennuskeskusta. 33. asteen vapaamuurari ja illuminaatti Robert Schuller oli ollut John E. du Pontin pastori. Ihmiset olivat yrittäneet varoittaa poliisia siitä kuinka vaaralliseksi John E. du Pont oli käymässä, ja kuinka peloissaan he olivat, mutta rahojen ja statuksen tähden poliisi ei ollut halukas kuulemaan heidän varoituksiaan. Rahojensa tähden Johnin oli sallittu palvella vapaaehtoisena poliisina (ilman kunnon ansioita), ja John oli myös tarjonnut koulutustiloja poliisille. Hän oli hyvin läheinen joidenkin paikallisten poliisien kanssa. John E. du Pont oli Illuminaatin mielenhallinnan alla; sekä traumaan perustuvan että implanttien. Hänen mielanhallinnallaan oli epäilemättä osuus hänen henkisiin ongelmiinsa. Johnin talossa on salaisten tunneleiden ja huoneiden labyrintti. Poliisi pidätti John du Pontin useita päiviä kestäneen piirityksen jälkeen.

DUPONT-YHTIÖTÄ KÄYTETTIIN TYÖKALUNA VIEDÄ MEIDÄT UUTEEN JÄRJESTYKSEEN

Vaikka DuPont-yhtiöitä (ensisijainen näistä yhtiöistä on E.I. DuPont De Nemours & Company jonka liikevaihto vuonna 1991 oli 38,7 miljardia dollaria) johtavat monet toimitusjohtajat jotka eivät ole du Pontin perhettä, tämä perhe salaa vetelee kaikista naruista taustalla. Monet toimitusjohtajat ovat miehiä joiden elämänfilosofia on yhteneväinen du Pontien kanssa. On hyvin selvää että DuPont-yhtiöitä käytetään viemään meidät Uuteen maailmanjärjestykseen. Tämä saatanallinen Bronfmanin perhe myös omistaa paljon DuPontin osakkeita. Edgar Bronfman Senior, poikansa Edgar Juniorin, sekä veljensä Charlesin kanssa omistaa 26% DuPontin osakkeista. Newsweek-lehden mukaan (11.9.1995), he omistavat myös suuren osuuden Time-Warnerista. Edgar Bronfman Senior on Maailman juutalaiskongressin presidentti, jolla on sidokset B'nai B'rithiin. Edgar M. Bronfman on ollut DuPont Companyn johtaja sekä CFR:n jäsen. Bronfmanin avioiduttua Ann Loebin kanssa, heidän rahansa saivat sidoksia New Yorkin aristokraatteihin, kuten Loeb-Lehmanin osuus New Yorkin Empire Trust Companyssa.

Eräs kristitty veli joka tekee töitä du Ponteille Tennesseessä yrittää salaa sabotoida DuPont-yhtiön johtajien pyrkimyksiä saada työntekijät kääntymään New Age -uskoon. Toisten kristittyjen avulla tässä tehtaassa, tämä kristitty veli sai selville mitä oli suunnitteilla, ja teki sitten kotitehtävänsä niin että hän sai osoitettua työntekijöille kuinka New Age -ajatuksia syötetään heidän ajatusmaailmaansa. Yhtiö ei enää kutsunut väkeään "työntekijöiksi" vaan sen sijaan kutsui heitä "vihkiytyneiksi". Kaikki tehtaan työntekijät aiottiin lähettää Pecos Riverin koulutuskeskukseen, mutta tämän New Age -aivopesun paljastuttua työntekijät eivät suostuneet tähän. Tämä DuPontin työntekijä lähetti minulle videon Pecos Riverin koulutuskeskuksesta, ja siinä näytettiin kuinka ihmiset suutelivat toisiaan koska koulutus oli suunniteltu murtamaan yksilöllisyys ja luomaan ryhmä-ajattelua. Vihkiytyneille opetetaan että "älä lyö egoa; ego on sinun palvelijasi".

Executive Excellence -aikakauslehdessä (kesäkuu 1992) oli artikkeli jossa kerrottiin viidestä ajatuslajista joita DuPont-yhtiö yrittää iskostuttaa työntekijöihinsä: 1) Lateraalinen (sivuinpuoleinen) ajattelu; 2) Metaforainen ajattelu; 3) Positiivinen ajattelu (tätä kutsutaan myös nimellä "visualisaatio" -- tai okkultismissa sitä kutsutaan nimellä "witchcraft"); 4) Assosiaatioiden laukaisu; 5) Tulkitsevat unet.

Yhtiössä käynnistettiin ohjelma jossa työntekijät voivat saada rahaa ehdottamalla parannuksia ympäristönsuojeluun. Jotkut tämän kirjan lukijat ovat jo tietoisia kuinka eliitti kontrolloi, manipuloi ja keksii ympäristökysymyksiä.

DuPont-yhtiö hyödyntää keinotekoista älyä. Neuroverkot ovat siinä kehitysvaiheessa että ne voivat oppia tekemistään virheistä. DuPont on viemässä meitä kohti Uutta uljasta maailmaa. He olivat ensimmäisiä jotka ottivat käyttöönsä Fax Nowin, nopean asiakaspalvelun nimeltään "fax-on-demand".

DuPont on nyt prosessissa jossa siitä on tulossa totaalisen globaali. Heillä on jo tehtaita useassa Etelä-Amerikan maassa, Meksikossa, Kanadassa, Koreassa, Japanissa sekä monessa Euroopan maassa. He yrittävät selvittää kuinka päästä entiseen Neuvostoliittoon. Ilmeisesti he ovat menettäneet jonkin verran rahaa tässä prosessissa.

Tämä ICI (Imperical Chemical Industries -- joka on liitossa Warburgin perheen kanssa) sekä DuPont vaihtoivat tehtaita. ICI:llä oli ollut päämaja Wilmingtonissa, Delawaressa jonkin aikaa ennen tätä vaihtokauppaa. DuPont sai ICI:n nylon-tehtaan ja ICI sai DuPontin akryylitehtaan. Miksi? Jotta molemmat yhtiöt voisivat tulla yhä kansainvälisemmiksi. Tai, toisin sanoen, "keskittää liiketoiminnan resursseja jotta kumpikin voisi kehittää itselleen vahvemman globaalin aseman" (katso Economist, 3.10.1992, s. 76). Tämän vaihtokaupan ansiosta DuPont saa 43 prosentin osuuden Euroopan nylon-markkinoista.

DuPont on rakentanut 20 miljoonan dollarin tutkimuskeskuksen Bad Homburgiin, Saksaan. DuPont on käyttänyt 1,27 miljardia dollaria tutkimukseen äskettäin julkaistun artikkelin mukaan. Osa DuPontin tutkimuksesta on "riski" -alueella, mikä tarkoittaa että on vaikea nähdä kuinka kyseinen tutkimus hyödyttää tätä yhtiötä. Yhtiö on myöntänyt tämän.

Aviation Week and Space Technology (26.10.1992) kirjoittaa hienostuneista komposiitti-materiaaleista joita DuPont tuottaa nykyaikaisiin avaruus- ja ilma-aluksiin (minä kuvittelen että jotkin näistä komposiitti-materiaaleista löytävät tiensä salaisiin UFO-tukikohtiin, ja DuPont saattaa hyvinkin tuottaa joitakin osia näihin salaisiin painovoiman kumoaviin laitteisiin). Tässä artikkelissa sanotaan että Boeing Defence and Space Group, Lockheed Aeronautical Systems Company, General Dynamics, sekä DuPont Hercules, Incorporated tekevät yhteistyötä ilmailu-projekteissa. Boeing ja Lockheed ovat ehdottomasti sekaantuneet lentävien lautasten rakentamiseen, joten tämä saattaa olla hyvä vihje että DuPont on myös. Tässä artikkelissa sanotaan että DuPont on ollut johtava tavarantoimittaja uudenaikaisille Amerikkalaisille sotilas-ohjelmille.

E.I. DuPont de Nemours & Companyn toimitusjohtaja on Edgar Woolard joka tuli hommiin vuonna 1989. Edgar on innovatiivinen, mikä on hyödyllinen ominaisuus 1990-luvun johtajille. Vuonna 1971, miljardööri Ross Perot otti haltuunsa Glore Forgan -välitystoiminnan du Pontin perheeltä. Ross oli myös mukana GM:ssä hetken.

Eräs asia jota Illuminati on suunnitellut on panna aineita suurten kaupunkien vesijohtoverkostoihin. Mielenkiintoista, DuPontilla on tutkimuslaitoksia sekä Chamber's Works -laitos Deepwaterissa, New Jerseyssä, jotka molemmat ovat tekemisissä veden laadun parantamisen kanssa.

JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän kirjailijan du Pont -sukututkimus näyttää useita asioita: 1) du Pontit Astorien tapaan käyttävät toistuvasti samaa nimeä yhä uudelleen; 2) Rothschildien tapaan du Pontit ovat solmineet paljon perheen sisäisiä avioliittoja.

Lukuisa määrä du Ponteja solmi kuitenkin avioliittoja muiden huomattavien verilinjojen kanssa. Ethel du Pont avioitui Franklin D. Roosevelt JUniorin kanssa vuonna 1931.

Riippumatta siitä onko henkilö tietoinen du Pontien salaisesta saatanallisesta vallasta/voimasta, on kuitenkin pakko tehdä johtopäätös että tällä perheellä on käsittämättämän paljon valtaa Yhdysvalloissa. Me olemme jatkuvasti tekemisissä tuotteiden kanssa joiden valmistus on du Pontin perheen käsissä. Niille ihmisille jotka uskovat teoriaan että maailma on jaettu Rothschildien ja Rockefellerien kesken, katso du Ponteihin jotka ovat täysin riippumattomia muista huipulla olevista perheistä.

Karl Schriftgiesser kirjoittaa kirjassaan Families näin: "Du Pontit muodostavat ehdottoman dynastien: kenties kaikkein täydellisimmän dynastien joka on koskaan luotu tähän tasavaltaan sekä sellainen jolla näyttää olevan kohtalona siirtää kuninkuutensa tuleviin sukupolviin... Tänään tähän perheeseen kuuluu useita satoja jäseniä. Joka kerta kun henkilö avaa tupakka-rasian, yksinkertainen repäisynauhan avaaminen on kunnianosoitus du Pontin perheelle, ja joka kerta kun ase laukaistaan, riippumatta siitä että tuhoutuuko elämää vai omaisuutta, pamaus kaikuu tämän mahtavan klaanin feodaaliseen linnakkeeseen. Meidän täytyy lopettaa tähän lausuntoon että du Pontit tänään hallitsevat Delawarea rautaisella nyrkillä, että heidän intressinsä vaikuttavat meidän jokaisen päivittäiseen elämäämme jollakin tavalla, ja että tämä perhe kulkee eteenpäin. Se on tänään, suuri amerikkalainen dynastia. Suljettu, sellainen jonka kimppuun ei pääse, joka piilottaa skandaalinsa, ei kerskaa hyvillä töillään, vaan jatkaa, amerikkalaisen demokratian sisällä, sen hyödyntämistä lannistumattomaan tapaansa."

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. ...

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kaun...

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäree...

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös ...