Van Duyn perhe

Luku 12 --

Osa 1: Van Duynin perheen varhainen historia

VAN DER DUYNIT HOLLANNIN AATELISTOSTA

Van Duyn ja Van der Duyn ovat samaa alkuperää. Tämä Van der Duynin perhe on ollut eräs kaikkein mahtavimpia hollantilaisia aatelisperheitä useiden vuosisatojen ajan ja sillä on yhteydet Hollannin Itä- ja Länsi-Intian kauppakomppanioihin.

Eräs hollantilainen historiankirja on äskettäin käännetty englanniksi, ja tämä kirja tuo valoa Van der Duynin aatelisperheeseen. Tämä kirjoittaja on H.F.K. Van Duyn, ja kirja on nimeltään The Nobility of Holland from Knights to Regents, 1500-1650 (Cambridge University Press, 1993).

Tämä Hollannin aatelisto oli hyvin sisäsiitoinen ryhmä. Lähes poikkeuksetta, henkilö liittyi tähän ryhmään ainoastaan mikäli sattui syntymään siihen.

Hollannin siirtomaat/maakunnat keräsivät yhteen ryhmän huomattavia aatelisia, jota kutsuttiin nimellä Ridderschap. Aluksi tämä ryhmä toimi pelkästään kumileimasimena, mutta sen valta kasvoi. Eräs tärkeistä perheistä jotka liittyivät Ridderschapiin oli Van der Duynin perhe joka oli sekä varakas että mahtava. Vuonna 1913, jolloin julkaistiin rekisteri Hollannin aatelistosta; kirja nimeltään De Nederlandsche adel, Omvattende alle Nederlandsche adellijke geslachten in de Noordelijke en Zuidelijke Nederlenden (Haag, 1913), tuli ilmi että oli vain neljä hollantilaista aatelisperhettä jotka edelleen voivat jäljittää esivanhempansa miespuolisten jälkeläistensä kautta tähän vanhaan hollantilaiseen aatelistoon, ja eräs näistä on Van der Duynin perhe. Kaksi muuta olivat Van den Boetzelaer ja Wassenaer.

Joitakin huomattavia Van der Duynin perheen jäseniä Amerikan siirtokunta-ajoilta jotka olivat osa Hollannin aatelistoa:

  • Van der Duyn, Adam (14??-1540) -- Bailiff of Putten, mainitaan kirjassa Biographisch Woordenboek
  • Van der Duyn, Adam (15??-16??) -- Lord of Rijswijk, asui Leidenissä, Hollannissa
  • Van der Duyn, Adam (1639-1693)
  • Van der Duyn, Adriaan -- Lord of Sprange
  • Van der Duyn, Nicolas (????-1649)
  • Van der Duyn, Philipotte
  • Van der Duyn, Willem (1537-1607)

VAN DER DUYNIN PERHEEN SALAISET HAARAT

Sen jälkeen kun tämä alkuperäinen todistus annettiin minulle että Van Duynin perhe kuului Kolmeentoista huipulla olevaan verilinjaan, minä vietin aikaan erään hyvin asioista perillä olevan entisen illuminaatin kanssa ja hän vahvisti että alkuperäinen informaatio oli oikeaa: tämä Van Duynin perhe kuului Kolmeentoista verilinjaan. Jotkin tämän verilinjan jäsenistä asuvat USA:n Keskilännessä, kuten Michiganissa. Sain selville että tämä verilinja pitää suurinta osaa rahoistaan Euroopassa, ja että heillä on yhteyksiä joihinkin italialaisiin, kenties Mafiaan.

Eräs ongelmista tämän perheen tutkimisen suhteen on se että se on muuttanut nimensä kirjoitusasua useampaan kertaan, ja että se on avioitunut moniin muihin verilinjoihin, tehden jäljittämisen vaikeaksi. Siihen asti kunnes tämän verilinjan jäsenet loikkaavat pois ja tarjoavat informaatiota, tämän kirjailijan tieto tulee olemaan rajallista.

Minulle annettiin vihje että tämän perheen illuminaatti-jäsenet asuivat sellaisissa paikoissa kuten Michigan, ja minä todellakin sain selville että Grand Rapidsin alueella on paljon Van Duyn -nimisiä henkilöitä. Näitä ihmisiä löytyy myös paikoista kuten Lansing, MI; North Oakland, MI; Minneapolis, MN, sekä St. Paul, MN. Minulle annettiin myös vihje että näitä ihmisiä asuu Kaliforniassa.

Kaksi erillistä entistä Illuminaatin jäsentä useissa erillisissä tapahtumissa kuvailivat erästä kirkkoa Presidion sotilastukikohdassa lähellä San Franciscoa jossa Van Duynin perhe osallistui Illuminaatin rituaaleihin. Minä matkustin Presidioon ja tutkin tätä kirkkoa. Kirkon sisällä oli lippuja riippumassa seinillä. Kirkko oli vaikuttavan kokoinen. Saarnat tässä niin kutsutussa "kristillisessä" kirkossa mainostivat kaikkien uskontojen hyväksymistä ja yhdistymistä.

Sen jälkeen kun tämä kirja tuli ulos painosta, eräs terapeutti joka työskenteli erään Illuminaatin mielenhallinnan orjan kanssa kertoi minulle että hän oli yllättynyt siitä että tämä kirja kertoi Van Duynin perheestä yksityiskohtaisesti, sillä tätä perhettä ei pidetä voimakkaana perheenä, ja kuitenkin, ennenkuin hän luki tämän kirjan, eräs henkilö jota hän oli auttanut kertoi hänelle että hän oli Van Duynin illuminaatti-perheestä. Tämä edelleen vahvisti sen mitä muut sisäpiirin jäsenet olivat sanoneet. Itse asiassa, tämä Van Duynin perheen haara joka asuu Kaliforniassa oli lahjoittanut rahaa saadakseen Billy Grahamin ristiretket käyntiin. Tästä lisää myöhemmin.

Tämä Van Duynin perheen nimi kirjoitetaan useilla tavoilla, esimerkiksi "Van Dyne", "Van Duyn", "VanDuyne", "Van Dine" "VanDine" ja "Van Dien".

Eräs variantti tästä nimestä on "Van Tyne", joka kirjoitetaan myös muotoon "Vantyne" ja "Van Tine". Eräs mielenkiintoinen kirje koskien tätä haaraa lähetettiin tälle kirjailijalle. Se kuuluu seuraavasti:

Dear Mr. Springmeier,

Minä luen suurella mielenkiinnolla sitä että sinä olet yrittänyt tutkia Van Duynin verilinjaa sekä kohdannut vaikeuksia ja nimenmuutoksia. Kyllä, tämä nimi on muuttunut useita kertoja.

On olemassa maininta minun perheeni historiassa, joka on jäljitetty Ranskaan, sekä Fontainen perheeseen. On olemassa, kuitenkin, voimakas hollantilainen perintö, kun minulla on kuvia isästäni puettuna hollantilaisen vastasyntyneen vaatteisiin. Myös, on olemassa maininta että eräs naisista oli mukana noituudessa.

Tutkin parhaillani L. Frank Baumin erästä kirjaa -- tämä mies kirjoitti kirjan Ozin velho, ja tehdessäni tutkimusta, minun täytyi vilkaista minun oman perheeni historiaan sillä hän oli minun isosetäni John Vantinen ystävä/naapuri. On paljon spekulaatiota että Baum on saattanut käyttää näitä ihmisiä kirjansa hahmoina.

Minun uteliaisuuttani kiihottaa myös se, että nämä Vantinet olivat huomattavia vapaamuurareita ja sinun informaatiosi mielenhallinnasta iskee kotiin.

Minä en vain voi jättää käyttämättä tätä mahdollisuutta ottaa sinuun yhteyttä ja vakuuttaa sinulle että tämän perheen nimi on todellakin muuttunut useita kertoja, ja tämä perhe pysyy hiljaa monista asioista.

Yours truly, Van Tine (etunimi pyyhitty)

Eräs uteliaisuutta herättävä asia on se, kuinka harvinainen tämä Van Duynin sukunimi on. Ottaen huomioon että tämä nimi kuului eräälle varhaisimmista uudisasukkaista, voitaisiin odottaa että heistä olisi kehittynyt aikamoinen klaani. Mutta näin ei ole. Osa tästä on seurausta nimien muuttumisesta. Toinen uteliaisuutta herättävä asia on se, että Illuminaatilla on paljon aktiviteettia Brysselissä, Belgiassa. Belgia on puoliksi hollantilainen, puoliksi ranskalainen. Monilla ihmisillä Brysselissä on hollantilaiset nimet, ja voitaisiin olettaa että jos Van Duynin perhe on Illuminaatin huipulla, heillä olisi sukulaisia Brysselissä, mutta en kyennyt löytämään ainuttakaan. Brysselin puhelinluettelosta näkee että jotkin paikat on nimetty Van Duynien mukaan, mutta tällaista sukunimeä ei ollut puhelinluettelossa vaikkakin siellä oli kaksi "Van Duynen" -nimiselle henkilölle kuuluvaa numeroa.

Samalla kun Bryssel on pohdinnan alla, olisi soveliasta huomauttaa että tämä skotlantilainen Brucen Huone, joka alkoi kun Robert de Brus siirtyi Wilhelm Valloittajan puolelle, ei ollut Brus-nimiseltä pieneltä paikkakunnalta Cherbourgin niemimaalta vaan Brüggesta, Belgiasta. Encyclopedia Britannica tarjoaa selitykseksi yleisesti ylläpidettyä "alkuperä Cherbourgissa" -myyttiä, mutta useat tuoreemmat kirjat kumoavat tämän myytin. Tätä Brucen Huonetta seurasivat muut verilinjat kuten Boswell, Brodie, Cameron, Campbell, Fraser, Graham ja Hamilton. Nämä verilinjat olivat enimmäkseen aatelisia jotka olivat muuttaneet eteläisestä Euroopasta Flanderiin, sellaisiin tärkeisiin kauppa-kaupunkeihin kuten Brüggeen. Tämä auttaa selittämään osan kaiken aikaa jatkuvasta ranskalais-hollantilaisesta yhteistyöstä sekä siitä kuinka eräät skotlantilaiset kuninkaalliset verilinjat juontavat juurensa Black Guelphin aatelistosta.

Eräät perheistä joiden kanssa Van Duynit ovat avioituneet ovat Alling (Allen), Brendel, Bullinger, Graeber, Hayes, Kennedy ja Robertson. Eräät muista perheistä jotka ovat ehdottomasti hollantilaisia ja joiden kanssa tämä perhe on avioitunut ovat nimeltään Van Buren, Van Cleeves ja Van der Hoers. On äärimmäisen kiinnostavaa havaita että olisiko Van Duynin perheellä lainkaan yhteyksiä Hollannin kuninkaaseen Wilhelm Oranialaiseen tai joihinkin Oranialaisen tukijoista. Se ei olisi yllättävää sillä Hollannin aatelisto oli melko pieni sisäsiittoinen ryhmä. Monet tämän päivän eliitistä voidaan jäljittää Wilhelm Oranialaiseen tai hänen merkittäviin tukijoihinsa.

Tämä Van Duynin nimi tunnetaan läntisessä Yhdysvalloissa suklaan ansiosta. Tämä Van Duynin nimi on ollut tunnettu myös New Yorkin alueella. Vanhin suurista vanhusten palvelutaloista New Yorkin osavaltiossa on nimetty Van Duynin mukaan. Se perustettiin vuonna 1827 Syracuseen, New Yorkiin. Sen nimi on Van Duyn Home and Hospital, ja henkilökuntaa siellä on 537 joista 136 on sairaanhoitajia. Asiakaspaikkoja siellä on 526, joista 99% on täytetty.

Tämän kirjailijan eräässä artikkelissa kerrotaan Costellon perheen ja Van Duynin perheen välisistä avioliitoista yksityiskohtaisesti. Tähän mafiaan kuuluvaan Costellon perheeseen kuuluu kaikenlaisia kuuluisia ihmisiä, erityisesti show-bisneksessä mukana olleita ihmisiä. Tommy Dorseyn orkesterista, Frank Sinatrasta, Dean Martinista ja muista show-ihmisistä keskusteltiin tässä Van Duynin artikkelissa. Peter Van Cleave ja Joseph V. Costello Junior ovat molemmat Bohemian Groven jäseniä, jotka paljastetaan tämän kirjailijan kirjassa Vol. 2 Illuminati Formula saatanallisten rituaalien sekä hyvin salaisena orjien hyväksikäytön/pahoinpitelyn paikkana. Peter Van Cleave asui bungalovissa nimeltään Oz kun hän oli Bohemian Grovessa. Sanalla "Oz" on erityistä merkitystä liittyen Illuminaatin mielenhallintaan.

MERKITTÄVIÄ HOLLANTILAISIA VAN DUYNIN PERHEEN JÄSENIÄ

Tämä hollantilais-belgialainen yhteys on eräs linkki joka on hyvin voimakas Illuminaatissa, mutta minun tietoni ovat hyvin hajanaisia. Eräs hollantilainen historiankirja selitti että tämä Van Duynin perhe oli ollut Hollannin hallituksessa 1800-luvulla. Muista myös että Hollanti, Belgia ja Luxemburg olivat samaa valtiota 1800-luvulla ennenkuin Belgia kapinoi.

Myöhemmin, 1900-luvulla, amsterdamilainen Van Duyn perusti & johti sosialistista/kommunistista liikettä Hollannissa. Hän oli hyvin mahtava mies. Hänen liikettään johtivat henkilöt joiden mielenosoitukset kävivät aika ajoin väkivaltaisiksi.

Odotin löytäväni Duyn-nimisen kaupungin, jonka mukaan Van Duynin perhe olisi saanut nimensä, mutta karttojen mukaan tällaista kaupunkia ei ole eikä ole ollut. Odotin löytäväni lisää Van Duyn -nimisiä henkilöitä Hollannista ja Yhdysvalloista. Sen sijaan, minä löysin ainoastaan Hidde Van Duynin, joka tuli Hollannista ja josta tuli valtion opetuksesta vastaava viranomainen. Selvästikin, minä olen raapaissut ainoastaan pintaa yrittäessäni ymmärtää Illuminatin hollantilaisia yhteyksiä.

MIELENKIINTOISIA VARHAISIA AMERIKKALAISIA VAN DUYNIN PERHEEN JÄSENIÄ

Historiallisesti, on vain muutamia jotka ovat kiinnittäneet minun huomioni.

  • Cornelis Van Duyn (1709-1779) -- Left an inheritance of 1.000 pounds of money.
  • William Van Duyn (1695-1773) -- Left two plantations to children in will.
  • Aaron Van Duyn (1830-1899) -- Trustee & deacon of the Methodist Episcopal church.
  • Alfred Voorhees Van Duyn (1843-?) -- An undertaker of Middlebush, NJ.
  • Harrison Van Duyn (1845-1914) -- Member of NJ legislature in 1879, became Speaker of the House in 1881, Scottish and York Rite Freemason, member of the Holland Society (see Holland Society Yearbook 1915), and numerous other business organizations and societies.
  • Harold Foster Van Dine, Jr. -- Famous architect & major figure in the Tray, MI company of Straub, Van Dine & Assoc.
  • Horace Foster Van Dine -- Stockholder in the Boston National Bank.
  • Lewis Van Duyn -- Surveyor, organizer & president of Boonton Water Company, owned lots of real estate.
  • Simeon Van Duyn -- Inventor, member Methodist Church in Boonton.
  • Vance Van Dine -- Yale grad., Episcopalian, has worked with the international bankers, and was on the board of directors of the German connected Vereinsbank Capital Corp.
  • Luku 12b -- Van Duyn
  • Osa 2: Hollantilaisten merkittävä mutta vähän tunnettu rooli Amerikassa
  • UUSI HOLLANTI & UUSI AMSTERDAM & HOLLANNIN ITÄ- JA LÄNSI-INTIAN KAUPPAKOMPPANIA
  • Tämä kirja on jo nyt melko paksu, mutta koska monet ovat pitäneet Van Duynin verilinjaa merkityksettömänä, ja koska Hollannin osuus Amerikan historiassa sekä heidän yhteytensä eliittiin on suhteellisen hämärä, minä päätin lisätä tämän luvun. En tiedä kuinka nämä varhaiset hollantilaiset, Van Duynin perhe sekä heidän aristokraattiset sukulaisensa sopivat tähän hollantilaiseen yhteyteen, mutta minä toivon voivani esitellä tämän hyvin mielenkiintoisen informaation että tämä hollantilainen yhteys on kaikkea muuta kuin merkityksetön. Tämä hollantilainen aristokratia on pieni klikki joka oli kosketuksissa toisiinsa. Olisi erittäin normaalia mikäli nämä perheet olisivat avioituneet keskenään, ja jos näin, silloin monet näistä voimakkaista hollantilaisista verilinjoista jotka tässä luvussa on mainittu saattaisivat olla osa Van Duynin verilinjaa. Joka tapauksessa, sinä opit joitakin mielenkiintoisia asioita todellisista tapahtumista näiden julkisivu-tarinoiden takaa, koskien varhaista siirtokunta-historiaa sekä Amerikan vallankumousta.
  • Amsterdamin kultaisena aikakautena (1590-1740), Amsterdam oli maailman tavaratalo, ja siellä oli kaikki suurimmat kansainväliset pankit, ja se kävi kauppaa kaikkialla maailmassa. Hollanti oli siihen aikaan ainutlaatuinen siinä että se suvaitsi kaikenlaisia ihmisiä. Vainotut juutalaiset ja marranos-juutalaiset jotka oli pakotettu omaksumaan roomalaiskatolinen usko muuttivat Amsterdamiin, ja Amsterdamilla oli lempinimi "Pieni Jerusalem". Tämä Dutch West India Company sekä sen tytäryhtiö Dutch East India Company tarjosivat uskonnollista suvaitsevaisuutta juutalaisille, ja Euroopan juutalaiset pian hallitsivat näitä kahta yhtiötä täysin. Monet näistä juutalaisista menivät St. Eustatiuksen saarelle, varsinkin kun jesuiitat ajoivat heidät pois Hollannin Brasiliasta. Lisää Eustatiuksen saaresta kohta.
  • Tämä Amsterdam Exchange Bank (Amsterdamsche Wisselbank) perustettiin vuonna 1609, ja se oli kopio venetsialaisesta Banco di Rialtosta. Itse asiassa molemmissa pankeissa oli mukana samoja perheitä. Kaikkien kauppiaiden Amsterdamissa täytyi vaihtaa rahansa tässä pankissa, ja siihen aikaan Euroopassa oli paljon pieniä valtioita joilla oli oma raha. Tämä Dutch East India Company otti paljon lainaa tältä pankilta käydäkseen kauppaa kaikkialla maailmassa, ja kun tämä yhtiö ei maksanut takaisin lainaamiaan rahoja vuonna 1780, pankki kärsi tappioita ja se sulki ovensa vuonna 1820. Vuosina 1600-1800, jokainen vuosikymmen näki satojen Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian laivojen purjehtivan Aasiaan.
  • Tämä Dutch West India Company perustettiin vuonna 1621 kolonisoimaan Amerikka samoin kuin tienaamaan omaisuuksia. Se kävi kauppaa myös Afrikan kanssa. Yhtiön seitsemän suurinta osakkeenomistajaa (enemmistö) oli rikkaita Hollannin juutalaisia. Tämä Dutch West India Company perusti siirtokuntia Brasiliaan, Surinamiin, Curacaolle, Hollannin Antilleille, Statiaan (St. Eustatius) sekä Uuteen Hollantiin (jonka englantilaiset myöhemmin nielaisivat). Uuden Hollannin hollantilaiset kuvernöörit olivat niin korruptoituneita että Hollannin armeija ja siviilit eivät taistelleet englantilaisia vastaan kun englantilaiset sotalaivat valloittivat tämän siirtokunnan. [Pian englantilaiset kuvernöörit osoittautuivat aivan yhtä korruptoituneiksi, ja vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta, tämä siirtokunta oli olemassa ainoastaan eliitin vaurastuttamiseksi.]
  • Hollannin Itä- ja Länsi-Intian kauppakomppaniat olivat takuuvarmasti monopoleja. Tämä Dutch East India Company oli toiminnassa vuosina 1602-1799. He yhdistivät kansainvälisten pankkiirien ja oligarkki-perheiden rahat ja vallan. Tämän päivän maailmanjärjestyksen kunnollinen ymmärtäminen vaatii brittiläisten ja hollantilaisten kauppakomppanioiden roolin perinpohjaista historiallista tutkimista samoin kuin niiden ihmisten taustojen penkomista jotka hallitsivat näitä komppanioita sekä sitä millainen valta heillä oli USA:n kehittämisessä & hallitsemisessa.
  • Vuonna 1626, Peter Minuit osti Manhattanin saaren canarsie-intiaaneilta lasihelmillä ja muulla rihkamalla. Historiankirjat kertovat että näiden helyjen arvo oli 24 dollaria. Sanotaan että tämä oli hyvä kauppa hollantilaisten kannalta. Nämä canarsie-intiaanit eivät omistaneet tätä saarta; se kuului muille intiaaneille, joten on kiistanalaista sanoa että kuka lopulta teki parhaat kaupat. Tämä oli Uuden Hollannin hollantilaisen siirtokunnan alku, sekä sen pääkaupungin, Uuden Amsterdamin, joka rakennettiin Fort Amsterdamin viereen. Tälle kaupungille annettiin myöhemmin uusi nimi, New York. Tästä Uudesta Amsterdamista kehittyi merkittävä kauppasatama joka oli "vanhan" Amsterdamin kilpailija Kultaisella aikakaudella.
  • Tämä Van Duynin perhe oli eräs hollantilaisia perheitä jotka saapuivat uuden Hollannin hollantilaiseen siirtokuntaan joka oli yhteydessä Hollannin Länsi-Intian kauppakomppaniaan. Muita tärkeitä Uuden Hollannin perheitä olivat Van Sise, Van Cleef (kirjoitetaan myös muotoon "Van Cleve" ja "Van Cleave"), Van Coorn, Van de Water, Dooren ja Stoothoff.
  • Vuonna 1649, viisitoista vuotta ennenkuin englantilaiset ottivat haltuunsa Uuden Hollannin siirtokunnan, Gerret Cornellissen Van Duyn muutti vanhemman sisarensa kanssa Brabantista, Hollannista, Uuteen Amsterdamiin. Jostakin syystä, Gerret Cornelius Van Duyn palasi Hollantiin, Zwolleen, vaikka hän oli asunut Nieuwkerkissa ennenkuin hän muutti Amerikkaan. Gerrei C. Van Duyn oli karkea, ei-hengellinen välinpitämätön mies joka teki puusepäntöitä. Hänen nuiva suhtautumisensa Kristinuskoa kohtaan on siirtynyt eteenpäin hänen suvussaan useita sukupolvia.
  • Sen jälkeen kun hän saapui Uuteen maailmaan uudestaan, hän muutti melko pian Uudesta Amsterdamista New Utrechtiin (uskon että tällä paikalla on nykyään Greenwich Village). Pitkällä aikavälillä hänen jälkeläisensä (jotkut sukua Castellon perheelle) muuttivat Michiganiin, Illinoisiin, Kansasiin ja muualle. Seuraavalla vuosisadalla, kuitenkin, hänen jälkeläisensä muuttivat ja loivat viisi haaraa: yksi Queensin maakuntaan, New Yorkiin; yksi Kingsin maakuntaan, New Yorkiin; Yksi Dutchessin maakuntaan, New Yorkiin, Yksi Somersetin maakuntaan, New Jerseyhin; yksi Morrisin maakuntaan, New Jerseyhin. On mahdollista että myös jotkut muut Van Duynin perheen jäsenet muuttivat Hollannista Amerikkaan; informaatio tästä perheestä on niukkaa.
  • Van Duynin perheen ylläpitämä matala profiili ei loppunut kun he saapuivat Uuteen maailmaan; se jatkuu tänäänkin. Tämän perheen ylläpitämä äärimmäisen matala profiili saa pohtimaan että kuuluvatko he todella Kolmeentoista perheeseen. Kuitenkin, Mona Van Duyn oli ensimmäinen naisrunoilija joka voitti Pulizerin palkinnon (vuonna 1991), ja New York Times kirjoitti pitkän jutun hänen kirjoistaan vuonna 1990. Olen saanut selville että tällaisen palkinnon saaminen vaatii sekä lahjakkuutta että vetoapua -- erityisesti runouden alalla siitä on apua jos onnistuu hankkimaan tukijoita. Mistä Mona Van Duyn sai poliittista vetoapua saadakseen niin monia palkintoja ja niin paljon mainosta kirjoilleen?
  • Vuonna 1687, britit olivat vallanneet Uuden Hollannin siirtokunnan toistamiseen ja lopullisesti, ja he vaativat hollantilaisia vannomaan uskollisuutta Englannin Kruunulle. Kolme Uuden Amsterdamin Van Duynin perheen jäsentä vannoi uskollisuutta. He olivat Gerrit Cornelius Van Duyn, Cornelis Gerris Van Duyn, sekä Denjis Gerrise Vanduyn. Kuitenkaan, vuoden 1790 väestönlaskennassa joka pidettiin New Yorkin osavaltiossa, ei ole merkintää yhdestäkään Van Duynin perheen jäsenestä.
  • Noituus oli osa joidenkin ihmisten elämää Uuden Hollannin siirtokunnassa, ja tämä siirtokunta oli Massachusettsin puritaanisia siirtokuntia suvaitsevaisempi heitä kohtaan. Viimeisen Uuden Hollannin hollantilaisen kuvernöörin, Peter Stuyvesantin, sisarpuolta epäiltiin noituudesta mutta asia unohdettiin. Ralph Hall ja hänen vaimonsa Seatalcottista, Long Islandilta, olivat ainoat joita vakavasti epäiltiin noituudesta mutta heidänkin kohdallaan asia unohdettiin.
  • Oranialaisen Huone on saksalaista kuninkaallista verilinjaa joka juontaa juurensa Saksan keisariin Wilhelm I:een (samoin kuin Rupertiin, Nassaun kreiviin). Tämä Oranialainen Huone antoi tiluksilleen Hollannissa nimen Nassau, josta Long Islandin suurin maakunta, New York sai nimensä; tämä oli alunperin osa Uutta Hollantia.
  • Oranialaisen Huoneen Wilhelm III:sta tuli Hollannin, Englannin, sekä myös joidenkin Saksan osien kuningas. Tämä petos suoritettiin seuraavalla tavalla: 1) Amsterdamin kansainväliset pankkiirit loivat talouskriisin kaivaakseen maata Englannin kuninkaan jalkojen alta; 2) Wilhelm Oranialainen avioitui Yorkin herttuan tyttären kanssa; 3) Sitten Englannin kuningas siirrettiin syrjään ja hänen seuraajansa oli nyt Wilhelm Oranialainen. Näillä kansainvälisillä pankkiireilla oli nyt oma mies Englannin valtaistuimella. Englannin kuninkaana, Wilhelm Oranialainen perusti Englannin Pankin.
  • 1600-luvulla, Oranialaisten Huonetta edusti Long Islandilla merkittävä Lion Gardiner, joka oli Orangen kreivikunnasta, Hollannista. Kirjailija Peter Moon väittää kirjassaan The Black Sun että Lion Gardiner käytti paikallista noitaa, Goody Garlickia, joka oli hänen palvelijansa, tekemään taikoja hänen puolestaan. Lionin tytär väitti että hän sairastui koska Goody Garlick oli noitunut hänet ja yritti tappaa hänet, mutta Lion ei koskaan menettänyt uskoaan Goody Garlickiin. Gardiner antoi turvapaikan merirosvo Kapteeni Kiddille. Myöhemmin hän palautti osan aarteista (ne oli haudattu hänen kartanoonsa) sen jälkeen kun Kidd tuomittiin. Eräs Kapteeni Kiddin miehistä oli Benjamin Franks, kabbalistinen juutalainen jonka isä asui Barbadoksen saarella. Hän muutti myöhemmin New York Cityyn ja hänestä tuli jalokivikauppias. Lisää Frankista myöhemmin tässä luvussa.
  • HOLLANTILAISTEN MERKITTÄVÄ ROOLI AMERIKAN VARHAISESSA HISTORIASSA
  • Jo ennenkuin britit olivat lujittaneet otettaan Uudesta Hollannista, tämä alue oli esikuva sille mitä oli tulossa. William Patterson (syntyi vuonna 1655 Skotlannissa) oli tämä pahantahtoinen nero Englannin Pankin perustamisen taustalla. Uskotaan vahvasti että hän oli kauppias New Yorkissa vuosina 1668-1669, ja että ennen sitä hän oli tehnyt yhteistyötä Morgan-nimisen merirosvon kanssa joka operoi Uuden Hollannin alueella.
  • Fletcher, tämä New Yorkin siirtokunta-kuvernööri, teki myös töitä käsi kädessä merirosvojen kanssa. Phillipsin ja DeLanceyn perheet New Yorkin alueella, siirtokunnan dokumenttien mukaan, tekivät töitä kansainvälisten piraattien kanssa. Rhode Island oli toinen merirosvojen turvasatama.
  • Jamaica annettiin alunperin Columbuksen perillisille, ja hänen perillisensä perustivat salaisen turvapaikan juutalaisille. Tämä tehtiin hyvin pian sen jälkeen kun he saivat maan haltuunsa. Vuonna 1654, eräs Jamaican juutalainen kapteeni ohjasi hyökkäävää brittiläistä laivastoa Kingstonin lahteen. Nämä Jamaican juutalaiset halusivat mieluummin brittiläisen kuin espanjalaisen komennon. Kaksi Jamaican juutalaista allekirjoitti rauhansopimuksen jossa tämä saari luovutettiin Britannialle. Puolet väestöstä oli siihen aikaan juutalaisia. Tämä kaupunki oli maailman keskuspaikka piraateille ja joidenkin merirosvo-kapteenien tiedettiin olleen juutalaisia. Merirosvot ja juutalaiset johtivat tätä saarta ja se tunnettiin "maailman pahamaineisimpana pääkaupunkina". Vuonna 1692, maanjäristys ja tsunami tuhosivat täysin Port Royalin. Port Royalin juutalaiset kauppiaat rahoittivat merirosvokapteeni Henry Morgania, sekä varustivat juutalaisia piraatti-miehistöjä, auttaen Espanjan imperiumin kukistamisessa. Jamaicalta, juutalaiset muuttivat kaikkialle Karibianmeren saarille, ja sitten usein Yhdysvaltoihin. Tänään, Kingstonissa on juutalaisia vain noin 400, ja Jamaica on täynnä köyhiä mustia, joukossa vain muutamia varakkaita. Karibian orjakauppa oli usein hollantilaisten juutalaisten johtamaa, jotka antoivat rahaa ja laivat orjien kuljettamiseen, sekä toimivat ensisijaisina ostajina ja huutokaupan pitäjinä. Kuitenkin, Pohjois-Amerikan orjakauppa oli muiden käsissä.
  • Hollannin juutalaiset saapuivat Uuteen Hollantiin todennäköisesti ennen vuotta 1650, ja siirtyivät uuteen Ruotsiin vuoden 1655 tienoilla (josta tuli myöhemmin Philadelphia) ennenkuin kveekarit saapuivat. [Se oli juutalainen synagooga Philadelphiassa -- Hollannin juutalaisten omistama -- jolle Benjamin Franklin teki lahjoituksia.] Napoleonin aikaan Hollannin juutalaiset muuttivat New Yorkin alueelle suurin joukoin. Monet menivät Englantiin ennen saapumistaan Yhdysvaltoihin. Hollanti ja Englanti tekivät niin läheistä yhteistyötä siihen aikaan että Hollannin hallitus ei pitänyt sitä maastamuuttona jos joku muutti Englannista Hollantiin. Varhaiset Hollannin juutalaiset perheet jotka saapuivat Uuteen maailmaan pitivät sisällään sellaisia sukunimiä kuin Abraham, DaCosta, Haas, Isaacs, Israel, Jones, Levy, Moses, Myers, Pike, Solomon, Van Blitz, Van Veen, ja Workum. Melkein kaikista varhaisista Hollannin juutalaisista tuli huomattavia jäseniä salaseuroihin, kuten vapaamuurareiden skotlantilaiseen riittiin. Tämä Hollannin juutalainen kauppias Moses HaysNew York Citystä toi SKotlantilaisen riitin Amerikkaan. Hänen isänsä oli laivanomistaja Länsi-Intiassa merirosvojen aikakaudella. Nämä Hollannin juutalaiset kauppiaat ja pankkiirit osallistuivat salaseuroihin, kansainväliseen salakuljetukseen, asekauppaan, sekä esittivät tärkeää roolia USA:n siirtokuntien itsenäisyystaistelussa.
  • Useiden vuosien ajan, kuvernööri Pieter Stuyvesant halusi karkoittaa juutalaisen yhteisön Uudesta Hollannista, mutta tämä Dutch West India Company esti hänen aikeensa. Vuoteen 1665 mennessä, niihin aikoihin kun britit valloittivat Uuden Hollannin hollantilaisilta, juutalaiset New Yorkissa alkoivat harjoittaa sabbatealaista satanismia.
  • Tällä Curacaon hollantilaisella saarella oli suuri juutalainen väestö, ja juutalaiset plantaasin omistajat omistivat 16% orjista vuosina 1764-1765. Ensimmäisen kuudenkymmenen vuoden aikana, vuosina 1650-1710, Curacaon juutalaiset kauppiaat omistivat 200 laivaa, ja heillä oli viisi kertaa enemmän meklareita/välittäjiä kuin pakanoilla. Yksi esimerkki juutalaisesta kauppiaasta siihen aikaan oli Isaac Pinheiro,joka kävi kauppaa kaikkialla Länsi-Intiassa sekä New Yorkissa ja Bostonissa. Hän lopulta muutti Länsi-Intiasta New York Cityyn. Nämä juutalaiset muuttivat myös brittien hallinnoimille alueille ja käyttivät salaista kommunikaatiotaan, joka oli kehitetty vainojen aikana, tehden heille mahdolliseksi ohittaa kansainväliset kaupparajoitukset ja lait.
  • St. Kittsin saari erikoistui väärien papereiden tehtailuun niin että jokainen sai käydä kauppaa kenen kanssa tahansa Karibialla. Myös monet muutkin Karibian saaret myivät vääriä papereita, joita kutsuttiin nimellä "false swearing" (väärä vala) jossa laivalle annettiin keksitty määräsatama. Pidä mielessäsi että monia näistä saarista johtivat merirosvot jonkin aikaa, ja näillä saarilla asui edelleen merirosvojen jälkeläisiä. Bermudaa johti Tuckerin perhe. Vallankumous-sodan aikana, Tuckerin perheen pää oli eversti Henry Tucker Port Royalista, joka oli kerran ollut merirosvojen pääkaupunki. Hän rukoili amerikkalaisia "sieppaamaan" Bermudan tai ainakin jatkamaan varusteiden toimittamista sodan aikana.
  • Statian saarella (myöhemmin "Eustatia", "St. Eustatia", ja nykyisin "St. Eustatius") oli hollantilaisia kauppiaita. Tämä saari oli Hollannin siirtomaa. Se oli vain seitsemän neliömailin kokoinen mutta se oli kuin Karibian Hongkong. Varhaisina vuosina se oli merorosvojen tukikohta. Tämä saari oli hyvin lähellä Ranskalle, Tanskalle, Englannille ja Espanjalle kuuluneita Karibian saaria. Sen pientä kaupunkia kutsuttiin nimellä "Golden Rock" sillä erään sen kadun varrella, joka oli mailin pituinen, oli kauppoja jotka myivät kaikkialta maailmasta peräisin olevia tuotteita. Kauppiaat Hollannista ja kaikkialta Euroopasta asuivat tällä saarella. Tällä saarella oli valikoima tavaroita jotka houkuttelivat matkustajia Euroopasta. USA:n vallankumous-sodan aikaan, englantilaista ruutia salakuljetettiin Leewardin saarelle, ja sieltä Eustatialle, ja sieltä George Washingtonin armeijalle. Abraham Van Bidder, hollantilaisten jälkeläinen, oli ensimmäinen amerikkalainen agenti sodan aikana joka toimitti ruutia Statialta amerikkalaisille. Isaac Van Dam oli toinena gentti joka järjesti ruudin kuljetuksia.
  • Robert Morris ja Benjamin Franklin olivat nämä kaksi ensisijaista neroa joilla oli kaikki tarvittavat kansainväliset yhteydet joita tarvittiin hankkimaan sotatarvikkeita Euroopasta ja kuljettamaan ne salaa amerikkalaisille siirtokunnille Eustatian saaren kautta. Jo useita vuosia ennenkuin vallankumous-sota syttyi, Benjamin Franklin salakuljetti aseita Eustatian saaren kautta salaisiin kätköihin Amerikassa. Eustatian kauppiaat tunsivat Robert Morrisin henkilökohtaisesti. USA:n vallankumous ei olisi onnistunut ilman George Washingtonin kykyä johtaa armeijaansa, Benjamin Franklinin suurta apua, eikä ilman Robert Morrisin taloudellista viisautta (eikä tietystikään ilman Eustatian saarta). Robert Morris suoritti ainakin 75 kappaletta sodanaikaisia liiketoimia Haym Salomonin kanssa, joka oli New Yorkin suurin pankkiiri/meklari. Haym Salomon oli Puolan juutalainen joka avioitui Franksin perheeseen. Hän oli ilmiselvästi kabbalistinen. Hän auttoi USA:n vallankumous-sotaa. Hänen pojastaan tuli U.S. National Bankin pankkiiri.
  • Tämä Frankin perhe "ei "Franks") oli kuuluisa Puolassa frankismista (satanismin kabbalistinen muoto). Tämä Frankin perhe kirjoitti nimensä joskus muotoon "Franks" tai "Franck". Rabbi Solomon Frank opetti okkultismia Alias Ashmolelle, eräälle ruusuristiläiselle ja myöhemmin vapaamuurarille, joka 1640-luvulla auttoi perustamaan "näkymättömän collegen" (jota nykyisin kutsutaan nimellä Royal Society) Robert Boylen kanssa, joka oli Prieure de SIonin suurmestari. Ashmolella oli etuoikeus omistaa joitakin Sir John Deen alkuperäisiä maagisia käsikirjoituksia. Hän kirjoitti myös Order of the Gatrerin historian (julkaistu vuonna 1672).
  • Tästä Franksin perheestä (ei "Frank") tuli huomattava kauppaa käyvä klaani Pohjois-Amerikan englantilaisissa siirtokunnissa. David S. Franks, Philadelphiassa syntynyt kauppias, oli Montrealissa, Kanadassa, kun USA:n armeija hyökkäsi. Quebecin taistelun jälkeen, hän pakeni tappion kärsineen USA:n armeijan kanssa. Sodan jälkeen hän oli USA:n kuriirina sekä USA:n varakonsulina Marseillessa, Ranskassa. Hän oli osa Bank of Americaa että Society of Cincinnatia. Isaac Franks oli toinen USA:n vallankumouksen taloudellinen avustaja, ja hän oli vapaamuurari sekä eversti Washingtonin armeijassa. Moses Franks (1718-1789) toimitti varusteita englantilaisille joukoille Ranskaa ja intiaaneja vastaan käydyissä sodissa, asui New Yorkissa, ja vaikka hän oli juutalainen hän nousi korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan ja muutti Lontooseen, Englantiin.
  • Tässä frankin perheessä oli useita huomattavia amerikkalaisia vapaamuurareita, kuten myös joitakin CFR:n jäseniä.
  • Robert Morris (1734-1806) ei ollut osa Illuminaatin verilinjaa; hän oli yksinkertaisesti talousnero. Mutta kaikki luottivat häneen. Koska Robert Morris ei kuulunut eliittiin, sodan aikana he veivät hänen rahansa ja panivat vankilaan kolmeksi vuodeksi. Robert Morrisin nimi pyyhittiin pois tarkoituksellisesti populaarista historiasta ja hänen apunsa USA:n vallankumoukselle on jäänyt pimentoon. Aaron Levy oli philadelphialainen juutalainen, alunperin Hollannista joka houkutteli Robert Morrisin mukaan maa-keinotteluun, joka saattoi hänet vararikkoon.
  • WILHELM ORANIALAINEN ENGLANNIN ITÄ-INTIAN KAUPPAKOMPPANIA
  • Olen maininnut joissakin kirjoituksissani kuinka se, että tämä kyynisen armoton Wilhelm Oranialainen valloitti Englannin on edelleen eräs parhaiten säilytettyjä salaisuuksia. Hänen jälkeläisensä, Hollannin prinssi Bernhard sekä hänen vaimonsa, Hollannin kuningatar ovat hyvin aktiivisia illuminaatissa. He ovat olleet mukana vapaamuurareissa & Bilderbergissä, sekä muissa ryhmissä jotka ovat mukana Uuden maailmanjärjestyksen suunnittelussa.
  • Wilhelm Oranialainen (1650-1702) oli Oranialaisten Huoneesta, Hapsburgien haaraa sekä Pyhän Veren verilinjaa. Sen jälkeen kun tämä hollantilainen kuningas, Wilhelm Oranialainen, (tunnetaan Englannissa nimellä "Wilhelm III"), nousi valtaan, hän muutti Englannin Itä-Intian kauppakomppanian osakkeenomistajien koostumusta. Hän auttoi luomaan General Societyn Englantiin vuonna 1698 jotta se ottaisi haltuunsa tämän Kauppakomppanian. Eräs myöhempi Wilhelm Oranialainen perusti alkuperäisen Societe Genaralen (tärkeä Illuminaatin holding-yhtiö) vuonna 1822.
  • Kuka sai tämän kultaisen monopolin? Yhtiön tuottamat taloudelliset voitot annettiin korkeiden palkkojen sekä muiden etujen muodossa niille joilla oli korkea asema tässä yhtiössä. Osakkeenomistajilla on valtaa. Kuten minä olen kirjoittanut aiemmin, se auttaa ymmärtämään Uuden maailmanjärjestyksen tämän päivän salaliittoa, jos ymmärtää Wilhelm Oranialaista ja sitä kuka Isossa Britanniassa teki töitä hänen kanssaan.
  • Vuonna 1799, Kauppakomppanialla oli 1.824 osakkeenomistajaa joilla oli osakkeita vähintään tuhannen punnan arvosta, mikä antoi heille äänioikeuden. 1.400 heistä asui Lontoossa. Niistä 49 henkilöstä joilla oli osakkeita 10.000 punnan arvosta, 46 asui Lontoossa. 24 miestä istui johtokunnassa, ja hetken päästä siellä näytti olleen suuntaus kohti periytyvyyttä. Siellä oli tavallisesti Baring, Thornton ja Inglis yhtiön johtokunnassa. Johtaja pystyi ansaitsemaan huomattavia rahasummia suosionosoituksilla. Syntyi parasiittien (loisten) luokka joka oli kiinnostunut yhtiön voitoista saadakseen ainoastaan henkilökohtaista hyötyä, niin että yhtiö hoippui jatkuvasti taloudellisen vararikon partaalla samalla kun sen "palvelijat" rikastuivat. Itse asiassa, kuten tapahtuu Illuminaatin omistamien yhtiöiden suhteen tänään, hallitus jopa antoi tukea tälle yhtiölle joka naamioitiin maksuiksi "yhtiön suorittamista palveluksista".
  • Tämä British East India Company sekä muut englantilaiset kauppakomppaniat (kauppa-monopolit) ovat esittäneet tärkeää roolia saadakseen maailmanjärjestyksen siihen pisteeseen missä se on tänään. Esimerkiksi, Englannin Itä-Intian kauppakomppania oli Fabian Societyn edeltäjä, joka vuorostaan loi London School of Economicsin. Se oli tämä Kauppakomppania joka todellisuudessa valloitti Intian sekä loi Singaporen sataman. On vaikea erottaa tätä yhtiötä muusta Englannin imperiumista. Englannin kuninkaalliset olivat mukana tässä yhtiössä alusta alkaen. Kuten lukija jo ymmärtää, Englannin kuninkaalliset ovat tämä Illuminati, joten yhtiön historia on ollut läheisesti yhteydessä Illuminaatin agendaan alusta alkaen.
  • Salli minun edelleen selittää miksi on tärkeää tutkia tätä Englannin Itä-Intian kauppakomppaniaa tutkiessamme Illuminaatin huipulla olevia verilinjoja. Ensiksikin, haluaisin painottaa että Elizabethin ajan Englannissa ei ollut paljon mahdollisuuksia kerätä suuria rikkauksia yhdessä yössä. Kesällä 1592, portugalilainen laiva jonka englantilaiset merirosvot olivat siepanneet saapui englantilaiseen satamaan. Lastin arvo, jonka laiva oli hankkinut Itä-Intiasta oli puoli miljoonaa puntaa, mikä oli melkein puolet Englannin valtion kassasta. Rikkaudet joita voitiin saada hyödyntämällä Kauko-idän kauppaa olivat uskomattomia ja ne ohittivat kaikki muut sen ajan mahdollisuudet. Tästä syystä, yhtiön johtokunnan jäsenet olivat Lontoon kaikkein vaikutusvaltaisimpia ja rikkaimpia miehiä. Nämä miehet joilla oli kaikkein suurin valta Englannissa tekivät selväksi että he olivat asemassa jossa oli mahdollista hyötyä suunnattomista rikkauksista.
  • Toiseksi, tämä Englannin Itä-Intian kauppakomppania ja sen johtajat olivat sekaantuneet hämäräperäisiin puuhiin. Samalla kun tämä yhtiö oli keskittynyt julkisen imagonsa kunnossa pitämiseen, se ei estänyt tätä yhtiötä muutaman seuraavan vuosisadan aikana sekaantumasta jokaiseen olemassaolevaan machiavelliläiseen (=häikäilemättömään) temppuun. Eräs palapeli on seuraavanlainen: Vaikka kun Bostonin "teekutsuilla" tuhottiin 342 arkullista teetä (arvoltaan 18.000 puntaa) -- tämä tee oli yhtiön omaisuutta -- tämä Amerikan lippu joka luotiin Bostonin alueella oli kopio virallisesta Englannin Itä-Intian kauppakomppanian lipusta. Miksi amerikkalaiset valitsivat lipun joka oli ollut Kauppakomppanian lippu 200 vuoden ajan? On selvää että USA:n perustajat tunsivat lipun historian. On selvää miksi Hawaiji valitsi erään variantin Kauppakomppanian lipusta omaksi lipukseen -- Hawaiji oli ollut läheisesti yhteydessä Kapteeni Cookin tutkimusmatkoihin; Cook kuoli siellä. Mutta miksi USA:lla on vanha versio tästä Kauppakomppanian lipusta? [Vuosien ajan, on vaivihkaa tiedetty että USA:n lippu oli samaa "designiä" kuin Kauppakomppanian lippu, kuten muutamat epämääräiset/hämärät/tuntemattomat kirjat vahvistavat. Näyttää siltä että vasta äskettäin salaliitoista kiinnostuneet henkilöt ovat kiinnittäneet asiaan huomiota.]
  • Tämä raha jonka Elihi Yale lahjoitti käynnistääkseen Yalen, samoin kuin raha jonka John Harvard lahjoitti käynnistääkseen Harvardin tuli Englannin Itä-Intian kauppakomppanian voitoista.
  • Yhtiön voitot, erityisesti varhaisina vuosisatoina, saatiin usein hyökkäämällä vieraiden valtioiden kauppalaivojen kimppuun, täten antaen englantilaisille maineen merirosvoina. Kuitenkaan, Kauppakomppania ei suvainnut kilpailevaa merirosvo-toimintaa ja se määräsi New Yorkin kuvernöörin palkkaamaan jonkun kukistamaan piraatit jotka saalistivat heidän laivojaan. Tämä mies oli Kapteeni Kidd, joka osoittautui erääksi kaikkien aikojen parhaista merirosvoista. Kun aikaa kului, amerikkalaiset kauppiaat yhä suuremmassa määrin ylenkatsoivat erityisluvat ja monopolit jotka Britannian hallitus antoi harvoille valituilleen.
  • Vuonna 1683, Englannin Itä-Intian kauppakomppania kuljetti ensimmäisen erän oopiumia Intiasta Lontooseen.
  • Huolimatta siitä mitä historiankirjoihin on kirjoitettu, USA:n vallankumous oli erilainen kuin näiden historiankirjojen antama kuva. Monien miesten motiivit on kätketty "patriotismin" naamion alle. Eräs fakta on aivan selvä: eliitti jatkoi hallitsemistaan vallankumouksen jälkeenkin. Naiset, orjat, intiaanit ja useimmat valkoiset olivat edelleen alistetussa asemassa. Samalla kun ajatus vapaudesta omaksuttiin, oikeudenmukainen järjestelmä ei materialisoitunut tavallisen valkoisen miehen kohdalla yhtään sen paremmin kuin mustankaan miehen kohdalla sisällissodan (tai vallankumoussaodan) jälkeen. Miehet kuten Alexander Hamilton ´ vaihtoivat mielipidettään vakuuttaakseen että eliitin valtaa ei tulisi koskaan kyseenalaistaa. Tämä erinomainen vapaus jota Amerikan intiaanit opettivat valkoisille auttoi toteuttamaan edes osan tästä ihanteesta.
  • Tämä alkuperäinen Englannin Itä-Intian kauppakomppania aloitti toimintansa 22.9.1599, kun 101 sijoittajaa sai kerättyä 30.000 puntaa (68.323 puntaa pantattiin 23.9.1600). Näissä alkuperäisissä perustajissa oli sellaisia tuttuja nimiä kuin Brown, Bell, Backhouse, Collins, Campbell, Freeman, Green, Gore, Hammer, Holiday, Lee, Mosley, Smith, Wheeler, jne. Lontoon pormestari Sir Stephen Soame johti perustajien ryhmää. Elinaikanaan yhtiön arvo nousi 50-kertaiseksi.
  • Yhtiön alkuperäiset sijoittajat eivät säilyttäneet asemiaan. Vuonna 1698, tämä alkuperäinen ryhmä käytti tuhansia puntia lahjoakseen parlamentin jäseniä, sekä lainasi kuninkaalle 700.000 puntaa auttaakseen häntä hänen valkojensa kanssa pyrkimyksenä estää kuningasta & parlamenttia myöntämästä lupia muille kauppiaille käytä kauppaa Itä-Intiassa. Heidän kilpailijansa lahjoivat Kuningas Wilhelm III:a vielä suuremmalla rahasummalla; heidän lahjuksensa kuninkaalle oli 2.000.000 puntaa. Ilmiselvästi, siitä henkilöstä josta tulisi tämän yhtiön osakkeenomistaja ja johtaja tulisi hyvin mahtava mies. Vuonna 1858, Britannian hallitus arvioi että Kauppakomppanialla oli velkaa 100.000.000 puntaa. Monet miehet tienasivat omaisuuksia ennen tätä.
  • Joten me löydämme että vuonna 1806, William Cobbett väitti että tämä yhtiö, jonka oletettiin maksaneen valtiovarainministerille 500.000 puntaa vuodessa, ei ollut maksanut pennyäkään, vaan yhtiötä oli sen sijaan tuettu kahdella miljoonalla punnalla veronmaksajien rahoja, ja sen voitiin odottaa pyytävän parlamentilta lisää rahaa. Kaikki tämä samaan aikaan kun yhtiö teki valtavia voittoja. Tätä samaa taktiikkaa käytetään tämän päivän Amerikassa. Esimerkiksi, Illuminati ryösti S&L:n, ja sitten veronmaksajat maksoivat kustannukset.
  • Eräät huomattavista miehistä jotka olivat yhteydessä Kauppakomppanian jontoon olivat: Lord Cornwallis, Sir Christopher Clitherow, Sir William Courteen (joka lainasi rahaa Kuningas Kaarle I:lle), Richard Adam, ja Sir Thomas Smythe. Smythe on hyvä esimerkki, sillä Kauppakomppanian johtajat olivat myös muiden tuontia ja vientiä harjoittavien firmojen johtajia, esimerkiksi Bengal Fur Society, tai King George's Sound Company, joka vuorostaan loi John Companyn. Sir Thomas Smythe oli myös ensimmäinen Virginia Companyn kuvernööri, ja hänen talonsa toimi Virginia Companyn, British East India Companyn, sekä Levant Companyn pääkonttorina. Jo silloin, näiden suurten yhtiöiden johto oli kytköksissä toisiinsa.
  • Monet entiset natsit sekä teollisuusmiehet ovat rakennuttaneet kotinsa Garderen-Puttenin alueelle Hollantiin. Bilderbergit ovat rakentaneet hotellin/konferenssikeskuksen lähelle tätä aluetta. Eräs yhtiöistä jotka ovat mukana rakentamassa tätä hotellia on Nachaniuksen natsi-perhe. Tämä Illuminaatin Belgia/Hollanti -yhteys ei ole vähäpätöinen. Tämä hollantilainen Wilhelm Oranialainen syöksi valtaistuimelta Englannin kuninkaan Jaakko II:n vuoden 1688-1691 taistelussa. Tämä on merkittävää, koska näyttää siltä että Illuminaatin taloudellinen päämaja oli Amsterdamissa jo ennen Wilhelm Oranialaisen voittoa. Voiton jälkeen he muuttivat Lontooseen. Rooseveltin presidentillisessä sukupuussa on hollantilaisia jotka ulottuvat Englannin kuninkaallisiin. Myös muut huomattavat eliitin jäsenet ovat lähtöisin Hollannista ja Belgiasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Luku 12c -- Van Duyn

Osa 3: Huomattavia hollantilaisia verilinjoja Amerikassa

USA:N PRESIDENTIT

Kolmetoista USA:n presidenttiä voidaan jäljittää viiteen perheeseen: 1) Cheneyn perhe; 2) Allertonin perhe; 3) Shepardin perhe; 4) Van Burenin perhe; 5) Van Deursenin perhe. Van Burenin ja Van Deursenin perheet olivat varhaisia hollantilaisia perheitä. Tutkiessaan eliittiä, tämä kirjailija toistuvasti törmää USA:n eliittiin jolla on hollantilaiset nimet kuten Vanderbilt, Vandeusen, Vanderpool, sekä Vanderjagt. Tämä Van Burenin perhe on edelleen huomattava. Presidentti Martin Van Burenin iso-iso-isoisä Martin Van Buren oli myös presidentti Theodere Rooseveltin sekä presidentti Franklin Rooseveltin esivanhempi. Van Burenin nimi kirjoitettiin aikaisemmin muotoon "Van Beuren".

Eräs mies joka on tehnyt töitä Uudelle maailmanjärjestykselle heidän aivoriihessään sekä tiedustelupalvelussaan on professori William R. Van Cleave, joka on Uuden Hollannin perheiden jälkeläinen. Hänen nimensä mainitaan nyt koska on hyvin mahdollista että Van Cleaven ja Van Duynin perheet ovat avioituneet keskenään. Minä tiedän että William Van Duyn avioitui Sarah Van Cleefin kanssa Somersetissä, New Jerseyssä, vuoden 1750 tienoilla. Jan Van Cleeven, joka oli Hollannin aatelistoa (Clevesin viimeinen herttua), sanotaan olleen Van Clevesin esi-isä. Hänen sanotaan tulleen Amerikkaan vuonna 1653. Kaksi näistä Van Cleaveseista oli Skotlantilaisen riitin vapaamuurareita Chicagossa 1900-luvun alussa. Professori Van Cleave teki töitä RAND:ille, Stanford Research Institutelle, sekä Department of Strategic And Defense Studiesille Eteläisen Kalifornian Yliopistossa, ja hän oli Pentagonin neuvonantaja SALT-neuvotteluissa, jne.

Audrey Hepburnin äiti oli paronitar Ella Van Heemstra. Van Heemstran perhe kuului aristokraatteihin ja he olivat läheistä sukua Hollannin kuninkaalliselle perheelle.

Katse USA:n presidenttien esivanhempiin paljastaa hollantilaisia nimiä kuten Van Allen, Van Alstyne, Van Bommel, Van Buren, Van der Bergh, Van den Burchgraeff, Van der Poel, Van Deursen, Van Deusen, Van Dyck, Van Hoesen, Van Imbroch, Van Kirk, Van Kleeck, Van Laer, Van Ness, Van Rosenvelt, Van Schaack, Van Schaeck, Van Stoutenburg, Van Vleck, Van Woert, Ver Planck. Ja tässä on vain pieni ote USA:n presidenttien hollantilaisten esivenhempien sukunimistä.

Presidentti Van Burenilla, Franklin D. Rooseveltilla, Hardingilla, Gerald Fordilla, ja George Bushilla oli kaikilla hollantilaiset New Yorkin esivanhemmat. George Bushin ja kahden Rooseveltin esivanhemmat tulivat Amsterdamista Uuteen Hollantiin ja heistä tuli tärkeä Schuylerin perhe.

Se oli Phillip Schuyler tästä hollantilaisesta perheestä joka asui Albanyssa, New Yorkissa, jonka puoleen Robert Morris kääntyi toukokuussa 1781, kun hänen täytyi saada varusteita amerikkalaisille joukoille New Yorkissa ja Uudessa Englannissa, sekä George Washingtonin Yorktownin sotaretkelle. Näihin aikoihin, ranskalaiset olivat nousseet maihin auttaakseen itsenäisyystaistelijoita, mutta oli amerikkalaisten tehtävä hankkia varusteet, ruoat ja kuljetus tälle ranskalais-amerikkalaiselle armeijalle. Eräs Schuylerin perheenjäsen, Alida Schuyler, avioitui Robert Livingston Seniorin kanssa, joka oli tämä ensimmäinen Livingstonin kartanonherra Albanyn alueella, ja hän oli New Yorkin siirtokunta-viranomainen.

Tämä Livingstonin perhe oli skotlantilaisia aristokraatteja, jotka olivat Kuningas Robert II:n jälkeläisiä, joka perusti Stewartin kuninkaallisen Huoneen 26.3.1371, ja hän oli osa Pyhää verilinjaa, Daavidin Huonetta. Eugene Schuyler tästä Schuylerin verilinjasta kuului Skull & Bonesiin, ja hän oli USA:n Moskovan konsuli. Sillä välin, Edward Livingston (1764-1836) oli tärkeä amerikkalainen kongressiedustaja, korkea-arvoinen vapaamuurari sekä Robert Livingstonin veli, joka neuvotteli Louisianan oston. Robert Livingston, New Yorkin suurlooshin suurmestari, avusti kun George Washington vannoi virkavalansa käsi vapaamuurarien Raamatulla joka oli peräisin New Yorkin Pyhän Johanneksen looshista numero 1. Eräs toinen Livingstonin veljeksistä oli Henry Beekman Livingston joka oli prikaatinkenraali USA:n itsenäisyystaistelussa samoin kuin vapaamuurari sekä Order of Cincinnatin alkuperäisjäsen. ["Beekman" oli hollantilainen sukunimi joka avioitui Livingstonin perheeseen.] Serkku James oli luutnantti vallankumous-armeijassa sekä vapaamuurari. Philip Livingston, jonka jotkut uskovat liittyneen vapaamuurarilooshiin New Yorkissa, allekirjoitti Itsenäisyysjulistuksen.

New Yorkissa on ollut läheinen yhteys Oranialaisen Huoneen verilinjan ja Hollannin juutalaisten verilinjojen välillä siitä lähtien kun se kuului Hollannille tähän päivään asti. Itse asiassa, tämä Yorkin vapaamuurari-riitti on yhteydessä Yorkin herttuoihin, joiden mukaan New York on saanut nimensä. Toisin sanoen, näyttää olevan olemassa Kolmannentoista verilinjan skotlantilainen yhteys joka työskentelee yhdessä Oranialaisen Huoneen sekä Hollannin juutalaisten verilinjojen kanssa. Vapaamuurarilooshit ja muut salaseurat ovat yhteisiä kaikille näille verilinjoille kuten myös likainen raha ja valta. On lista amerikkalaisia vapaamuurari-tuomareita joilla on hollantilaiset sukunimet.

Joitakin amerikkalaisia joilla on hollantilaiset esivanhemmat ja jotka ovat 33. asteen vapaamuurareita: Arthur H. Vandenberg (YK:n delegaatti, USA:n Senaatin presidentti), Charles B. Van Dusen, Albert Wienke Van Duzer, Robert Van Pelt, Joseph Van Pfister, sekä Killian H. Van Rensselaer. Tämä mahtava patruuna Van Rensselaerin perhe on ollut merkittävä vapaamuurareissa. Stephen Van Rensselaer, joka oli New Yorkin suurlooshin suurmestari vuosina 1825-1829, tuki John Quincy Adamsia (joka oli vapaamuurareiden vastaisen poliittisen puolueen eräs johtaja vuodesta 1828 seuraavan vuosikymmenen puoliväliin), jolloin Adamsista tuli USA:n presidentti vapaamuurareiden vastaisen puolueen lipulla. [Vapaamuurarit hallitsevat omia vastustajiaan. Illuminati rakastaa kontrolloitua oppositiota. He vihaavat ja yrittävät ylenkatsoa freelance-vastustajia, jollainen on esimerkiksi tämä kirjailija.] Toinen Rensselaer (sekä vapaamuurari), oli Bible Societyn presidentti. John Quincy Adams oli USA:n Hollannin asioiden ministeri Washingtonin hallituksen aikana, ja hän oli aiemmin opiskellut muiden paikkojen ohella Leydenin Yliopistossa Hollannissa. Tarvittiin aseellisia kapinoita Hudsonjoen laaksossa vuosina 1820-1840 jotta rikottiin Van Rensselaerin perheen feodaalinen ote heidän kartanossaan. Nykypäivän Stephen Van Rensselaer on myös vapaamuurari, pankkiiri sekä Episkopaalisen Kirkon jäsen.

Nämä kuuluisat mahtavat hollantilaiset sukunimet jatkavat kohoamistaan pintaan läpi koko USA:n historian.

VAN BUREN:

  • Martin Van Buren -- U.S. President known obviously as the "Little Magician" because he knew how to use political corruption like magic.
  • John Van Buren -- NY Freemason in the 1850.
  • Abigail Van Buren -- Known as the writer of "Dear Abbey", Jewish, awadred in 1970's & 1980's by several gay & lesbian groups, home in Beverly Hills.

VAN NESS:

  • Edward Harry Van Ness -- Assistant Secretary to Governor Nelson Rockefeller.

Elizabeth Van Buren kirjoitti kirjan The Sign of the Dove joka kertoo merovingialaisista (Kolmastoista verilinja kuten lukija tietää) ja Jeesuksesta. Tämä kirja ottaa gnostilaisen lähestymistavan uskontoon sekä tuo esiin ajatuksen että nämä merovingialaiset olivat peräisin ulkoavaruudesta. Salainen kartta joka varastettiin eräästä noitapiiristä, ja joka joutui tämän kirjailijan haltuun oli otsikoity nimellä "Kyyhkysen paluu". Karttaan oli merkitty kaikki paikat maailmassa joita tultaisiin käyttämään lopun ajan eksytyksessä.

Jos henkilö tutkii USA:n eliittiä hän löytää hollantilaisia sukunimiä kaikilta ilmansuunnilta. Pohdi näitä esimerkkejä:

  • Muotisuunnittelu:

- Gloria Morgan Vanderbilt

  • Pankkitoiminta:

- Robert Lee Vanderpool
- Clifford Van Dyke (unitaari)

  • Sotilas-satelliitit:

- Robert Armes Van Arsdall (vapaamuurari)

  • Mielenhallinta:

-Guy Vanderjagt

  • Scientologia:

- A.E. Van Vogt (Scientologia-kirkon johtaja)

  • Rock-musiikki:

- Eddie Van Halen

  • Politiikka:

- Peter Van Cortlandt (vapaamuurari & kongressiedustaja & Society of the Cincinnatin rahastonhoitaja)

Toinen alue missä nämä hollantilaiset verilinjat ovat hyvin aktiivisia on Etelä-Afrikka; maa joka esittää hiljaista mutta tärkeää roolia Uudessa maailmanjärjestyksessä. Silminnäkijät ovat tunnistaneet tämän Bothan perheen illuminaatti-perheeksi. He ovat olleet aktiivisia eliitti-ryhmissä. Mielenkiintoista, David Icke kertoo keskustelleensa Etelä-Afrikan entisen presidentin P.W. Bothan kanssa, jolloin Botha kertoi hänelle vastustaneensa Rothschildien yrityksiä hallita häntä presidenttinä. Etelä-Afrikka on esimerkki siitä kuinka hollantilaiset ja britit ovat sekä tehneet yhteistyötä että kilpailleet keskenään samaan aikaan. Kaikkialla maailmassa, hollantilaisten ja brittien Itä-Intian kauppakomppaniat ovat tehneet yhteistyötä että myös kilpailleet keskenään.

VANDERBILT-COLLINS-WHITNEY -LINKKI

William Collins Whitney on Illuminaatin jäsen Skull & Bonesin kautta. Tämä Collinsin perhe on ilman epäilystäkään eräs Illuminaatin Kolmestatoista perheestä. William Collins Whitney oli Guaranty Trustin johtaja, kuten myös hänen poikansa H.P. Whitney joka palveli tässä virassa myöhemmin. William Collins Whitney avioitui Flora Paynen kanssa, joka oli Standard Oilin rahastonhoitajan Oliver Paynen tytär. William Collins Whitneyn kaksi poikaa olivat molemmat Skull & Bonesin jäseniä, ja toinen heistä avioitui Gertrude Vanderbiltin (toinen varhainen Hollannista lähtöisin oleva perhe) kanssa. Tämä raha jonka Whitneyn perhe oli kerännyt Paynen ja Vanderbiltin perheeltä sijoitettiin sitten Guaranty Trustiin, J.P. Morganiin, sekä Guggenheimiin. Alfred Gwynne Vanderbilt oli Skull & Bonesin jäsen (vihittiin vuonna 1899). Eräälle Vanderbiltin perheenjäsenelle annettiin varoitus olla purjehtimatta Lusitanialla, koska eliitti tiesi että se tultaisiin upottamaan, mutta hän ei onnistunut saamaan sähkettä ja purjehti kuolemaansa. Whitman Vanderbilt oli osa Illuminaatin ryhmää josta Pyöreä Pöytä muodostui, ja jossa saatanalliset Astorit esittivät suurta roolia.

Minä joskus mietin että eikö tämä perhe jota me käsittelemme pitäisi olla nimeltään Vanderbilt Van Duynin asemesta. Joka tapauksessa, useat näistä alunperin hollantilaisista perheistä ovat syvällä Illuminaatissa. Vanderbiltin omaisuuden alkuperä on mysteeri. Se oli melkein miljardi dollaria vuonna 1924, ja sen täytyy olla useita miljardeja tänä päivänä. Eräs lähde sanoo että Cornelius Vanderbilt hankki suuria summia kiristyksellä. [Meade Minnigerode, "Certain Rich Men", New York, 1927, s. 112-113.] Lindsay Russell -- Russellin perheestä joka on eräs Kolmestatoista perheestä -- teki töitä Vanderbiltin perheen kanssa. Se oli Lindsay Russell joka käynnisti Pilgrim Societyn, joka on kuudennella askelmalla Illuminaatin hierarkiassa. Lindsay Russell oli CFR:n puhemies -- CFR on neljännellä askelmalla.

Vanderbiltin, Whitneyn, Gouldin ja Rockefellerien perheet lahjoittivat suuria summia Billy Grahamille hänen New Yorkin ristiretkeään varten. Eräs parhaiten säilytettyjä Illuminaatin salaisuuksia on Billy Graham, joka on monipersoonainen. Illuminati loi Billy Grahamin. William Randolph Hearst kustansi hänen ristiretkensä ensimmäiset kolme vuotta. Eräs kristillinen pastori Van Duynin perheestä, joka oli Kalifornian Teen Challengen johtaja, ja joka oli Illuminaatin jäsen, antoi Billy Grahamille rahaa jotta hänen ministeriönsä lähtisi käyntiin. Myös Rockefellerit ja Vanderbiltit rahoittivat häntä alussa.

Hollantilaista alkuperää olevat amerikkalaiset sekaantuivat myös Hollannin asioihin. Esimerkiksi, J. Nienhuuys, tupakanviljelijä sekä kahden kauppaa käyvän yhtiön perustaja, rakennutti Amsterdamin kotinsa samanlaiseksi kuin on Vanderbiltien koti New Yorkissa.

 

 

 

 

 

 

Luku 12d -- Van Duyn

Osa 4: Kuka on kukin Van Duynin perheessä

VAN DUYNIN MAKEISET SEKÄ OMITUISET TAPAHTUMAT NIIDEN YMPÄRILLÄ

Van Duyn Candiesilla on tuotantolaitos ja hallinto osoitteessa 739 N.E. Broadway, Portland, OR. He johtavat kymmentä karkkikauppaa Portlandissa, ja yhtä Silverdalessa, Washingtonin osavaltiossa, lähellä Bromertonia. Tämä 63 vuotta vanha yhtiö toimittaa karkkejaan myös muille jakelijoille. Se johtaa myös tytäryhtiötä, nimeltään Miss Saylor's Candies Incorporated Long Beachilla, Kaliforniassa. Vuonna 1990, American Confectionary Incorporated Chinossa, Kaliforniassa, listattiin Van Duyn Candiesin omistajaksi. [Nämä tilastot olivat ainoita jotka sain haltuuni ja ne saattavat olla nyt vanhentuneita.]

Useat asioista perillä olevat henkilöt tuntevat että Van Duyn Candiesilla saattaa olla sormensa pelissä myrkytettyjen makeisten jakamisessa amerikkalaisille koululaisille; suunnitelma joka oli Illuminaatin työpöydällä vuosia sitten. Otin yhteyttä Van Duyn Candiesin edustajaan ja kysyin että onko yhtiöllä suunnitelmia jakaa makeisia koululaisille, mutta en saanut vastausta. Tällä yhtiöllä on ollut osuutensa omituisissa tapahtumissa. Richard McCall, joka oli yhtiön presidentti, lainasi 391.000 dollaria yhtiön rahoja henkilökohtaiseen käyttöön. Tämä yhtiön rahojen varastaminen annettiin anteeksi kun hän luopui asemastaan. 27.4.1988, The Oregon raportoi että yhtiö oli mennyt vararikkoon. Kuitenkin, yhtiön viranomaiset julistivat että tämä konkurssi oli pelkästään uudelleen organisointi.

Van Duyn Candiesin myynti vuonna 1986 oli 10 miljoonaa dollaria. En osaa sanoa että onko heillä suunnitelmia myrkyttää tuotteitaan. En kehoita lukijoitani boikotoimaan heidän karkkejaan. En tosiaan toivo että mitään tällaista tapahtuisi. Koska he myyvät tuotteitaan muille vähittäiskauppiaille, en tiedä minkä merkin alla heidän karkkejaan myydään.

OMITUISTEN SATTUMUSTEN SUMMA

Minulle tapahtui omituinen asia joka on saattanut olla puhdasta sattumaa tai sitten taas uusi pala palapeliin. En aio mainita nimiä, sillä en tiedä miten tämä liittyy kokonaiskuvaan. Toinen näistä miehistä jotka omistavat kaksi Van Duyn -nimistä liikettä on entinen Taiwanin lähetyssaarnaaja sekä pastori. Tämä entinen lähetyssaarnaaja on edelleen korkea-arvoisimpien Taiwanin armeijan kenraalien hyvä ystävä. Hän ajaa Cadillacilla ja kun hän vierailee Kiinassa (tarkoittanee Taiwania) hänen sotilas-ystävänsä levittävät hänelle punaisen maton. Tämä entinen lähetyssaarnaaja/pastori oli minun ystäväni, ja vuonna 1990. kun hän kuuli että olin kirjoittamassa kirjaa hän oli halukas ostamaan sen koska me olimme ystäviä. Kun hän sai selville että kirjan nimi oli The Watchtower & The Masons, hän välittömästi menetti kiinnostuksensa tätä kirjaa kohtaan ja sanoi ettei hän tulisi ostamaan sitä. Minä kysyin häneltä että tiesikö hän mitään vapaamuurareista, ja hän sanoi että hän ei tiedä heistä yhtään mitään. Ajattelin että tämä oli omituinen vastaus, sillä hän oli Kiwannis -nimisen kerhon johtaja tällä alueella, ja olen osallistunut hänen Kiwannis-ryhmänsä (rukous?) aamiaisiin jotka pidettiin erään vapaamuurari-looshin pohjakerroksessa täällä Portlandissa. Kuinka tämä pastori järjesti kokoontumisen Kiwannis-klubilaisilleen vapaamuurari-looshissa, eikä kuitenkaan tiedä mitään vapaamuurareista? Edelleen, on monia vapaamuurareita joilla on hänen sukunimensä, joten olettaisi että ainakin joku hänen läheisistä tai kaukaisista sukulaisistaan on vapaamuurari. Myöhemmin, tämän miehen poikapuoli (myös pastori) kutsui minut toimistoonsa tiettyyn kirkkoon ja kertoi minulle että kristittyjen pitäisi julistaa minut pannaan/kirkonkiroukseen siitä hyvästä että yritin paljastaa Billy Grahamin, vaikka tällä kirkolla ei ole tapana julistaa ketään kirkonkiroukseen. Hän kohdisti minuun ilkeän katseen ja kertoi minulle: "Sinä tulet kuolemaan synteihisi." En tiedä että onko tällä Van Duyn -toiminimen omaavan myymälän omistajalla mitään tekemistä kokonaiskuvan kanssa, vai olivatko nämä kaikki pelkkää sattumaa.

EDWARD SEGUIN VAN DUYN & PLANNED PARENTHOOD

Edward S. Van Duyn (1872-1955) oli huomattava kirurgi joka syntyi Syracusessa, New Yorkissa. Hän meni Princetonin Yliopistoon ja suoritti tutkintonsa Syracusen Yliopistossa vuonna 1897. Hän oli kirurgi vuodesta 1909 vuoteen 1950. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi USA:n lääkintäjoukoissa Ranskassa, ensiksi majurina ja sitten eversti-luutnanttina. Edward S. Van Duyn oli Unitaarikirkon jäsen koko elämänsä ajan -- kirkko joka on jo pitkään yhdistetty Wiccaan. Hän on ollut myös tekemisissä liberaalien presbyteerien kanssa. Vuonna 1933, hän perusti Planned Parenthood Centerin Syracuseen, New Yorkiin.

Planned Parenthood Federation of America oli Illuminaatin inspiroima organisaatio joka perustettiin toteuttamaan useita tavoitteita. Organisaation tarkoitus heidän omien sanojensa mukaan on hyvin paljastava: "Löytää tehokkaita keinoja seuraaviin asioihin: vapaaehtoinen hedelmällisyyden säätely mukaanlukien ehkäisy, abortti, sterilisaatio, sekä hedelmöityshoidot; koulutusohjelmat joilla lisätä tietoa ihmisen suvunjatkamisesta ja seksuaalisuudesta."

Planned Parenthood Federation of Americalla on noin 190 tytär-organisaatiota ja se aktiivisesti markkinoi agendaansa kaikialla maailmassa. Se toimii noin 900 keskuksessa Yhdysvalloissa. Se ylläpitää viittätuhatta vapaaehtoista kirjastoa joissa on tietoa aborteista, sterilisaatiosta sekä väestön määrän rajoittamisesta. Eräs sen johtajista, Alan F. Guttmacher allekirjoitti Humanist Manifeston, ja presidentti Faye Wattleton palkittiin "vuoden humanistina" vuonna 1986. Molemmat vihaavat kristittyjä.

Margaret Sanger, joka markkinoi uus-malthusialaista väestön määrän rajoituskeinoja, saaden rahaa aviomieheltään ja rikkailta pankkiireilta (monet samoja ihmisiä joista tässä kirjassa on kirjoitettu), käynnisti American Birth Control Leaguen (ABCL) vuonna 1921. Tämä ABCL loi Birth Control Research Bureaun (BCRB) vuonna 1923. Vuonna 1939, tämä ABCL ja toinen samanlainen ryhmä yhdistyivät ja perustivat Birth Control Federation of American (BCFA) joka muutti nimensä vuonna 1942 Planned Parenthood Federationiksi. Margaret Sangerin kolme ensisijaista rahoittajaa olivat Amy du Pont, Mrs. John Rockefeller, ja Mrs. Stanley McCormick. Lady Helen Cohen, Harold Cox (H.G. Wellsin ystävä), ja Cecil Collins ovat esimerkkejä ihmisistä jotka auttoivat Sangeria.

Pohdi muutoksia jotka tapahtuivat meidän elinaikanamme. Vuonna 1957, syntyvyyden säännöstely oli laitonta kaikissa New Yorkin kaupungin sairaaloissa. Vuonna 1969, Liittovaltio rahoitti abortteja ja syntyvyyden säännöstelyä Liittovaltion köyhyyden vastaisen ohjelman kautta. 1980-luvulla, julkisissa kouluissa alettiin tarjota kondomeja ja uudentyyppistä sukupuolivalistusta teineille. Tämä Schlesinger Library on aktiivisesti säilyttänyt historiallisia muistiinpanoja "perhesuunnittelu-liikkeestä", ja David Kennedy kirjoitti kirjan Birth Control in America: the Career of Magraret Sanger vuonna 1970. Paljon siitä mitä on tapahtunut aborteissa, syntyvyyden säännöstelyn tutkimuksessa, sekä väestön määrän kontrolloinnin mekanismeissa on ollut seurausta tämäntyyppisistä organisaatioista.

Olin utelias -- millaiset ihmiset haluavat steriloida meidät, abortoida lapsemme sekä vähentää maapallon väestön määrää? Millaiset ihmiset lahjoittavat valtavia rahasummia saadakseen ihmiset abortoimaan lapsensa? Kuinka paljon maksaa/vaatii jotta saataisiin ihmiset tulemaan vapaaehtoisesti steriloitaviksi? Minä umpimähkään valitsin yhden vuoden (1984) tutkiakseni Planned Parenthoodin sekä sen tytärjärjestöjen rahoitusta. Olin tyrmistynyt siitä kuinka suuria rahasummia eliitti käyttää tähän tarkoitukseen. Minä jaoin listan Planned Parenthoodin rahoittajista kahteen kategoriaan. Ensimmäinen kategoria on varattu säätiöille jotka minä voin tunnistaa sellaisiksi joilla on yhteyksiä Illuminatiin. Toinen kategoria on varattu kaikille muille. Epäilen että myös jälkimmäiseen ryhmään kuuluu säätiöitä joilla on sidoksia Illuminatiin. En ole vain saanut selville että millaisia.

ILLUMINATIIN SIDOKSISSA OLEVAT SÄÄTIÖT JOTKA LAHJOITTIVAT RAHAA PLANNED PARENTHOODILLE & SEN TYTÄR-SÄÄTIÖILLE VUONNA 1984:

  • Vincent Astor Foundation -- $150,000
  • Mary Duke Biddle Foundation -- $5,000
  • Dodge Foundation -- $115,000
  • Ford Foundation -- $200,000
  • William Randolph Hearst Foundation -- $10,000
  • Jesse H. Hones Houston Endowment -- $30,000
  • Eli Lilly & Company Foundation -- $10,000
  • Lilly Endowment -- $100,000
  • Andrew W. Mellon Foundation -- $970,000
  • Richard King Mellon Foundation -- $55,000
  • Fred Meyer Charitable Fund -- $10,000
  • Morgan Guaranty Trust -- $31,000
  • Jessie Smith Noyes Foundation -- $152,500
  • J.N. Pew Memorial Trust -- $730,000
  • Prudential Foundation -- $8,000
  • Kate B. Reynolds Foundation -- $30,000
  • Russell Sage Foundation -- $5,000
  • Max Stern Foundation -- $20,000
  • Levi Strauss Foundation -- $5,000

MUUT SÄÄTIÖT JOTKA LAHJOITTIVAT RAHAA PLANNED PARENTHOODILLE (MYÖS NÄILLÄ SAATTAA OLLA ILLUMINATI TAUSTALLA):

  • Ahmanson Foundation -- $125,500
  • Theodore & Beulah Beasley Foundation -- $100,000
  • Allen-Bradley Foundation -- $15,000
  • Worthington Benedum Foundation -- $15,000
  • Otto Bremer Foundation -- $7,500
  • Gwendolyn Cafritz Foundation -- $50,000
  • Lewis Calder Foundation -- $20,000
  • Champlin Foundation -- $25,000
  • Central N.Y. Community Foundation -- $125,000
  • Charlotte Foundation -- $6,500
  • Robert Sterling Clark Foundation -- $200,000
  • Clark Foundation -- $15,000
  • Oliver B. Cole Foundation -- $30,000
  • Commonwealth Fund -- $200,500
  • Dolfinger McMahon Foundation -- $5,000
  • Educational Foundation of America -- $50,000
  • O.P. & W.E. Edwards Foundation -- $15,000
  • Samuel S. Fels Fund -- $5,000
  • Field Foundation -- $40,000
  • Gebbie Foundation -- $11,000
  • General Mills Foundation -- $15,000
  • Wallace Alexander Gerbode Foundation -- $16,000
  • Morris Goldseker Foundation -- $30,000
  • George Gund Foundation -- $108,000
  • Walter Haas Foundation -- $8,000
  • Adah F. Hall Charity Fund -- $11,000
  • Ewing Halsell Foundation -- $25,000
  • William Hewlett Foundation -- $850,000
  • Dayton Hudson Foundation -- $10,000
  • Humboldt Area Foundation -- $35,000
  • Jewett Foundation -- $12,500
  • Walter S. Johnson Foundation -- $147,500
  • Kalamazoo Foundation -- $32,500
  • J.M. Kaplan Fund -- $50,000
  • Keck Foundation -- $15,000
  • Peter Kiewit Foundation -- $45,000
  • Krannert Charitable Trust -- $150,000
  • Mansanto Fund -- $5,000
  • McCune Foundation -- $10,000
  • McGregor Foundation -- $5,000
  • McKnight Foundation -- $35,000
  • Medical Trust -- $600,000
  • Metropolitan Life Foundation -- $7,500
  • Muskegon Country Community Foundation -- $6,000
  • Needmor Fund -- $30,000
  • Edward John Noble Foundation -- $80,000
  • Norton Co. Foundation -- $25,000
  • Packard Foundation -- $100,500
  • Pasadena Foundation -- $5,000
  • Piton Foundation -- $80,000
  • Pittsburgh Foundation -- $55,000
  • Philadelphia Foundation -- $23,000
  • Public Welfare Foundation -- $30,000
  • Ripley Memorial Foundation -- $5,000
  • San Francisco Foundation -- $32,000
  • Santa Barbara Foundation -- $20,000
  • Florence & John Schuman -- $25,000
  • William G. Selby Foundation -- $30,000
  • Skillman Foundation -- $30,000
  • Harry G. Steele Foundation -- $419,000
  • Eloise & Richard Webber Foundation -- $20,000
  • Western Electric Fund -- $6,000
  • Robert Wilson Foundation -- $50,000

Suomentajan kommentti: Vuonna 2006-2006 Planned Parenthood sai yksityisiä lahjoituksia yhteensä 258,7 miljoonaa dollaria, ja julkista tukea 336,7 miljoonaa dollaria.

Ovatko abortit, sterilisaatiot, vapaat sukupuolisuhteet, väestönkasvun hillitseminen ja geneettinen tutkimus osa Illuminaatin pitkän tähtäinen suunnitelmaa? Siitä voit lyödä vaikka vetoa.

Mutta on tärkeää että Illuminati vakuuttaa asiantuntijat (ainakin ne asiantuntijat joita he kontrolloivat), että näitä asioita tarvitaan ihmiskunnan pelastamiseksi.

Eliitti suoritti kolme tutkimusta määritelläkseen että väestöräjähdys oli uhkaamassa maapalloa, William Cooperin kirjan Behold A Pale Horse mukaan. Ensimmäinen tutkimus tehtiin Toisen maailmansodan aikaan, toinen Huntsvillessa, Alabamassa, vuonna 1957, ja kolmas Rooman Klubin toimesta vuonna 1968. Kaikissa näissä kolmessa tutkimuksessa tehtiin se johtopäätös että väestönkasvua pitää hillitä. Vuonna 1992, eliitin tapaamisessa, George Hunt hankki dokumentit joissa osoitetaan että eliitti on sitoutunut pysäyttämään väestönkasvun hinnalla millä hyvänsä. Vuosia aiemmin, illuminaatti Tri. Aurelio Percei, markkinoi ruttoa, samanlaista kuin Musta surma, ja kun ajatusta kehiteltiin luotiin AIDS. Mutta lääkettä, jonka he olivat kehittäneet ennen epidemian puhkeamista ei tulla antamaan ennenkuin riittävä määrä ihmisiä kuolee, tai kunnes eliitin salaisuuksia on paljastettu niin paljon että heidän on pakko luovuttaa tämä lääke. Tri. Wolf Szmuness oli eräs suunnittelijoita AIDS-epidemian takana.

Tällä Kansallisella turvaneuvostolla on "väestöpolitiikka" -ryhmä joka voimakkaasti kehoittaa muita valtioita syntyvyyden säännöstelyyn, abortteihin ja sterilisaatioihin. Tämä ryhmä laati Global 2000 Reportin joka luovutettiin Carterille.

Riippumatta siitä että onko väestöräjähdys uhka vai ei -- koska olen matkustellut ympäri maailmaa, ja koska minun isäni oli eräs parhaita maatalous-tiedemiehiä väitän että ei ole -- maailman eliitti väittää että se on, ja he tekevät päätökset. Edelleen, heillä on moraaliton tarve uskoa tähän liikakansoitus-valheeseen. [Marsiin voisi asuttaa miljardi ihmistä ja näin vähentää maapallon "liikakansoitusta". Mielestäni parempi vaihtoehto kuin ihmisten tappaminen. Suom. huom.]

PATRICIA VAN CLEVE LAKE

Äskettäin, Patricia Van Cleve Laken kuolema on tuonut ilmi joitakin Van Duynin perheen salaisuuksia. Kaksi varhaista hollantilaista perhettä Uudessa Amsterdamissa jotka avioituivat keskenään olivat Van Duynin ja Van Cleven perheet. Kymmenen tuntia ennenkuin Patricia Van Cleve Lake kuoli, lokakuun kolmentena, hän soitti pojalleen ja kertoi hänelle totuuden kuka hän (Patricia) todellisuudessa oli. Kolme palstaa joissa kerrottiin hänen kuolemastaan haudattiin erään losangelilaisen sanomalehden sivulle 14 (luulen että se oli Los Angeles Times). Se mitä hän kertoi pojalleen kuolinvuoteellaan oli että hän oli William Randolph Hearstin ja elokuvatähti Marion Daviesin tytär.

Monet ihmiset huomasivat että hän muistutti Hearstia, mutta eivät kehdanneet puhua siitä julkisesti. Hänen poikansa kertoi ihmisille Patrician kuoleman jälkeen: "Hän eli elämänsä satiinityynyllä. He riistivät häneltä hänen nimensä mutta antoivat hänelle kaiken muun." Patricia esiteltiin aina Marion Daviesin "sisarentyttärenä", joka todellisuudessa oli hänen äitinsä. Huhut 1920-luvulta lähtien ovat kuiskineet että Patricia oli Hearstin tytär, mutta vasta äskettäin tämä on sanottu julkisuudessa.

Neiti Daviesin isä asui Hearstin omistamassa talossa, ja hänen poikapuolensa George Van Cleve oli Hearstin filmiyhtiön toimitusjohtaja.

Kaikki nämä uutiset ovat hyvin mielenkiintoisia useiden aiemmin kerrottujen faktojen valossa. Ensiksikin, Hearst, joka rahoitti Billy Grahamin ristiretkiä ensimmäiset kolme vuotta oli osa Illuminatia. Toiseksi, Illuminati usein adoptoi lapsensa kätkeäkseen heiltä heidän vanhempansa. Kolmanneksi, tämä Van Cleven perhe on yhteydessä Van Duynin perheeseen, mikä nostaa esiin mahdollisuuksia yhteyksistä Hearstin ja Van Duynin perheen välillä.

ROBERT GERALD VANDUYN

Minä kykenin myös tunnistamaan yhden Van Duynin lisää, joka on ollut osa valtarakennelmaa, ja saattaisi mahdollisesti siten olla osa varsinaista salaista sukupolvien saatanallista kulttiin liittyvää aktiviteettia. Tämä mies oli UNESCO:n viranomainen. Entiset noidat ovat kertoneet minulle että UNESCO välittää Uuden maailmanjärjestyksen ohjeita heille. UNESCO on YK:n organisaatioista eräs kaikkein epäitsenäisin ja vaarallisin. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tämä mies on nimeltään Robert Gerald Vanduyn. Hän avioitui Florence Elizabeth Noyerin kanssa.

Robert Gerald Vanduyn palveli W.K. Kellogg Foundationin apulaisjohtajana, joka on suuri säätiö jolla on päämaja Battle Creekissä, Michiganissa. Tämä säätiö antaa lahjoituksia Roomalaiskatolisille yliopistoille. Esimerkiksi, vuonna 1984 säätiö lahjoitti 100.000 dollaria American Association of Community and Junior Collegesille. Säätiön tarkoitus: "Tutkia hallitusta ja yliopiston johtoa parantamaan politiikkaansa joka koskee aikuiskoulutusta." Tietysti, kuten sinä tiedät, useimmat hallitukset ja yritysten johdosta ovat osa valtarakennelmaa, joten tietysti he (Illuminati) haluavat näiden ihmisten jotka ovat päättämässä asioista käyvän heidän valvonnassa olevia kouluja. vuonna 1984 tämä säätiö lahjoitti melkein 10.000 dollaria Battle Greek Board of Educationille. Tämän pitäisi antaa tälle säätiölle hiukan vaikutusvaltaa paikallisten koulujen johtokuntien päätöksiin. Monet Kellogg Foundationin apurahoista on tarkoitettu edistämään terveydenhoitoa ja maataloutta, jotka ovat asioita joihin Illuminati haluaa sekaantua.

USA:n hallitus lainasi Robert Gerald Vanduynia UNESCO:lle vuodesta 1972 eteenpäin. Hänelle annettiin koordinoijan asema UNESCO:n Service World Bank Education -projektissa. Henkilön mukanaolo tällaisessa asemassa osoittaa että hän on osa eliittiä, riippumatta siitä että onko hän satanisti. UNESCO:a käytetään edistämään Uuden maailmanjärjestyksen koulutus-agendaa kaikkialla maailmassa.

NSA, MI-6 & MOSSAD

Eräs NSA:n myyrä kertoi että eräs Van Duynin perheenjäsen oli yhteysupseeri MI-6:n, CIA:n, Mossadin ja Vietnamin hallituksen välillä 1960-luvulla.

MI-6 oli läheisesti mukana CIA:n ja Mossadin luomisessa. Ja MI-6 on ohjaava käsi näiden kahden organisaation takana. Britannian tiedustelu integroitiin British Security Coordinationin alle, jola oli suurin ja mahtavin tiedustelu-hirviö maailmassa. Tämä hirviö on ollut Illuminaatin täydellisessä hallinnassa alusta alkaen. Vuodesta 1940 lähtien, jolloin BSC pystytettiin New Yorkiin, amerikkalaiset ovat tehneet töitä brittien kanssa. Mutta, tämä tiedustelu-yhteisö Englannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa on mennyt askeleen pidemmälle. He ovat itse asiassa allekirjoittaneet virallisen sopimuksen joka täydellisesti sulattaa nämä lyhenne-hirviöt yhdeksi tiedusteluvirastoksi. On olemassa Teknisen yhteistyön ohjelma (TTCP) sekä tämä ABCA-sopimus joka liittyy tiedustelutiedon vaihtoon puolustus-tutkimuksen ja -kehitystyön alueella. Tämä ABCA-sopimus liittyy sotilaalliseen tiedusteluun. Tämä BRUSA-sopimus, joka solmittiin 17.5.1943, perusti/loi henkilöstövaihdon sekä kaikkein läheisimmän yhteistyön useiden kansallisten tiedusteluvirastojen korkeimpien tasojen kesken. Salainen sopimus vuodelta 1947 yhdisti toisiinsa kaikki suuret Kansainyhteisön ja amerikkalaiset tiedusteluryhmät. Tämä on vain yksi lukemattomista sopimuksista, joista useimmat ovat salaisia, koskien informaation vaihtoa. Tuohon aikaan salailun tasot olivat ULTRA (hyvin salainen), PEARL (melko salainen), sekä THUMB (salainen). PEARL:ista ja THUMB:ista tuli myöhemmin PINUP. 17.2.1972, Kansallisen turvaneuvoston tiedustelujohto (NSCID) johti NSA:ta niin etä siitä tuli USA:n ensisijainen tiedustelupalvelu, siten että FBI ja CIA työskentelivät periaatteessa NSA:lle. Vaikka jotkin ihmiset väittävät että NSA:n ja sen julkisivu-organisaatioiden, FBI:n & CIA:n välillä on kitkaa, on vaikea kuvitella että tämä eripura on mitään vakavaa, sillä monet ihmiset näissä julkisivu-organisaatioissa tekevät töitä NSA:lle.

CIA, MI-6 & Mossad tekevät kaikki töitä BCCI:n kautta, joka joutui skandaaliin hiljattain vaikka eliitti piti tätä skandaalia piilossa. Yhdessä tällä UK/USA -tiedusteluyhteisöllä (tai mikä olisi parempi termi tälle Uuden maailmanjärjestyksen tiedustelun maailmanlaajuiselle tiedusteluvirastolle jonka osastoja MI-5, MI-6, NSA, FBI, NZSIS, RCMP, SIS, ASIO, GCHQ, NRO, DIA & SASB yksinkertaisesti ovat), on palveluksessaan 300.000 henkilöä. Jos Van Duyn palveli yhteyshenkilönä näiden tiedustelu-osastojen välillä, hän olisi hyvin mahtava.

Vaikka nämä eri tiedusteluvirastot toimivat yhdessä (ainakin teoriassa), heillä on erilainen näkemys värväyksestä ja toiminnasta. MI-6 suosii homoseksuaaleja, koska heitä voi kiristää pysymään ruodussa. CIA ja FBI ovat saaneet mpnet värväytyneistä yläluokasta samoin kuin mormonien keskuudesta. He vakoilevat toisiaan eivätkä ole huomaavinaan mikäli toinen sortuu moraalittomaan tai rikolliseen käytökseen. [Mormonien opin mukaan ihminen pelastuu sukulaisten kautta, joten ei ole ongelma vaikka olisikin palkkatappaja. Täten joku mormoni-palkkatappaja voisi hyvällä omallatunnolla surmata vaikkapa minut. Suom. huom.]

VIIMEISET AJATUKSET

Tämä Van Duynin perhe on eräs kolmestatoista huipulla olevasta illuminaatti-verilinjasta ja he edustavat Illuminaatin hollantilais-fleemiläis-belgialaista segmenttiä, samoin kuin Astorit & Rothschildit tulivat Saksasta, du Pontit Ranskasta, Freemanit Englannista, Lin perhe Kiinasta ja Kennedyt Irlannista. Jos jollakin on yhtään informaatiota tästä aiheesta, tämä informaatio otetaan kiitollisuudella vastaan.

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. ...

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kaun...

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäree...

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös ...