Rothschildin perhe 3

 Luku 10d -- Rothschild

Osa 4: Rothschildien historia 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa

YLEISKATSAUS

Rothschildin perhe saavutti näkyvän huipun suhteessa valtaansa Metternichin aikakaudella (1814-1848), mutta kun vuosisata kuihtui, näin tapahtui myös Rothschildien vallalle. Heillä oli edelleen huomattava vaikutusvalta, mutta heidän "veto-oikeutensa" ei ollut enää niin voimakas kuin se oli ollut ennenkuin vallankumoukset kukistivat Metternichin Euroopan. Tämä eristävällä kerroksella peitetty valta ei ollut sellainen joka olisi voitu helposti palauttaa, ja 1800-luvun jälkimmäinen puolisko käytettiin uuden hypyn valmistelussa.

Tämä uusi nousu valtaan tapahtui "uuden kolminaisuuden" -- Alphonsen (Ranska), Lionelin (Englanti) ja Alselmin (Wien) -- aikakaudella. Näiden kolmen perheen toisiaan seuraavat sukupolvet olivat perheen uuden järjestyksen katalyyttejä.

Erinomainen esimerkki Rothschildin vallasta 1800-luvun lopulla ovat perheen tekemät sopimukset/liiketoimet Hapsburgien Illuminaatti-perheen kanssa. Jotta henkilö saisi solmittua läheiset suhteet Hapsburgien kanssa, hänellä täytyi olla kuninkaallisia esivanhempia ja hänen täytyi olla kristillisesti kastettu. Kuitenkin, Keisari Francis Joseph antoi Rothschildeille "erityisen suosionosoituksen" vuonna 1887. Siitä lähtien, Rothschildin Huoneen sallittiin olla läheisissä tekemisissä Hapsburgien kanssa. Tämä oli merkittävä teko. Tämä Euroopan aatelisto suhtautuu hyvin vakavasti omiin aristokraattisiin sääntöihin. Francis Joseph ei ollut kauhean läheinen Rothschildin Huoneen kanssa mutta hänen vaimonsa oli heidän hyvä ystävä.

Toinen merkittävä esimerkki Rothschildin vaikutuksesta on heidän suora sekaantumisensa Itävallan ja Preussin, sekä Ranskan ja Preussin välisten sotien molempiin osapuoliin. Bismarck, Preussin diktaattori, oli eräänlainen lapsi lapsettomalle Amschelille. Amshelin kuoleman jälkeen Bismarck säilytti läheiset välit Rothschildeihin (vaikka hän toisinaan kiisteli pikkuasioista perheen kanssa). Bismarckin pankkiiri, Bleichröder oli Rothschildin agentti sekä Berliinin rikkain mies. Hän oli Bismarckille mittaamattoman arvokas diktaattorin Itävaltaa ja Ranskaa vastaan käymien sotien rahoittajana.

Itävallassa, Pariisin Huoneen Alphonse ja Anthony, sekä Wienin Huoneen Anselm ainakin julkisesti rukoilivat että Hapsburgit eivät ryhtyisi sotaan Preussin kunnianhimoista diktaattoria vastaan. Kaikista kansainvälisistä penkkiiri-perheistä, Rothschildit näyttivät olevan kaikista eniten rauhan kannalla, vaikkakin tämä oli luultavasti pelkkää näyttelemistä. "Me haluamme rauhaa millä hinnalla tahansa", sanoi Anthony de Rothschild. "Mitä me välitämme Saksasta, tai Itävallasta, tai Belgiasta? Tällainen ajattelu on vanhentunutta." Mutta itävaltalaiset suuttuivat Bismarckin provokaatioista ja julistivat sodan vuonna 1866. [kaikki Rothschildit olivat kokoontuneet Lontooseen vihkimisjuhlaan vuosi aiemmin; oli mahdollista että tätä vihkimistä käytettiin tekosyynä saada perhe yhteen keskustelemaan suunnitelmista koskien tulevia tapahtumia.] Itävaltaa oli varoitettu. Seitsemässä viikossa sota oli ohi. Bismarck oli murskannut itävaltalaiset. Rothschildin agentti, Bleichröder, oli rahoittanut tätä sotaa.

Sitten Bismarck alkoi provosoida Ranskaa. Napoleon oli Rothschildien pomon, Pariisin Huoneen Alphonse de Rothschildin taskussa. Itse asiassa, nämä kaksi jakoivat saman rakastajattaren. Alphonsella oli "pääsy" Bismarckiin. Hän "käveli samanaikaisesti kahta polkua". Sitten (hyvin todennäköisesti Rothschildin ohjauksessa) Bismarck yritti saada saksalaisen prinssin Espanjan valtaistuimelle. Napoleon III vastasi tähän kertomalla Alphonselle että Ranska ei sallisi tällaista, ja jollei Englanti puuttuisi asiaan diplomaattisesti hänellä ei olisi muuta mahdollisuutta kuin julistaa sota Preussille. Tämä keisari toivoi käyttävänsä Rothschildien kuriiri/agentti -järjestelmää viedäkseen tämän viestin Englantiin. Baron Alphonse teki näin, lähettämällä tämän viestin Nathaniel de Rothschildille New Courtiin, joka ojensi sen perheen läheiselle ystävälle, entiselle pääministerille Gladstonelle (Englanti oli silloin ilman pääministeriä). Gladstone vastasi viestiin ja kieltäytyi puuttumasta asiaan.

Vaikka Bismarck veti pois ehdokkaansa koskien Espanjan valtaistuinta, tapahtumien saamaa suuntaa ei voinut enää kääntää. Napoleon III julisti sodan Preussille vuonna 1870. Eräs elämänkerran kirjoittaja kertoi: "Kukaan ei osannut selittää Ranskan kukistumista. Itse asiassa kuninkaalliset ja valtiomiehet yhdessä uskoivat että Bismarck oli ottanut mahdottoman tehtävän." Huolimatta siitä että kaikki luottivat Ranskaan, Alphonse lähetti perheensä Englantiin. Hän ilmeisesti tiesi paremmin. Napoleon III kärsi hirvittävän tappion. Hänen valtakuntansa tuli tiensä päähän. Rothschildin agentti, Bleichröder, rahoitti tätä sotaa.

Tässä tulee suuri arvoitus koskien tätä sotaa. Elämänkerran kirjoittajat, käyttäen päiväkirjoja, jne. näyttävät ajattelevan että Rothschildit olivat tyrmistyneitä Napoleonin tappion johdosta. Mutta näyttää myös siltä että he olivat koko tämän sotkun takana. Kenties pelko tämän uuden vallankumouksen ennustamattomuudesta saattoi aiheuttaa tämän tyrmistyksen/pelon. Kenties se oli vain Rothschildien valheinformaatiota. Kenties heidän suunnitelmansa oli pitää yhteyksiä sodan molempiin osapuoliin ja ratsastaa myrskyn aallon harjalla rantaan, mutta he olivat järkyttyneitä koska heidän filosofinen uskollisuutensa oli Ranskan puolella (vaikka minun on vaikea uskoa tähän). Tämä perhe oli sekaantunut konfliktin molempiin osapuoliin; näyttää jopa siltä että he loivat tämän konfliktin. Joten, minulla ei ole aavistustakaan miksi lopputulos olisi järkyttänyt heitä. Henkilökohtaisesti minä uskon että Rothschildien Huone halusi päästä eroon Napoleon III:sta ja hänen imperiumistaan; tämä oli juuri se mikä tapahtui. Ranskaan perustettiin Kolmas tasavalta.

Sodan jälkeen Ranskan talous oli raunioina. Tämä Rothschildin agentti, Junius Morgan tuotiin sisään jotta hän palauttaisi Ranskan taloudellisen tilanteen. Hän teki suuria voittoja. Kuten sinä voit nähdä, Rothschildien sekaantuminen Itävallan ja Preussin, sekä Ranskan ja Preussin välisiin sotiin oli merkittävää, vaikka he ulvoivat rauhaa.

Jälkeenpäin, historia merkitsee muistiin Saksan taloudellisen ja sotilaallisen vallan nopean nousun. Vuonna 1914, Saksan kauppalaivasto oli maailman toiseksi suurin heti Britannian jälkeen ja oli nopeasti kuromassa eroa kiinni. Saksa oli luonut siirtokuntia melkeinpä yhdessä yössä. Saksa oli alkanut rakentaa rautatietä Berliinistä Bagdadiin. Tämä rautatie antaisi Keski-Euroopalle ja erityisesti Saksalle taloudellisen yliotteen Brittiläisestä imperiumista, ja olisi yhdistanyt Saksan Lähi-idän öljykenttiin. Eräs salaisuuksista miksi Ensimmäinen maailmansota alkoi oli estää tämän rautatien valmistuminen.

Historia näyttää toistavan itseään sen jälkeen kun Saksa yhdistyi. Tämä saksalainen kansleri alkoi julkisesti puhua ajatuksesta rakentaa rautatie Saksasta venäjälle, Aasiaan ja Lähi-itään. Seuraava asia mikä tapahtui oli Desert Storm joka tuhosi kaikki mahdollisuudet uudesta Berliini-Baghdad -rautatiestä. Kuitenkin, näiden valtataisteluiden takana oli syvempiä motiiveja jotka aiheuttivat nämä sodat. Ja kuitenkin, näiden kaikkien valtataisteluiden molempien osapuolten takana olivat nämä illuminaatti-liikemiehet jotka kävelivät ulos voittajina.

RANSKALAINEN HUONE 1800-LUVUN LOPULLA JA 1900-LUVUN ALUSSA

"Uuden kolminaisuuden" Alphonse oli Rothschildien Huoneen neljäs pomo. Hän oli aristokraattinen mies sekä aikakautensa monien huomattavien johtajien ystävä. Hän oli myös avionrikkoja, hänen kaikkein merkittävin suhteensa oli Comtesse de Castiglioneen. Häntä ja hänen vaimoaan kutsuttiin "aikakautensa kaikkein avokätisimmäksi viihdyttäjäksi". Tämä teennäinen/hienostunut Alphonse oli jopa Belgian Kuningas Leopoldin ja Walesin Prinssin ystävä. Hän myös paranteli Rothschildin agenttien verkostoa, maanalaista järjestelmää joka jatkoi kasvuaan vielä kauan hänen kuolemansa jölkeen. Hän oli aikakautensa eräs parhaiten informoitu mies.

Hänen vanhempi sisarensa Charlotte avioitui Englantilaisen Huoneen Nathanielin kanssa. Hänen veljellään Gustavella oli myös suhde Comtesse de Castiglioneen. Hänen nuorempi veljensä, Edmond #1, oli nero ja päätekijä Israelin valtion luomisessa. Hän auttoi jakamaan maailman Shellin ja Rockefellerien Standard Oilin välillä.

Hänen toinen veljensä, Salomon (James), avioitui Frankfurtin Rothschildin kanssa ja oli omituisten olosuhteiden uhri, kuten elämänkerran kirjoittaja Virginia Cowles kuvailee:

"Vuonna 1864 Baron Jamesin kolmas poika, hyvin älykäs Salomon [James] kuoli. Tälle pojalle oli kehittynyt sairalloinen pelihimo; asia joka huoletti hänen isäänsä, kuten jokaista sillä Rothschildin nimi takasi rajattoman luoton. Ilmeisesti Salomon kuoli sydänkohtaukseen, joka kiehtoi Goncourtin veljeksiä. 'Cabarrus, Rothschildien lääkäri', eräs heistä kirjoitti, 'kertoi Saint-Victorille että tämä nuori Rothschild joka kuoli toisena päivänä todellisuudessa kuoli jännitykseen pelatessaan uhkapeliä osakkeilla. Kuvittele, Rothschild kuolemassa rahan aiheuttamaan kohtaukseen.'"

Kuitenkin, jos Goncourtin veljekset olisivat tunteneet yksityiskohdat Salomonin kärsimistä aiemmista sydänkohtauksista, he olisivat olleet vielä lumoutuneempia. Kolme vuotta aiemmin Salomon oli 'kaatunut kuolleena maahan'. Hänet oli pantu arkkuun ja, juutalaisen tavan mukaan, kuljetettu talon jokaisen huoneen läpi. Eräs arkunkantajista kompastui ja arkku törmäsi oveen. Silloin Salomon heräsi! Ei kuitenkaan kolme vuotta myöhemmin kun hänet oikeasti haudattiin. Tämä aiheuttaa paljon spekulaatiota."

De Rothschild Freres, Rothschildin Ranskalaisen Huoneen perustama pankki oli hyvin voimakas. Se meni mukaan sähkölaitteita valmistavaan teollisuuteen, Välimeren rautateihin sekä Pohjois-Afrikan liiketoimiin. Se hallitsi myös, Brittiläisen Huoneen kanssa, Bakun öljykenttiä Venäjällä, mikä teki Rothschildeista Rockefellerien pahimpia kilpailijoita. Edmond #1 johti etupäässä öljybisnestä.

Kun Alphonse kuoli vuonna 1905, Ranskalaisen Huoneen uusi sukupolvi joutui Baron Edouardin alaisuuteen, joka oli hyvin rikas mies. Edouard oli Ranskan Keskuspankin johtaja. Baron Edouard johti myös De Rothschild Freresiä serkkunsa Robertin kanssa. Nämä kaksi ohjasivat De Rothschild Freresin Ensimmäisen maailmansodan läpi. Heidän politiikkansa oli passiivista, kun he voimakkaasti suojelivat perheen varallisuutta. Baron Edouardilla ja Robertilla oli läheiset suhteet J.P. Morganiin. Eräs Morganin ja Ranskalaisen Huoneen yhteisistä operaatioista oli taloudellinen manipulointi jolla korvattiin Wienin Huoneelle melkein kaikki tappiot jotka Itävallan Rothschildit olivat kärsineet Ensimmäisessä maailmansodassa.

Edmond #1:n poika, James Armand de Rothschild jatkoi työtä Israelin eteen sen jälkeen kun hänen isänsä Edmond #1 kuoli vuonna 1934. James Armandin veli Maurice oli Rothschildien uuden ranskalaisen sukupolven musta lammas. Maurice oli pankkiiri ja senaattori Ranskan parlamentissa. Maurice sekaantui useisiin skandaaleihin aristokraattisella näyttämöllä. Hänet tunnettiin nimellä "Don Juan de Rothschild". Kukaan toinen henkilö ei päihittänyt häntä elämänsä rikastuttamisessa aikansa herkullisilla skandaaleilla.

Täten uusi ranskalainen sukupolvi alkoi 1900-luvulla. epädynaamisen Baron Edouardin näyttäessä tietä.

BRITTILÄINEN HUONE 1800-LUVUN LOPULLA JA 1900-LUVUN ALUSSA

"Uuden trinityn" Lionel de Rothschild toi Brittiläisen Huoneen 1800-luvun loppupuolelle. Lionel oli hyvin voimakas mies. Hän johti New Courtia taitavasti, ja rahoitti monia huomattavia uhkayrityksiä kuten Cecil Rhodesin kulta- ja timanttikaivoksia, ja hän osti Suezin kanavan. Hän oli myös parlamentin ensimmäinen juutalainen jäsen. Hänen sisarensa avioitui Wienin Huoneen Anselmin kanssa. Toinen sisar avioitui Italialaiseen Huoneeseen joka lakkasi pian olemasta.

Lionelin veli Anthony -- joka kuvaili Rothschildeja "bisneksen täydellisiksi orjiksi" -- avioitui Montefioren kanssa, ja sai aatelisarvon Kuningattarelta -- täten hänestä tuli Sir Anthony de Rothschild. Lionelin seuraava veli, Nathaniel, rakasti Ranskaa ja muutti Pariisiin vuonna 1851. Vuonna 1853 hän osti viinitiloja jotka tulivat tunnetuksi nimellä Mouton Rothschild, ja hän asui näillä viinitiloilla useita kuukausia vuodessa. Hänen jälkeläisensä, Mouton Rothschildit, ovat Ranskan kansalaisia mutta ovat osa Brittiläistä Huonetta (heidän äitinsä oli Ranskan Rothschildeja, mutta miespuolinen sukulinja on se jolla on eniten merkitystä).

Toinen Lionelin veljeksistä, Baron Mayer, avioitui erään Cohenin kanssa. Mayer rakensi upean talon, Mentmore Towersin. Eräs nainen sanoi: "En usko että Medicit koskaan paistattelivat tällaisessa loistossa." Tämä Mentmore Towers luovutettiin Mayerin tyttärelle, Hannahille, kun Baron Mayer kuoli. Hannah avioitui Roseberryn Jaarlin kanssa vuonna 1878, josta tuli Englannin pääministeri vuosiksi 1894-1895. Hannahin poika, nykyinen Roseberryn Jaarli omistaa Mentmore Towersin tänä päivänä.

Tämä Baron Mayer de Rothschild oli parlamentin jäsen (hän ei pitänyt siellä koskaan puhetta), ja hän rakasti hevoskilpailuja sekä hevosten jalostamista. Hän oli perheen "sporttinen" jäsen.

Kun Lionel kuoli vuonna 1879, uusi sukupolvi Britannian Rothschildeja astui näyttämölle Lionelin aristokraattisen pojan, Nathaniel "Natty" Rothschildin johdolla. Natty otti haltuunsa New Courtin, Rothschildien englantilaisen pankin. Hänet valittiin Alahuoneeseen vuonna 1865, ja sitten, vuonna 1885, Kuningatar Victoria teki hänestä Lordin ja hän astui sisään Ylähuoneeseen -- hän oli ensimmäinen Lord Rothschild. Tämä älykäs ja ulospäin suuntautunut Natty osasi pitää puheita, toisin kuin hänen isänsä, Lionel, sekä setänsä Mayer. Lord Rothschildia on kuvailtu ylhäiseksi, kopeaksi, huumorintajuttomaksi, "erääksi Englannin ilkeimmistä ja sivistymättömimmistä miehistä", valikoivaksi, tunteettomaksi, kylmäkiskoiseksi, välinpitämättömäksi, paljon valtaa omaavaksi, sekä mieheksi jolla on räjähtävä temperamentti. Täydelliseksi esimerkiksi hallitsevasta luokasta. Eräs elämänkerran kirjoittaja sanoi: "Nattylta puuttui hänen karkean, epäsosiaalisen isoisänsä taivaita tavoitteleva äly, hänellä oli vahva persoonallisuus, ja hän oli mies jolla ei ollut tapana joutua ristiriitoihin".

Lord Natty oli Pääministeri Disraelin ja Gladstonen hyvä ystävä. Hän esitti hyväntekijää. Tämä New Courtin mahtava johtaja tunnettiin hyväntekeväisyydestään, erityisesti juutalaisia kohtaan - häntä kutsuttiin "juutalaisten kuninkaaksi" kuten monia muitakin Rothschildeja. Tämä kopea Lord Rothschild oli jopa Englannin Punaisen Ristin puheenjohtaja.

Lord Natty voitti Lontoon Poliisin sydämet puolelleen (tehokas juoni kun henkilö kuuluu Illuminatiin). Joka joulu hän antoi heille "runsaan shekin", ja kuka tahansa poliisi saattoi päästä Nattyn kotiin syömään neljän ruokalajin lounaan. Tämän vuoksi, Rothschildeilla oli aina etuajo-oikeus liikenteessä.

Liiketoimissa Lord Natty oli hyvin konservatiivinen. Hän ei ottanut monia riskejä ja etsi ainoastaan turvallisia investointeja. Hänen sisäinen äänensä käski häntä pitämään vaurautensa itsellään ja olla luovuttamatta rahojaan sellaisten ihmisten käsiin jotka saattaisivat vahingoittaa hänen omaisuuttaan. Varovaisuus oli hänelle tarpeellinen apuväline. Kirjailija Frank Harrisin mukaan, Lord Rothschild kertoi hänelle: "Minä menen pankkiin New Courtiin, joka aamu ja kun minä sanon 'ei' minä palaan kotiin eikä minun tarvitse murehtia yöllä. Mutta kun minä sanon 'kyllä', se on kuin työntäisi sormensa koneeseen -- pyörivät rattaat saattavat nielaista koko sinun kehosi imaistuaan ensin sinun sormesi."

New Court oli hyvin mahtava siihen aikaan, se hallitsi esimerkiksi Rubyn kultakaivoksia Burmassa, ja pankin operaatiot kattoivat suurimman osan Etelä-Amerikkaa. Brasilia oli Rothschildien "luonnonsuojelualue" Etelä-Amerikassa samoin kuin Argentiina oli Barings-pankin "luonnonsuojelualue".

Kuningattaren poika, Walesin prinssi Albert Edwart tapasi Nattyn kun he molemmat kävivät Trinity Collegea Lambridgessa. Heistä tuli hyviä ystäviä ja pian prinssi oli Brittiläisen Huoneen sekä koko Rothschildin klaanin läheinen ystävä, mukaanlukien Alfred ja Leo. Tämä ryhmä tuli tunnetuksi nimellä "The Marlborough Boys", nimetty prinssin Marlborough Housen mukaan, jossa he säännöllisesti kokoontuivat. Nämä pojat olivat omistautuneet hauskanpidolle. Tällä prinssillä oli osuutta siinä että Kuningatar myönsi Nattylle päärin arvon. Rothschildeja epäiltiin -- oikeutetusti -- siitä että he rahoittivat Prinssin sijoituksia ja maksoivat hänen velkojaan. Tästä prinssistä tuli myöhemmin Englannin kuningas Edward VII. Kuten sinä voit nähdä, Rothschildien vaikutusvalta ulottuu kauas ja laajalle.

Alfred, Lord Nattyn veli, oli omituinen mies. Hänellä oli neljän seepran vetämät vaunut, vuohi lemmikkinä, yksityinen orkesteri jota hän johti, sekä yksityinen sirkus jonka tirehtööri hän oli. Tarpeetonta sanoakaan, hän oli mies jossa oli hohtoa. "Hän rakasti musiikkia, vaatteita, maalauksia, kauniita naisia, ja ennenkaikkea ylellisyyttä".

Hän oli myös mukana bisneksessä -- hän teki töitä New Courtissa ja oli ensimmäinen Englannin Keskuspankin juutalainen johtaja. Tämä paroni oli niiden joukossa jotka hautasivat Disraelin. [Kuningatar Victorialla on saattanut olla suhde Disraeliin, jonka Rothschildit salasivat. Edward VII takavarikoi ja tuhosi kaikki kuninkaallisen perheen kirjeet Disraelille.]

Alfredin käytös oli diplomaattista ja hän oli erittäin kiinnostunut ulkomaiden asioista. Saksan ja Britannian välien lientyminen oli osaltaan hänen ansiotaan. Sota ei ollut Rothschildien etu.

Alfred toimi perinteen mukaan kun hän testamenttasi rahansa tyttärelleen. Hänen tyttärensä, vuorostaan, käytti jonkin verran Rothschildien rahoja rahoittaakseen tutkimusretken Egyptiin jonka aikana löydettiin Tutankhamonin hauta.

Lord Nattyn toinen veli, Baron Leopold de Rothschild, ei ollut niinkään liikemies. Hän arvosti paljon enemmän hevoskilpailuja & autoja. Hänellä oli ystävällisen miehen maine. Hänen vaimonsa, Maria Perugia, oli Arthur Sassoonin sisar.

Ensimmäinen maailmansota niinsanotusti "vahingoitti" Brittiläistä Huonetta (vaikka näyttää siltä että heidän kadonneet rikkautensa ainoastaan menivät maan alle), mutta kuten aina he nousivat pinnalle (yleisön silmissä). Täten, uusi Rothschildien Brittiläinen Huone aloitti 1900-luvulla, Nattyn näyttäessä tietä.

ITÄVALTALAINEN HUONE 1800-LUVUN LOPULLA JA 1900-LUVUN ALUSSA

Baron Anselm von Rothschild "uudesta trinitystä" toi tämän Itävaltalaisen Huoneen 1800-luvun loppupuolelle. Anselm eli isänsä, Salomonin ja setänsä Amschelin maineen varjossa (joiden kanssa hän vietti paljon aikaa). Mutta hän ei ollut välttämättä riippuvainen heistä, hän todisti arvonsa, niin sanoakseni. Hänen kaikkein kuuluisin tekonsa oli Creditanstaltin luominen, joka tuhosi Rothschildien taloudellisen haastajan, Credit Mobilierin.

Nuorena miehenä Anselm oli hiukan villi ja kevytmielinen/pinnallinen., joten hänen isänsä lähetti hänet muualle saamaan oppia. Anselm päätyi tekemään töitä isälleen Frankfurtin pankissa (joka myöhemmin muutettiin rahaksi). Frankfurt pehmensi hänet, ja hän asui siellä 30 vuotta. Kun hänen isänsä kuoli vuonna 1855, Anselm palasi Wieniin ottaakseen isänsä paikan. Hänestä tuli hyvin aktiivinen liikemies.

Amselmilla oli valtaa Hapsburgien hovissa. Ihmiset myös saivat kohdata hänen vihansa. Eräs klubi Itävallassa ei suostunut ottamaan häntä jäsenekseen koska hän oli juutalainen. Baron Anselm yksinkertaisesti osti viemärijätteen hävityslaitoksen ja asensi sen klubin viereen. Haju oli hirvittävä. Klubi yritti sitten antaa hänelle jäsenyyden (lähetti hänelle jäsenkortin), mutta hän palautti jäsenkorttinsa hajuvedellä kyllästettynä ja kertoi että hän ei tulisi siirtämään jätelaitosta.

Rothschildit käynnistivät vuoden 1873 talouskriisin Wienissä. S.M. Rothschild und Sohne hallitsi täydellisesti Unkarin rahoitusmarkkinoita. ja Creditanstalt oli Hapsburgien maailman taloudellinen linnake.

Anselmin kuoltua vuonna 1874 hänen lapsensa jatkoivat Wienissä. Hänen vanhin lapsensa, Nathaniel, oli aristokraatti joka ei ollut kiinnostunut pankkitoiminnasta; ainoastaan hienosta taiteesta ja historiasta. Anselmin toinen poika, Ferdinand, muutti Englantiin. Ainoastaan Baron Albert von Rothschild, Anselmin nuorin poika, oli kiinnostunut liiketoimista, ja hänet valittiin Creditanstaltin johtoon. Baron Albert ja Nathaniel olivat Itävallan kaksi rikkainta miestä. Vuonna 1881, kun Baron Albert myönsi kuuluisan kuuden prosentin kulta-lainan Unkarille, tämä pankki tunnustettiin imperiumin suurimmaksi taloudelliseksi voimaksi.

Albert pelkäsi tavallisia ihmisiä, ja rakensi kodin joka muistutti enemmän linnoitusta kuin taloa. Sen muurit olivat seitsemän jalkaa korkeita, ja niiden päällä oli kahdeksan jalan korkuinen piikkilanka-aita.

Anselmin toinen poika, Baron Ferdinand, oli Prinssi Edwardin "Marlborough Boys" -kerhon jäsen. Hän asui Englannissa. "Ferdy", kuten häntä kutsuttiin, oli älykäs seurapiiri-ihminen. Hän rakensi uskomattoman loistokkaan asunnon nimeltään Waddeson Manor; joka oli eräs kaikkein eniten kunnioitusta herättävä kaikista Rothschildien kodeista. Tämä rakennus oli niin ihmeellinen että itse Kuningatar kävi siellä. Myös Keisari Frederick ja Persian Shaahi vierailivat tässä talossa. Ferdinandilla oli myös eläintarha.

Myös eräs Anselmin tyttäristä muutti Englantiin -- Alice. Tämä naimaton Alice oli hyvin "tyrannimainen" henkilö. Itse asiassa, hän jopa huusi Kuningattarelle kun hän näki tämän vahingossa tallaavan kukkapenkkiä. Tämä Kuningatar ja Alice pysyivät ystävinä, ja Kuningatar jopa antoi Alicelle lempiminen "the all powerfur". Eräs serkku kirjoitti: "Alice hallitsee yksinvaltaisesti. Siinä monarkiassa ei ole mitään perustuslaillista. Ei ihme että Kuningatar antoi hänelle lempinimen 'the all powerful'..." Kun Ferdinand kuoli, Alice sai Waddeson Manorin itselleen.

Itävaltalaisen Huoneen pää, Albert, kuoli vuonna 1911. Hänen pojastaan (kenelläkään veljeksistä ei ollut lapsia), Baron Louisista, tuli uusi johtaja Itävaltalaiselle Huoneelle. Louisin veljet, Alphonse ja Eugene, olivat "joutilaisuuden herrasmiehiä". Baron Louis ja hänen kaksi veljeään palvelivat Itävallan Armeijassa Ensimmäisessä maailmansodassa (tämä sota niinsanotusti "repi irti" Wienin Huoneen Ranskalaisen ja Englantilaisen Huoneen yhteydestä, mutta minä en usko tähän). Tämän Itävaltalaisen Huoneen rikkauksien täytyi mennä maan alle sodan aikana. Sen jälkeen kun sota loppui, tämä Ranskalainen ja Englantilainen Huone nosti Itävaltalaisen Huoneen "takaisin jaloilleen".

Täten uusi Itävaltalainen Huone aloitti kahdennenkymmenennen vuosisadan, voimakkaan Albertin ja miellyttävän Baron Louisin johdolla