Lin perhe

 Luku 7 -- Li

Tämä Lin illuminaatti-perheen avainpelaaja on hongkonglilainen miljardööri Li Ka-shing. Hän ei ole ainoastaan kapitalismin ja okkultistisen maailman huomattava johtaja, hän on myös merkittävä johtaja Kiinan kommunistisen puolueen sisäpiirissä. Hän on China International Trust & Investment Corporationin (CITIC) johtokunnan jäsen; Kiinan armeija käyttää tätä firmaa teknologian hankkimiseen. Rand Corporationin raportissa sanotaan että CITIC tarjoaa logistista tukea Kiinan Kansanarmeijalle. Li Ka-shing on myös Punaisen Kiinan kuljetysyhtiön, COSCO:n johtaja, joka toimii Kiinan armeijan kauppalaivastona kuten myös esittää roolia Kiinan Kansantasavallan tiedustelupalvelussa. Toisella Punaisen Kiinan tiedustelupalvelun julkisivulla, China Resources Companylla, on myös ollut liiketoimia Li Ka-shingin kanssa. COSCO on ollut mukana Punaisen Kiinan Yhdysvaltoihin kohdistuneissa tiedustelu-operaatioissa, joilla on tukikohta kalifornialaisessa Long Beachin satamassa joka luovutettiin Punaiselle Kiinalle.

Samalla kun Li Ka-shing tunnistettiin DIA:n toimesta Punaisen Kiinan hallituksen johtajaksi, toinen Li, presidentti Lee Tenghui on ollut Taiwanin presidenttinä.

Myöhemmin tässä luvussa, me tutkimme Li Ka-shingiä hieman enemmän. Eräs kuuluisista Lin perheen jäsenistä jota ei ole mainittu tässä luvussa on Bruce Lee. Lähteet jotka olivat lähellä Bruce Leetä (hän kuoli vuonna 1972) sanovat että hän oli rikkaasta Lin illuminaatti-perheestä. Hän ja hänen poikansa mainittiin tämän kirjailijan kirjassa nimeltään Deeper Insights into the Illuminati Formula, mielenhallinnasta kertovassa kirjassa joka paljastaa yhdessä luvussa mielenhallinnan ja luiden muovaamisen, sekä kallon fyysisen manipuloinnin välisen yhteyden.

Koska minun tietämykseni Lin perheestä oli niukka kun vuosi 1993 alkoi, minä keskityin tähän vuoteen tutkiessani tätä perhettä. Kun tämä vuosi alkoi, minä kirjoitin heidän nimensä muodossa "Lee". Itse asiassa, nimi "Li" kirjoitetaan muodossa "Lee" joillakin alueilla kuten Taiwanissa ja Singaporessa, kuten myös joidenkin Amerikan kiinalaisten keskuudessa.

KUINKA KIINALAISET NIMET OVAT YHDISTYNEET

Kiinalainen nimi koostuu perheen nimestä (sukunimi), joka kirjoitetaan ensin, ja sitten tulee henkilökohtainen nimi. Kiinalaisessa tavassa ajatella minun nimeni olisi Springmeier Fritz. Perheen nimi koostuu yleensä yhdestä merkistä, vaikka on olemassa poikkeuksiakin, kuten Quyong ja Situ. 1,3 miljardin kiinalaisen joukossa on yli 6.000 sukunimeä. Kaikkein yleisimmät kiinalaiset sukunimet englantia puhuvissa maissa ovat Chan, Li, Wong, Huang, Mei, Yang, Chin ja Fong. Kiinassa viisi yleisintä sukunimeä ovat Chen, Li, Zhang, He ja Huang.

PERHEIDEN NIMET OVAT TÄRKEÄMPIÄ KIINASSA KUIN AMERIKASSA

Tämä kiinalainen sukunimi, "Li", on hyvin suosittu nimi Kiinassa, kenties ei yhtä laajalle levinnyt kuin "Smith" tässä maassa, mutta varmasti sitä käytetään yhtä paljon kuin nimeä "Brown" Amerikassa. Kiinassa henkilö tuntee paljon enemmän lojaalisuutta toista kohtaan jos hänellä on sama sukunimi. Esimerkiksi, kaksi kiinalaista joilla on nimi "Li", saattavat pitää toista sukulaisena vaikka he olisivat toisilleen täysin tuntemattomia. Vaikka kaksi ihmistä tietävät että heillä ei ole verisidoksia -- jos heillä on kuitenkin sama sukunimi, sitä yleisesti pidetään insestisenä mikäli he aikoisivat avioitua keskenään. Toisin kuin Kiinassa, jos kaksi amarikkalaista Brown-nimistä henkilöä, joilla ei ole näkyvää verisukulaisuutta, päättäisivät avioitua keskenään, he eivät tuntisi samoin kuin kiinalaiset vastaavassa tilanteessa.

LIN PERHEEN VARHAINEN HISTORIA

Tällä Lin sukunimellä on pitkä historia joka ulottuu tiettyyn henkilöön nimeltään Keisari Zhuanxu, joka oli ensimmäinen Li, ja joka eli vuoden 2000 e.Kr. tienoilla. Tämä tieto on peräisin kiinalaisten sukunimien luettelosta.

Tällä Lin perheellä on pitkä historia Kiinassa monien tarinoiden kera. Li Yuan oli Tang-dynastian perustaja, joka oli vallalla vuosina 618-906 j.Kr. Hänen poikansa joka hallitsi hänen jälkeensä oli nimeltään Li Shimin. Heidän dynastiansa aikana kirjapainotaito ja paperiraha otettiin käyttöön.

Tämä Lin perhe oli muinainen aristokraattinen perhe Kiinassa. Ensimmäinen yhdistyneen Kiinan hallitsija oli Shih Huang-ti. Hän rakennutti Kiinan muurin. Häntä pelättiin ja hän oli armoton. Hänen nerokas kanslerinsa oli Li Ssu, joka yhtenäisti ja yksinkertaisti Kiinan kirjoitusjärjestelmän. Li myös kirjoitti lain. Tämä Keisari Shih poltti kirjoja ja tappoi Kiinan älymystöä. Kun hän kuoli hänellä oli 6.000 aidon kokoista sotilas-patsasta vartioimassa hänen hautaansa. Kun tämä keisari kuoli, hänen kanslerinsa Li tuomittiin kuolemaan. Varhaiset kiinalaiset harjoittivat ihmisten uhraamista alkaen Shang-yhteiskunnasta vuoden 2000 e.Kr. tienoilla. En tiedä kuinka pitkään nämä rituaaliset ihmisten uhraamiset jatkuivat.

Tämä kiinalainen kuningas lähetti edustajansa Japanin pääkaupunkiin vuonna 574. Keisari Yang-ti loi suhteet Japanin kanssa. Kahden Li-nimisen miehen johtama sotilaallinen vallankaappaus kukisti hänet. Toinen heistä oli Li Mi ja toinen Li Yuan joka ensin korvasi Yang-tin nukkehallitsijalla ja sitten nousi itse valtaan. Li Ssun kirjoittama laki omaksuttiin vähäisin muutoksin Japanissa seuraavalla vuosisadalla. Tämä Lin perhe oli kuitenkin mahtava aristokraattinen perhe tällä ajanjaksolla.

VENETSIALAISET SYLEILEVÄT MITÄ HYVÄNSÄ MUSTAN MAGIAN RYHMÄKUNTAA JOKA HALLITSEE KIINAA

1200-luvulla, venetsialaiset oligarkki-perheet (jotka myös laskettiin mukaan Kolmeentoista verilinjaan) tiesivät että he voisivat rikastua mikäli voisivat solmia sopimuksia minkä hyvänsä mahdin kanssa joka hallitsee Kiinaa. Nämä venetsialaiset eivät käyneet kauppaa ainoastaan Euroopassa. [Nämä venetsialaiset oligarkki-perheet vaelsivat Jebusin, Spartan, Rooman ja Konstantinopolin kautta Venetsiaan. On ollut myös muita oligarkki-perheiden kansainvaelluksia. Muuttoreitti on suuntautunut Lähi-idästä Välimerelle, sieltä Amsterdamiin, Brysseliin ja Brüggeen, ja sieltä Lontooseen. Nämä aristokraatti-perheet ovat kutoneet yhteen sukupuitaan. Tämä Guelphin perhe (musta aatelisto) on edelleen meidän keskuudessamme.] 1400-luvula, Florencen, Lügen, Genovan ja Saksan kauppiaat tapasivat neljä kertaa vuodessa. Tämä Medicin perhe, joka kuuluu Illuminatiin tänä päivänä, oli Florencesta. Tämä mahtava Fluggerin perhe, jotka olivat varhaisia eurooppalaisia pankkiireita, oli lähtöisin Augsburgista. Tämä Brüggen kaupunki oli merkittävä kauppapaikka, ja Daniitit Lontoossa olivat myös merkittävä salainen kauppaa käyvä oligarkki-ryhmä.

Nämä ristiretket, jotka olivat merovingialaisten salaa alulle panemia, eivät olleet todellisuudessa venetsialaisten rahoittamia. Nämä venetsialaiset antoivat ainoastaan vastahakoista apua, varmistaakseen että heidän kilpailijansa, Genova ja Pisa eivät saisi taloudellista etua mikäli ristiretkeläiset voittaisivat. Nämä venetsialaiset perheet eivät varmasti olleet avuliaita merovingialaisten ristiretki-suunnitelmia kohtaan. Nämä ristiretkeläiset, jotka tarvitsivat laivoja tuekseen joutuivat ostamaan ne Venetsiasta. Itse asiassa, Venetsia houkutteli tähän viimeiseen ristiretkeen osallistuneet tuhoamaan heidän kilpailijansa (entisen liittolaisensa) Bysantin ja Konstantinopolin.

Tämä venetsialaisten taito usuttaa yksi mahtitekijä toista vastaan oli syynä miksi he saivat tehdä liiketoimia niin pitkään. Venetsian mahdille on useita syitä. Ensiksi, kun Charlemagne yhdisti läntisen Euroopan, ja sitten kun kaupankäynti lisääntyi Länsi-Euroopan ja Itä-Rooman (Bysantin) välillä, Venetsia sattui olemaan tämän kauppareitin varrella. Toinen tekijä joka auttoi venetsiaa oli että sen asukkaat asuivat saarella jonka kimppuun oli hankala käydä.

Ei ole epäilystäkään siitä että silloin kun on helppoa rahaa tiedossa, nämä mahtavat oligarkki-perheet ryntäävät paikalle. Tämä kaikkein varhaisin valtionpankki, Banco Giro, perustettiin Venetsiaan 1100-luvulla. Joten he menivät mukaan kansainväliseen pankkitoimintaan varhain. Missä nämä perheet ovat tänään? Eustace Mullins alkaa jäljittää joitakin näistä perheistä kirjassaan The Curse of Canaan. Giovanni Caboto (John Cabot) sekä Christopher Columbus olivat varhaisia Amerikan tutkijoita. John Cabotin jälkeläiset ovat edelleen mahtavia tänään. Giovanni Bressanin perhe oli tämä venetsialainen laivanrakentaja-perhe joka tunsi salaisuudet kuinka rakentaa laivoja jotka tekivät Venetsiasta mahtavan ja kuuluisan. Olisi mielenkiintoista jäljittää tätä Bressanin perhettä. He välittivät salaisuutensa sukupolvelta toiselle. Tieto on valtaa. Ilmiselvästi, tämä venetsialainen eliitti oli kaupankäynnin mestareita vuosisatojen ajan, ja muun Euroopan täytyi tulla heidän luokseen mikäli he tarvitsivat apua.

Carlo Zeno oli tämä mahtava merisota-sankari joka palasti Venetsian tappiolta 1300-luvulla. Merovingialaiset & Temppeliharrat käyttivät Antonio Zenoa, Carlon nuorempaa veljeä jotta hän auttaisi heitä navigoimaan tutkimusretkikunnan Pohjois-Amerikkaan (Nova Scotian alueelle) vuonna 1398, sata vuotta ennen Columbusta, sekä kirjoittamaan matkakuvaus latinaksi joka jätettiin Zenon perheen huomaan Venetsiaan. Andrew Sinclair julkaisi tästä käännöksen kirjassaan The Sword & the Grail.

Venetsialaisilla oli hallitus joka muistuttaa tämän päivän hallituksia. Heillä oli Consilium Sapientum (viisaiden neuvosto), Senaatti, Suuri neuvosto (1.100 jäsentä joiden jäsenyys periytyi), Neljänkymmenen neuvosto, Jne.

Tsingis Khan ja venetsialaiset tekivät töitä käsi kädessä. Ei ole sattumaa että Marco POlo Meni Cathayhin ja tuli takaisin Tsingis Khanin klaanista kertovie raporttien kera. Nämä venetsialaiset olivat merimahti joka voisi suojella kauppaansa, mutta sillä ei ollut maavoimia. Tämmä tarkoitti että he olivat nerokkaita luomaan sotia pelatakseen ulos erilaisia mahtitekijöitä. Vaikka venetsialaiset eivät halunneet auttaa ristiretkeläisiä, nämä taistelut auttoivat heitä siten että ne heikensivät sekä kristittyjä että muslimeita, ja myös Tsingis Khan heikensi kristillisiä ja islamilaisia valtioita. Tsingis Khan harjoitti lamalaisuuden mustaa magiaa. Lamalaisuus on brutaali uskonto joka on ollut mongolien ja tiibetiläisten uskonto. Se on myös ollut joidenkin noituuden haaraumien lähde läntisessä maailmassa. Kun Tsingis Khanin armeijat riehuivat Euraasiassa, näiden maiden väkiluku supistui puoleen.

Erääs murhatun illuminaatin myyrän mukaan, tämä Lin perhe Kiinassa, eräs vanhimpia kiinalaisia perheitä, loi kiinalaisen tiedustelupalvelun vuoden 1400 tienoilla. Tänä ajanjaksona, nämä venetsialaiset eliitti-perheet solmivat yhteyksiä ja vierailivat kiinalaisten aristokraattisten perheiden luona. Tämä on luultavasti se ajanjakso jolloin Euroopan saatanalliset perheet solmivat yhteyksiä okkultistisen Lin perheen kanssa.

1500-luvun alkupuolella, Lin perhe lähetti tiedustelupalvelunsa väkeä Japaniin missä he auttoivat kehittämään uuden soturuluokan. Tämä Lin perheen tiedustelupelvelu opetti japanilaisille kuinka takoa samurai-miekkoja. Kuten henkilö voi nähdä, tämä Lin perhe kehitti varhain suhteet Japanin kanssa. Vuosien ajan, japanilaiset toistuvasti oppivat kiinalaisilta, ja jatkoivat sitten oppimiensa asioiden kehittelyä, esim, kamppailulajit. Lin perhe kuljetti tiedustelu-agenttejaan myös muihin ilmansuuntiin. Vuoteen 1798 mennessä, Lin agentit hallitsivat huumekauppaa Euroopassa. Tullakseen Lin perheen agentiksi henkilön täytyi olla hyvä soturi, hänellä tuli olla valokuvamuisti, ja hänen tuli olla hyvä mustassa magiassa; myös kahdeksannen aistin hallitseminen oli suositeltavaa. Jos nämä asiat pitävät tarkasti paikkansa, silloin Lin perhe valta on ollut paljon suurempi kuin mitä on ymmärretty. [Lukijan täytyy pitää mielessä että tämä kirjailija ei ole Kiinan historian asiantuntija, ja että hänellä on paljon opittavaa. Kuitenkin, matkustettuaan museoissa ja kirjastoissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, tämä kirjailija on oppinut että Kiinan ja Euroopan välinen kauppa oli paljon laajempaa kuin mitä historiankirjoissa on kerrottu. Marco Polo oli vain yksi monista.]

OVATKO NÄMÄ MERKITTÄVÄT LI-NIMISET HENKILÖT SUKUA TOISILLEEN?

Tuoreessa historiassa kolme Li-nimistä henkilöä nousee esiin jättiläisinä:

  • Li Ka-shing -- Miljardööri ja Hongkongin tosiasiallinen johtaja
  • Li Peng -- Kiinan hallitsija
  • Lee Kuan Yew -- Singaporen presidentti ja diktaattori.

En tiedä ketkä Lin perheen jäsenistä ovat läheistä sukua toisilleen ja ketkä eivät ole. Tiedän että Li hallitsee Kiinaa, Hongkongia ja Singaporea, ja että heillä on merkittäviä asemia Taiwanissa. Jos nämä lukuisat Lin perheen jäsenet ovat sukua toisilleen, silloin on varmasti kyseessä eräs maailman mahtavimpia perheitä. He olisivat yhtä mahtavia kuin Rovkefellerit. Heillä on yhteyksiä myös salaseuroihin, mutta nämä salaseurat joissa Lin perhe on suuri pelaaja ovat kiinalaisia salaseuroja. Näistä salaseuroista kerrotaan myöhemmin tässä luvussa.

KETKÄ OVAT OSA ILLUMINATIA?

Olen lukenut eräästä lähteestä että Li Ka-shing on ehdottomasti osa Lin saatanallista illuminaatti-perhettä. Puhuttaessa siitä että onko Punaista Kiinaa johtava Li osa Illuminatia, en tunne ketään suoraan joka yhdistäisi heidät toisiinsa. Kuitenkin, on viitteitä jotka saavat henkilön mietteliääksi. Esimerkiksi, miksi Rockefellereilla ja Rothschildeilla on tällainen herttainen suhde Punaisen Kiinan Lin kanssa? Miksi Kiinan pääministeri Li Peng vierailee Rockefellereiden ja muiden kapitalistien luona kun hän tulee New York Cityyn, jos hän on tällainen kovan linjan kommunisti? Ja sitten, kun me katsomme miesten jotka ovat Illuminaatin jäseniä, kuten George Bush, kohtelevan Kiinan Litä tällaisella ystävällisyydellä, vaikka hän tappoi viattomia ihmisiä Taivallisen Rauhan aukiolla, se saa meidät entistä mietteliäämmäksi. Itse asiassa, muiden palapelin osasten kanssa jotka minulla on jo paikoillaan, minä tiedän että Kiina on jo osa Uutta maailmanjärjestystä. Ainoa tapa jolla Kiina voisi olla jo salaisesti osa Uutta maailmanjärjestystä on, että maan johtajana oleva Lin perhe kannattaa sitä. Tämä viittaa vahvasti siihen että Lin perhe Kiinassa on osa Illuminatia. Sen perusteella mitä minä tiedän, vaihtoehtojen kirjo on laaja; parhaimmassa tapauksessa he ovat ainoastaan NWO-eliitin hännystelijöitä; pahimmassa tapauksessa he ovat Illuminaatin täysivaltaisia jäseniä. Minä veikkaan jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta. George Bushia varoitettiin etukäteen että Taivaallisen Rauhan aukiolla tultaisiin tappamaan ihmisiä, mutta hän ei soittanut Li Pengille pyytääkseen häntä perumaan aikomuksensa, eikä hän tuominnut Li Pengiä jälkeenpäin tästä verilöylustä josta tämä oli vastuussa.

Sitten on Singapore. Singapore on täysillä mukana Uudessa maailmanjärjestyksessä. He menivät sisään rahattomaan yhteiskuntaan ennen muita. Eräs Lin perheen jäsen, Lee Kuan Yew, Cambridgessa koulutuksensa saanut lakimies, oli Singaporen diktaattorina vuosikymmeniä. Hänellä on sidokset Britannian eliittiin. Esimerkkinä hänen diktatuuristaan, jos pitkähiuksiset miehet yrittivät päästä Singaporeen , heidän passinsa takavarikoitiin ja he joko joutuivat leikkauttamaan hiuksensa tai menemään vankilaan. Vuonna 1959, jolloin Britannia antoi Singaporelle itsenäisyyden tämä Lin perhe hallitsi Kansan toimintapuoluetta, joka hallitsi tätä maata. Vuonna 1976, tämä Kansan toimintapuolue monopolisoi politiikan niin että he saivat parlamentin kaikki 69 paikkaa. Lee Kuan Yew nostettiin presidentiksi (hänellä oli kaikki valta), ja uskon että hän oli tässä asemassa vuoteen 1991 asti. Singaporen johtajat tekivät maasta erittäin kommunismin vastaisen Kylmän sodan aikana, ja kun Nixon alkoi parantaa USA:n suhteita Kiinaan, myös Singapore alkoi tehdä hyväntahdon missioita Kiinaan. Vuonna 1975, Leen hännystelijä, uskoministeri S. Rajaratnam, meni Kiinaan ja tapasi Chou En-lain. Chou En-lai oli Li Pengin mentori ja ystävä.

LI PENGIN VARHAINEN ELÄMÄ

Li Pengin isä, joka oli johtava kommunisti, sai surmansa nationalistien luodeista vuonna 1931. Sitten Chou En-lai enemmän tai vähemmän adoptoi Li Pengin ja kasvatti hänet. Chou En-lai sai Li Pengin Moskovaan opiskelemaan. Moskovassa, sen jälkeen kun venäläiset lopulta näkivät hänen älykkyytensä, he halusivat pitää Li Pengin itsellään ja kouluttaa hänet palvelemaan heitä itseään, ja Lin täytyi paeta takaisin Kiinaan. Jostakin syystä Li kannatti neuvostotyylistä talousjärjestelmää. Ennenkuin hänet nostettiin nykyiseen korkeaan asemaansa, Li Peng johti Kiinan taloutta useita vuosia.

LEE TAPAA MAO TSE-TUNGIN

Vuonna 1976, Lee Kuan Yew tapasi Mao Tse-tungin. Mao Tse-tungilla itsellään on läheiset suhteet Lin perheeseen. Li Ta-chao oli kommunistisen puolueen johtaja pohjois-Kiinassa silloin kuin he taistelivat nationalisteja vastaan. Maon henkivartija oli Li Yinqiao. Maon mentori oli Li Ta-chao, jolla oli sidokset Red Spearsin salaseuraan. Muut varhaiset korkea-arvoiset kommunistit kuten Chu Teh, Ho Lung ja Liu Chih-tan olivat Red Spears jäseniä ja Li Ch'i-han oli varhainen kommunistijohtaja joka oli Green Gang -nimisen salaseuran jäsen. Myöhemmin me kerromme lisää Lin perheestä ja sen suhteista kiinalaisiin salaseuroihin, kuten myös kerromme jonkin verran näistä lukuisista vaikutusvaltaisista salaisista veljeskunnista. Se on saattanut hyvinkin tapahtua Li Ta-chaon ohjauksessa, mikä sai Mao Tse-tungin kirjoittamaan ensimmäisen systemaattisen yrityksen, kiinalaisten marxistien toimesta, kuvata salaseurojen luokkapohjaisuutta sekä painottaa niiden merkitystä vallankumoukselle. Mao teki yhteistyötä Ko-lao Huin kanssa -- joka on eräs salaseura -- joka auttoi hänen vallankumoustaan, mutta arvoituksellisella tavalla, Maon kirjoittamissa kirjoissa näistä asioista ei puhuta mitään. [Tästä puutteesta on mainittu kirjassa Popular Movements & Secret Societies in China, 1840-1950, sivulla 4.] Mao Tse-tung on myös kristillisen porttokirkon tuote. Lapsena Mao halusi oppia Kristuksesta ja meni lähetyskouluun, mutta he heittivät hänet ulos koska hän oli kiinalainen. Mao ei koskaan unohtanut tätä epäystävällistä kohtelua jota hän sai kristittyjen taholta. Tämä selittää osaltaan hänen vihamielisyytensä Kristinuskoa kohtaan. [Myös Leninin tapaus on samankaltainen. Nuorena Vladimir Iljits Uljanov oli kriittinen Kristinuskoa kohtaan, vaikkakaan ei avoimen vihamielinen. Hänen isänsä kysyi naapurilta, että mitä Vladimirin suhteen pitäisi tehdä asian korjaamiseksi. Naapuri kehoitti pieksemään pojan. Vladimir kuuli tämän, otti kaulassaan olleen ristin pois -- hänellä jostain syystä oli risti kaulassaan -- ja talloi sen lumihankeen. Lopun tiedämmekin. Suom. huom.]

LÄHEMPI KATSAUS LIN ILLUMINAATTI-PERHEESEEN HONGKONGISSA

Kiinalaiset ja japanilaiset arvostavat Rothschildin ja Rockefellerin perheitä. Tämä on yksi syy miksi Kiinalle ja Japanille on annettu mahdollisuus olla tärkeitä pelaajia Uudessa maailmanjärjestyksessä.

Tämä mahtava Lin perhe Hongkongissa on osa Illuminatia. Tämä perhe ylläpitää itsestään myönteistä julkista kuvaa. He ovat filantrooppeja. Li Ka-shing lahjoitti rahaa luodakseen yliopiston Shantouhin, eteläiseen Kiinaan. Tämän yliopiston ja siihen kuluvan opetussairaalan hinnan kerrottiin olevan 85 miljoonaa US-dollaria. ["Fortune Magazine", 13.7.1992, s. 107]

Tämän Fortune Magazinen mukaan, Li Ka-shingin omaisuus on 4 miljardia US-dollaria. Toisessa artikkelissa huomautetaan että yksin vuonna 1991, hän teki kiinteistökaupoilla 13,4 miljardin HK-dollarin voitot.

Li Ka-shing on asunut samassa talossa kukkulalla Hongkongin vieressä 30 vuoden ajan. Hän on saanut vain vähän tai ei lainkaan peruskoulutusta. Hän on kouluttanut itse itsensä. Hänen poikansa ovat saaneet kunnollisen koulutuksen Stanfordissa. Victorista tuli insinööri, hänen poikansa Richard johtaa Star TV:tä Hongkongissa. [Tämä TV-kanava lähettää myös kristillistä ohjelmaa. Suom. huom.]

Li Ka-shingin ystävät kokoontuvat hänen luokseen säännöllisesti pelaamaan pokeria.

LI KA-SHINGIN VALTAKUNTA

Seuraava kartta näyttää Li Ka-shingin taloudellisen imperiumin, joka on maailmanlaajuinen:

  • 60 Broad Street, New York City (sisältää hotelli Olympian ja hotelli Yorkin); rakennuksen arvo 100.000.000 dollaria -- 49%
  • Star TV, lähettää ohjelmia 38 maahan Aasiassa ja Lähi-idässä; yhtiön arvo 300.000.000 dollaria -- 50%
  • Husky Oil, Calgary; yhtiön arvo 1.300.000.000 dollaria -- 46%
  • Canadian Imperial Bank of Commerce, Toronto; yhtiön arvo 4.300.000.000 dollaria -- 9%
  • Pacific Place, Vancouver; omaisuuden arvo 2.000.000.000 dollaria -- 100%
  • Suntec City, Singapore; omaisuuden arvo 1.000.000.000 16%
  • Cheung Kong; yhtiön arvo 2.000.000.000 dollaria -- 35%; koostuu seuraavista tytäryhtiöistä:
  1. Hutchison Whampoa

* Myy kännyköitä Hongkongissa ja muualla Aasiassa, sekä Britanniassa;
* Apteekkeja ja supermarketteja Hongkongissa, Kiinassa ja Singaporessa;
* Konttisatamia Hongkongissa ja Felixtowessa, Englannissa;
* Yhteistyötä Kiinassa Lockheedin ja Procter & Gamblen kanssa.

  1. Cavendish International, rahoitusyhtiö
  2. Hong Kong Electric

Li Ka-shing on neljän suuren yhtiönsä pääjohtaja tai puhemies Hongkongissa. Hän palkkaa sekä kiinalaisia että länsimaisia johtajia. Simon Murray, britti, joka palveli Ranskan Muukalaislegioonassa, on eräs Lin luotetuista johtajista. Murray on tehnyt töitä Jardine Mathesonille, joka kuuluu Kolmensadan komiteaan. Li on rakentanut globaaleja liittoutumia brittiläisten yhtiöiden kanssa, ja hän on osa Pearsonia, brittiläistä holding-yhtiötä, jolla vuorostaan on osuuksia Lazarin rahoitusyhtiöistä New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa. Kuten henkilö voi nähdä, Li Ka-shing suorittaa liiketoimia kansainvälisen pankkitoiminnan isojen poikien kanssa. Li Ka-shingilla on yhteisiä projekteja MTV:n, AT&T:n, Motorolan ja Time-Warnerin kanssa. Lin Star TV lähettää ohjelmia viidellä kanavalla kaikkialle Israelista Indonesiaan. Tämä kanava lähettää BBC:n uutisia, MTVtä, sekä myös joidenkin pienempien kumppaneiden tarjoamia ohjelmia. Li on investoinut myös Vancouveriin, Brittiläiseen Kolumbiaan. 27% Vancouverin 560.000 asukkaasta on kiinalaisten jälkeläisiä. Vancouver on Triadin tukikohta, tästä lisää myöhemmin. Eliitti salli Li Ka-shingin ostaa kanadalaisen Husky Oilin, jonka pilvenpiirtäjä hallitsee Calgarya. Hän ei olisi voinut tehdä näin ilman eliitin suostumusta. Tämä Oil and Gas Journal 18.11.1991 sanoo että Li omistaa nyt 86% Husky Oilista.

LOPUT LIN HONGKONGIN KLAANISTA

Tämä valtava Bank of East Asia (BEA) on Li Kwok-pon johtama. BEA tekee yhteistyötä Illuminatiin sidoksissa olevien yhtiöiden kanssa, kuten G. Warburgin. Li Kwok-po (tunnetaan myös nimellä "David Li") palvelee myös Hongkongin lakia säätävässä elimessä joka edustaa pankki-yhteisöä. Hän on myös erään komitean varapuhemies joka päättää Hongkongin tulevaisuudesta sitten kun se palautetaan Kiinalle. Far Eastern Economic Review -lehdessä sanotaan: "Kiinalaiset valitsivat hänet pääasiassa siksi että hänen perheellään oli sopiva tausta. Tämä laajalle ulottuva Lin perhe, jonka useimmilla jäsenillä on englantilainen passi, on eräs alueen rikkaista ja vaikutusvaltaisista vanhoista perheistä." Lin on kehoittanut Hongkongin asukkaita luottamaan kommunistisen Kiinan hallitukseen. David Li ei kommentoinut Tiananmenin aukion verilöylyä kun häneltä kysyttiin siitä. David Li omistaa brittiläisen passin ja hän voi mennä minne haluaa. Useimmilla Hongkongin asukkailla on ainoastaan Hongkongin passi joka antaa heille Britannian kansalaisuuden mutta ei lupaa matkustaa.

David Lin setä on Simon Li, joka istui Hongkongin vetoomustuomioistuimessa ja valittiin myös BLDC:hen. Hänen toinen setä, Ronald Li, oli Hongkongin pörssin entinen puhemies sekä Basic Law Consultative Committeen jäsen. Ronald Li ja hänen poikansa jäivät kiinni siitä että he käyttivät hyväkseen asemaansa pörssissä pelaten laikaisen rahan kanssa, ja joutuivat oikeuteen. En tiedä miten juttu päättyi.

Toinen setä, Li Fook-kow, valittiin syyskuussa 1998 edustamaan maan pankki-yhteisöä Hongkongin hallitukseen.

PUNAINEN KIINA

"Todellinen päätöksenteko Kiinan poliittisessa järjestelmässä tapahtuu politbyroossa, sekä ensisijaisesti sen pysyvän komitean seitsemän jäsenen keskuudessa, keskusteluissa puolueen vanhemmiston kanssa." ["The China Business Review", Jan-Feb 1993, s. 22] Tähän seitsemän miehen sisäpiiriin kuuluu kaksi Lin perheen jäsentä: Li Peng, joka on tämän sisäpiirin johtaja, sekä Li Ruihuan, joka on kommunistisen puolueen propaganda-osaston päällikkö. Li Ruihuan on ollut tämän sisäpiirin jäsen vuodesta 1989. Muita sisäpiirin jäseniä ovat Jiang Zemin, Qiao Shi, Hu Jintao, sekä Zhu Rongji. Li Peng ei ole ainoa tärkeä Lin perheen jäsen Kiinan ylimmässä johdossa:

  • Li Xiannian oli mukana valtakamppailussa Maon kuoleman jälkeen ja hän oli Kiinan presidentti. Useiden vuosien ajan Li Xianniania pidettiin yhtenä Kiinan neljästä johtajasta. Useiden vuosien ajan Li Xiannian on matkustellut paljon paikkoihin kuten Afrikka jossa hänellä on ollut korkean tason tapaamisia muiden johtajien kanssa.
  • Li Desheng oli politbyroon sekä kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen, ja hän palveli korkeissa viroissa armeijassa.
  • Li Qiang oli kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen ja hän oli ulkomaankaupan ministeri vuonna 1978.

Kiinan pääministerinä, Li Peng on tavannut monia maailman johtajia sekä monia Illuminaatin miehiä. Tässä on näyte Li Pengin tapaamisista:

  • April 28, 1990 -- Soviet leaders
  • July 1991 -- U.S.-China Business Council Officials including Illuminati members
  • August 15, 1991 -- Japanese Prime Minister Toshiki Kaifu
  • September 3, 1991 -- Great Britain's Prime Minister John Major
  • November 16, 1991 -- Secretary of State James A. Baker
  • December 12-14, 1991 -- Prime Minister of India P.V. Narasiaha Rao
  • February 1, 1992 -- President George Bush
  • February 3, 1992 -- Top U.S. capitalists (Illuminati members)
  • February 10, 1992 -- Yeltsin in Russia.

YHTEISTYÖTÄ/KONTAKTEJA ILLUMINAATIN JA LIN PERHEEN VÄLILLÄ

Kenraali Li Mi pakeni Kultaiseen kolmioon ja hänelle tuotiin varusteita CIA:n agenttien kautta. Se oli Li Mi jonka toimesta alettiin viljelemään unikkoa huumeiden valmistamiseksi jota markkinoitaisiin muiden illuminaatti-perheiden kautta. Ei ollut sattumaa että Li aloitti oopiumin tuotannon. Tämä koko bisnes oli Illuminaatin huolellisesti suunnittelema tapahtuma; he ovat tienanneet miljoonia kuljettamalla huumeita vuosisatojen ajan. 1960-luvulla, sen jälkeen kun Li Mi kuoli, toinen Li-niminen henkilö, Li Wen-huan, ryhtyi johtamaan tätä bisnestä.

Illuminaatin pankit ovat vuosien ajan myöntäneet lainaa Punaiselle Kiinalle. Punaisen Kiinan keskuspankin johtaja oli Li Baohua.

Eräs Kiinan Li-nimisistä henkilöistä, Tri. Li Soong, on sufilaisuuden asiantuntija. Hän tutki sufismia perinpohjaisesti Mongoliassa ja Kiinassa. Sufismi on eräs Illuminaatin opinkappaleiden varhaisimpia muotoja. Tri. Li Soong sanoo: "Sufilaisuus edustaa eräiden kaikkein varhaisimpien ihmisten kehitystä koskevien opetusten ylläpitoa ja säilyttämistä, jota meidän pitäisi tutkia huolella mikäli me haluamme saavuttaa ihmiskunnan korkeamman päämäärän." ["The People of the Secret", London, Octagon Press, 1983, s. 220]

Richard Lin omistamalle yhtiölle, nimeltään Pacific Century Group, annettiin houkuttelevaa valtion tukea jotta he rakentaisivat Hongkongiin minikokoisen Piilaakson. Nämä Illuminatiin sidoksissa olevat yhtiöt kuten IBM ja Microsoft tekevät yhteistyötä Richard Lin kanssa lukuisissa korkean teknologian aasialaisissa projekteissa. Hallitus lahjoitti hänelle arvokasta maata projektiinsa.

Sen jälkeen kun Bush oli Kiinan suurlähettiläänä, Carter valitsi Pilgrim Societyn jäsenen Thomas S. Gatesin edustamaan Yhdysvaltoja Kiinassa. David Rockefeller antoi hyväksyntänsä Gatesin valinnalle ja Gates siirrettiin suoraan J.P. Morgan & Companyn johtokunnasta Pekingiin.

Eräs artikkeleista joita minä luen ymmärtääkseni missä Clinton oli menossa suhteessa Punaiseen Kiinaan oli tämä China Business Reviewin alkuvuoden numero vuodelta 1993, jonka kannessa oli kuva Clintonista ja Li Pengistä sekä otsikko: "New Era?" Kuten monet eliitin toimista kertovissa artikkeleissa, siinä oli paljon retoriikkaa ja propagandaa. Yhteenveto oli että Clinton tulee noudattamaan hänen kiinalaisen neuvonantajansa ohjeita, ja että Clinton ei halua keikuttaa venettä mitä tulee suhteisiimme Kommunistisen Kiinan kanssa. Itse asiassa, sen jälkeen kun tämä artikkeli oli julkaistu, Clinton on tehnyt yhteistyötä Kommunistisen Kiinan kanssa niin paljon kuin mahdollista, esimerkiksi luovuttamalla heille korkeatasoista aseteknologiaa, ohjuksia sekä tietokoneita.

LIN PERHE JA GENETIIKKA

Tämä Lin perhe on myös tarjonnut joitakin suurimpia tiedemiehiä geneettisen tutkimuksen alueella. Saatanallinen hierarkia on aina tuntenut suurta kiinnostusta geneettistä tutkimusta kohtaan. Choh Hao Li on maailmankuulu biokemisti. Toinen Lin perhen jäsen tekee suunnittelutyötä robotiikassa Etelä-Kalifirnian Yliopiskossa.

LIN PERHE & KIINALAISET SALASEURAT

Tutkiessani Triadin jäseniä minä huomasin että Lin perhe on eräs ensisijaisista perheista jotka hallitsevat sitä. Tämä Triad on kiinalainen salaseura joka on jonkinlainen vapaamuurareiden ja Mafian risteytys -- P2-vapaamuurarilooshin kaltainen paitsi että se on paljon suurempi. Triadin jäseniä ei tunneta kovin hyvin tässä maassa, mutta he ovat monta kertaa voimakkaampia kuin Mafia. Tiedetään että Triad kutsui Mafian tekemään yhteistyötä kanssaan 1970-luvulla, ja että tuohon aikaan Maria ei pitänyt Triadin ylimielisyydestä. Kuitenkin, minun mielipiteeni on, että Triad ei ole ylimielinen ottaen huomioon millainen valta sillä oli tuohon aikaan. Ollaksi mahdollisimman perinpohjainen, minä lisään joitakin entisiä ja nykyisiä Lin perheen jäseniä jotka ovat olleet tärleitä Triad-johtajia. Minun ei ole tarkoitus väsyttää sinua kaikilla näillä vaikeilla nimillä, mutta astuessamme uudelle maalle pyrkiessämme ymmärtämään tätä varsinaista illuminaatti-perhettä, jos yksityiskohtaisia tietoja ei anneta, me saatamme menettää osan kokonaiskuvasta.

Lin perhe hallitsee Hongkongia ja Triad johtaa Hongkongia. Onko mitään yhteyttä Lin perheen ja Triadin välillä? Kyllä, on merkittävä yhteys, mutta se on hyvin salainen.

Lin perheen Triad-johtajia:

  • Li Chi-t'ang -- Overseas leader
  • Li Hsien-chih -- ?
  • Li Hsiu-ch'eng -- Hunan
  • Li Hung -- Honan
  • Li K'ai-ch'en -- Shanghai
  • Li Lap Ting -- Kwangsi
  • Li Ping-ch'ing Shaghai
  • Li Shih-chin -- ?
  • Li Wen-mao -- Fatshan (north of Peking)
  • Li Yuan-fa -- Hunan
  • Li Choi-fat -- Hong Kong
  • Li Jarfar Mah -- Britain

KIINALAISET SALASEURAT

Tämä luku käsittelee pääasiassa Triadin jäseniä, joilla on aina niin paljon muita nimiä että vaatisi useita sivuja niiden kaikkien luettelemiseksi. Eräs Triadin nimi on Heaven and Earth Society. Muita ensisijaisia nimiä ovat Hung League ja Three United Association.

Vapaamuurarit ovat olleet hyvin kiinnostuneita Triadista ja useat vapaamuurarit ovat tehneet syvällistä tutkimusta sekä kirjoittaneet kirjoja Triadista, mukaanlukien G. Schlegel (The Hung League, 1866), J.S.M. Ward (The Hung Society), sekä W.G. Sterling (The Hung Society, 1925).

Kiinan historia on itsevaltaisten dynastioiden historiaa, sekä salaseurojen jotka vastustivat heitä. Läpi koko Kiinan historian, on ollut periaatteessa vain yksi keino vastustaa maan hallitusta, ja se on tapahtunut salaseurojen kautta. Salaseurat ovat olleet alamaisten keino vastustaa sitä mitä he pitivät kurjuutensa lähteenä. Kiinalaisilla salaseuroilla ei ole koskaan ollut puutetta värväytyneistä, eikä ole koskaan ollut pulaa syistä jotka ovat saaneet köyhät massat liittymään salaseuroihin. Ei ole myöskaan ollut puutetta miehistä jotka olisivat olleet halukkaita johtamaan näitä salaseuroja. Itse asiassa, minä tunnen yli 250 kiinalaista salaseuraa, joista jotkin eivät ole enää toiminnassa. Ilmiselvästi, me emme aio kertoa näin monesta salaseurasta tässä luvussa.

Minkä kriteerin perusteella minä valitsen sen mistä minä kirjoitan tässä luvussa? Ensiksi, minulla on halu osoittaa sinulle miten kiinalaisia salaseuroja voidaan verrata läntisiin salaseuroihin. Tämä vastaavuus on syy siihen että Triad voi tehdä yhteistyötä Mafian, CIA:n ja Illuminaatin kanssa. Tämä yhteensopivuus selittää kuinka vapaamuurarit voivat työskennellä joidenkin salaseurojen kanssa.

Kenties mikään muu ei voi paremmin havainnollistaa yhteistyötä sekä päällekkäisyyttä Idän ja Lännen okkultististen salaseurojen välillä kuin Sun-Yat-Senin elämä. Sun-Yat-Sen johti Kiinaa kukistaakseen monarkian ja luodakseen tasavallan. Sun-Yat-Sen oli useiden Triadin ryhmien johtaja, kuten Chung Wo Tong Society, jolla oli päämaja Hongkongissa, sekä Kwok On Wui Society, jolla oli päämaja Honolulussa ja Chicagossa. Pian saavuttuaan Hawaijille hän perusti Tai Luk Shanin, uuden Triadin ryhmän. Sun-Yat-Sen esitti avainroolia perustettaessa 268 muuta haaraa Triadille. Japaniin hän perusti Yung Meng Huin. Hän perusti Triadin loosheja myös Singaporeen ja Malesiaan. Hän oli korkean tason vapaamuurari ja hän liittyi anglikaaniseen kouluun Hongkongissa. Sun-Yat-Sen sekä sekä miljonääri Chang Ching-chang, joka oli kansainvälinen taidekauppias tekivät yhteistyötä. Sun-Yat-Sen matkusti Yhdysvalloissa ja Euroopassa saadskseen tukea vallankumoukselleen. Myös useat muua ei-kommunistiset kiinalaiset johtajat ovat olleet Triad sekä vapaamuurareiden jäseniä.

ALKUPERÄ

Tämä White Lotus Society vuosisatoja sitten sulautui Hung Societyyn joka vuorostaan muuttui Triad Societyksi, joka tunnetaanmyös nimellä Three United Society. Jotkut ihmiset kutsuvat sitä edelleen Hung Societyksi. Tällä Hung Societyllä oli monia paikallisia nimiä, ja kuten vapaamuurarit, he piileskelivät kauppakiltojen suojissa.

HAAROJEN PERUSTAMINEN YHDYSVALTOIHIN

Kalifornian kultaryntäyksen aikoihin monet kiinalaiset alkoivat tulla Amerikkaan. Triadin loosheja syntyi kiinalaisten pesulamiesten keskuuteen San Franciscossa. Vuoteen 1854 mennessä, tällä Triadin haaraosastolla nimeltään Five Companies oli 35.000 jäsentä Kaliforniassa. Yhdysvalloissa Triad-looshit tulivat tunnetuksi nimellä "hall" tai "meeting place". Missä hyvänsä kinalaiset asuivatkaan, he vaivihkaa perustivat Triad-loosheja niin että pian loosheja oli Laramiessa, Cheyennessä, Kansas Cityssä, Seattlessa, Vancouverissa, Kaliforniassa, New Yorkissa, Bostonissa ja Klondikessa. Nämä valtameren takaiset Triadit joutuivat Kantonin Hung Mun Societyn hallintovallan alle. Tämä Triad-ryhmä vuorostaan joutui Chi Kung Tong ryhmän hallintovallan alle. Ryhmiä käynnistyi Australiassa ja Malesiassa.

Eräs syy miksi "shanghaijaus" (ihmisten sieppaaminen merimiehiksi) ei saa enempää julkisuutta on se, että monet ihmiset jotka siepattiin ja pakotettiin merimiehiksi uhrattiin kun heitä ei enää tarvittu. Nä,ä rikollisperheet Amerikassa ja Euroopassa tekivät myös yhteistyötä kiinalaisten kanssa "shanghaijaten" ihmisiä ja käydessään huumekauppaa 1800-luvulla.

Tänään, nämä kiinalaiset rikollis-syndikaatit ovat hyvin vaikutusvaltaisia paikoissa kuten New York City.

Hierarkia:

  • Shan Chu -- Leader
  • Fu Shan Chu -- Deputy leader
  • Heung Chu -- Incense master
  • Sin Fung -- Vanguard
  • Departmental heads

TRIAD & HONGKONG

Kun englantilaiset alkoivat hallita Hongkongia, tällä Hongkongin alueella oli jo maine merirosvojen tukikohtana, ja Triadit perustivat loosheja ja alkoivat salaa hallita saarta. Vuonna 1845, englantilaiset julistivat Triadit laittomiksi, ja myöhempinä vuosina karkoittivat heidät Kommunistiseen Kiinaan. Kuitenkin, Triadit hallitsivat asioita eivätkä britit koskaan kyenneet ahdistelemaan heitä tehokkaasti muutamia satunnaisia pidätyksiä lukuunottamatta. Esimerkiksi, vuonna 1970, yli kolmannes Hongkongin poliitikoista oli Triadin vaikutusvallan alla.

Itse asiassa, englantilainen Ernest "Taffy" Hunt, Hongkongin poliisin ylipäällikkö, sai lahjuksia 18 vuoden ajan, alkaen vuodesta 1955; summat vaihtelivat vuosittain 700.000 ja 1.200.000 HK-dollarin välillä.

SIlloin tällöin Hongkongin sanomalehdet raportoivat poliisin ratsioista Triadin piilopaikkoihin, mutta täytyy vain ihmetellä että kuinka paljon tästä on pelkkää näytelmää ja millainen osuus on sellaista joka todella vahingoittaa Triadeja.

Triadin hallitsemissa tehtaissa Hongkongissa valmistetaan tavaroita seksikauppoihin kaikkialle maailmaan. Elinolosuhteet Triadin hallitsemilla alueilla Hongkongissa ovat kirjaimellisesti kuin helvetti maan päällä. Triadit sullovat ihmiset sisään, sanitaatio on puutteellista, jätteitä on kaikkialla ja inhimillisen hengen korruptio on täydellistä. Ei ole epäilystäkään siitä millaista elämää Triadin jäsenet haluavat tuoda ihmisille; täydellistä rappiota täydellisessä moraalisessa korruptiossa sekä liassa joka ei ole vertauskuvallista. Kuten vapaamuurareiden suhteen (mutta vähemmässä määrin), on ollut jonkin verran Triadin perustamia hyväntekeväisyysjärjestöjä lähinnä heidän omille jäsenilleen, mutta nämä ovat olleet harvinaisia.

Lyhyesti, koko Hongkongin talouselämä oli heidän hallussaan, ja nyt Lin perhe tekee yhteistyötä heidän kanssaan.

Useat skandaalit vuosikymmenten aikana ovat toistuvasti osoittaneet että Triad on täysin soluttautunut Hongkongin hallitukseen ja poliisiin. Missä hyvänsä etnisiä kiinalaisia onkin, Triadin jäsenet ovat soluttautuneet sinne. Ja jopa monet ei-kiinalaiset tekevät töitä Triadille. Ihmiset Hongkongissa jotka ovat katselleet kun Triadin jäsenet tekevät laittomia asioita kirkkaassa päivänvalossa ovat turhautuneet poliisin voimattomuuteen.

TRIAD & KIINA

Ennenkuin kommunistit tulivat valtaan, Triad johti Kiinaa. Esimerkiksi, vuonna 1917, havaittiin että Triadin jäsenet silloisen Kiinan varapresidentin kanssa varastivat julkisia rahoja hankkiakseen oopiumia ja käydäkseen sillä kauppaa. Vapaan Kiinan johtajat ovat olleet Triad-johtajia. Monet heistä ovat olleet myös vapaamuurareita.

Kommunistien tultua valtaan Triadin jäsenten täytyi mennä maan alle. Kommunistit eivät koskaan tuhonneet Triadia, mutta näiden täytyi toimia aiempaa salaisemmin. Sinä saatat muistaa että kun Taivaallisen rauhan aukion verilöyly tapahtui, sanomalehdet vaivihkaa kertoivat että Triadin jäsenet olivat salakuljettaneet Demokratia-liikkeen johtajia ulos Kiinasta. Kuten juuri sanottiin, kommunistit eivät koskaan murtaneet Triadin valtaa. Itse asiassa, Punaisen Kiinan brutaali hallitus ei ole ollut ainoa joka on ollut tehoton taistelussa Triadia vastaan; suurin osa viranomaisista kaikkialla maailmassa ovat olleet yhtä kyvyttömiä. Triad on kaikkein mahtavin rikollinen veljeskunta maailmassa, lukuunottamatta Illuminatia sekä perheitä jotka muodostavat Committee of 300:n. Mafia on vähäinen verrattuna Triadiin. Laki ei yllä heihin. Esimerkiksi, Englannissa, briteillä on tuskin ainuttakaan etnistä kiinalaista poliisissa, joka edes yrittäisi soluttautua Triadiin.

Tämä Triad on toiminut Yhdysvalloissa yli 100 vuotta, ja ne ovat merkittävä huumeiden jakelija tehden yhteistyötä illuminaatti-kuninkaiden kanssa; ja kuitenkaan useimmat amerikalaiset eivät edes tiedä että he ovat olemassa. Vaikka Yhdysvalloissa on etnisiä kiinalaisia, amerikkalaiset jotka ovat Kiinasta muuttaneiden jälkeläisiä eivät puhu kieltä jollaista agentin täytyisi osata soluttautuakseen sisään Triadin operaatioihin.

ERILAISIA TRIAD-RYHMIÄ

Triadilla on useita ryhmiä. Vuoteeb 1931 mennessä, oli kahdeksan erilaista Triad-ryhmää, ja he olivat jakaneet Hongkongin maantieteellisiin alueisiin ja etnisiin ryhmiin josta kyseinen ryhmä on vastuussa. Nämä kahdeksan suurta siihen aikaan olivat: 1) Wo; 2) T'ung; 3) Tung; 4) Chuen; 5) Shing; 6) Fuk Yee Hing; 7) Yee On; 8) Luen. Jokaisella oli oma päämaja, alaryhmänsä sekä julkinen kulissinsa. Tämä Fuk Yee Hingin kulissi oli "työntekijöiden hyväntekeväisyys-säätiö". Sillä oli 12 haarakonttoria sekä 10.000 jäsentä. Eräs Yee Onin kulisseista oli tämä Yee On Commercial and Industrial Guild. Monet itämaisten taistelulajien kerhoista olivat Triadin julkisivuja ja ovat edelleen, ei ainoastaan Hongkongissa vaan jossain määrin myös muissa maissa.

Esimerkki siitä kuinka jakautuneita nämä Triadin ryhmäkunnat ovat -- eräs kaikkein suurimmista, tämä Wo Society oli itsessään jakautunut kolmeen suureen ryhmäkuntaan: 1) Wo Shing Tong; 2) Wo Yung Lee; 3) Wo Hop To, joka on vuosien ajan kamppaillut noustakseen Wo Societyn johtoon. 1950-luvun loppuun mentäessä, Wo Society Triadilla oli 41 siihen liittynyttä organisaatiota. Tänään, Wo Shing Wo on Triadin Wo-ryhmistä kaikkein mahtavin.

Eräs Triadin ryhmistä jotka tekevät töitä Illuminaatin kanssa on tämä Sun Yee On, eli Yee On Commercial and Industrial Guild. Tämä Sun Yee On, oli Kowloon Walled Cityn ensisijainen hallitsija joka tuottaa seksileluja kansainvälisille markkinoille.

Wo Shing Won, ja Sun Yee Onin lisäksi, tämä kolmas suuri nykyaikainen Triad-ryhmäkunta on nimeltään 14K Society. Luultavasti Chiang Kai-shek ja hänen mentorinsa Big-Eared Tu olivat vastuussa liigan perustamisesta joka valvoisi kaikkia erilaisia Triad-ryhmiä; tämän liigan nimi on Five Continents Overseas Chinese Hung League. Se perustettiin vuonna 1945, jolloin kiinalaiset operoivat Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Afrikassa.

Sivuhuomautuksena Tu-nimisestä henkilöstä; eräs hänen ystävänsä oli Charlie Soong (Triadin jäsen) joka oli mennyt opiskelemaan Vanderbiltin Yliopistoon Julian S. Cardin antamilla rahoilla. Charlie Soongin tyttärellä oli yhteyksiä Sun-Yat-Seniin, ja hän tuli myös avuksi Triadille kun hän avioitui Kung Hsiang-hsin, pankkiirin ja liikemiehen kanssa. Tämä Kungin pankki-imperiumi, Soongin kristillisen kulissin kanssa, joka tuli hänen Metodistisen Kirkon jäsenyydestään, auttoi tätä Triadin haaraa kansainvälisissä hankkeissaan.

Tänään Hongkongissa saattaa olla 60 erilaista Triad-yhteisöä toiminnassa. Kaikkein suurin jäsenmäärän perusteella on tämä Sun Yee On, jolla on 33.000 jäsentä. Nämä 60 yhteisöä viodaan luokitella kolmeen erilaiseen tyylisuuntaan. Ensimmäinen on perinteinen rakenne. Toinen tyyppi ovat ne jotka ovat täysin ilman sisäistä rakennetta. Kolmas tyyppi on kaikkein vaarallisin. He ovat pieniä, tiiviisti toisiinsa sidottuja soluja tai keskuskomiteoita jotka toteuttavat rikolliset toimintansa liikemiesten tehokkuudella.

TRIADIN OPERAATIOIDEN MERKITTÄVIÄ TUKIKOHTIA

Vancouver, San Francosco, New York, Lontoo, Manchester ja Amsterdam (mainitsemattakaan Macaota tai Hongkongia) ovat eräitä Triadin operaatioiden suuria tukikohtia. Rahaa saadaan kiristämisellä, uhkapeleillä, prostituutiolla, huumeilla, tai millä tahansa muulla tavalla joka tuo voittoa. Triadit ovat tehneet yhteistyötä CIA:n kanssa luodessaan huume-verkostoja. Kultaisen kolmion luominen huumeiden lähteeksi oli CIA:n ja Triadin yhteinen operaatio. Kiinan kommunistit eivät malttaneet olla tarttumatta tilaisuuteen turmella amerikkalaisia. Tämä Punaisen Kiinan hallitus teki salaa yhteistyötä Triadin kanssa hankkiessaan heroiinia ja oopiumia, ja tietäen että nämä huumeet vietäisiin amerikkalaisiin sotilastukikohtiin. Amerikkalaisiin varuskuntiin Saksassa tuotiin korkealaatuista huumetta joka tuli Triadin kautta; se joko kasvatettiin Triadin valvonnassa tai muissa paikoissa, kuten Punaisessa Kiinassa. Eräs tämän huumekaupan pomoja oli Lumpy Ho, jonka bisnes-kulissit tunnettiin nimellä "Hollantilainen yhteys".

Nämä korruptoituneet poliisipäälliköt jotka olivat Triadin jäseniä ja jotka pakenivat Hongkongissa raivonnutta korruptionvastaista taistelua muuttivat Vancouveriin, jossa he voimiaan säästämättä rakensivat tästä alueesta suuren Triad-tukikohdan operaatioilleen. Itse asiassa, he perustivat haarakonttorin Victoriaan ja Seattleen, Washingtonin osavaltioon.

Triadien tiedetään toimineen Lontoossa 1890-luvulta lähtien, ja he ovat saattaneet toimia jo ennen tätä. Vasta 1960-luvulla huumekulttuuri jonka Triad käynnisti alkoi saada enemmän huomiota, koska he olivat voimakkaasti mukana huumekaupassa. Vuonna 1971, Triad toi markkinoille Pure No. 4 -nimisen heroiinin joka korvasi "ruskean sokerin" josta Rolling Stones lauloi.

Vuonna 1973, englantilaiset viranomaiset kävivät amerikkalaisten ja englantilaisten agenttien kimppuun Huumejaostossa ja pakottivat joitakin henkilöitä eroamaan. Ei ole täysin selvää, että millaisia koko sotkun yksityiskohdat olivat, mutta seurauksena oli että kahden vuoden ajan Lontoossa ei ollut yhtenäistä huumeyksikköä.

Englannin parlamentilla oli komitea vuonna 1985 jonka tehtävänä oli vakoilla Triadia. He raportoivat että Triad ei ollut uhka Britannialle. Useimmat Triadin kuriireista tänä päivänä ovat eurooppalaisia, ja Triad käyttää nykyään englantilaisia pankkeja enemmän kuin hongkongilaisia pankkeja. Triadilla on jonkinlaista toimintaa kaikissa Englannin kaupungeissa.

Mafia on yrittänyt säilyttää asemansa huumekaupassa, mutta Mafia ei ollut sellaisessa asemassa että se kykenisi ostamaan huumeita suoraan tuottajilta. Tämä Triadin Chiu Chau -niminen haara oli toiminut Saigonissa ja Vietnamissa Vietnamin sodan aikaan, tuoden huumeita amerikkalaisille sotilaille. Tällä Korsikalaisella syndikaatilla (järjestäytynyt rikollisuus) oli yhteyksiä Vietnamiin. He esittelivät Mafian Triadille. Nämä korsikalaiset tunnettiin huumekaupan ranskalaisena yhteytenä. He ovat tuoneet huumeita Turkista Libanonin kautta Marseillesin satamaan, Ranskaan. Nyt Triad kuljettaa aasialaisia huumeita Etelä-Amerikan kautta Yhdysvaltoihin, ja Triad hallitsee New York Cityn huumekauppaa lähes kokonaan. Pidä mielessäsi että Triadin johtajat pystyivät tähän puuhaan vasta sen jälkeen kun he sopivat asioista Illuminaatin huipulla olevien perheiden kanssa. Mikäli nämä illuminaatti-perheet eivät haluaisi tehdä yhteistyötä, Triad heitettäisiin ulos bisneksestä.

Jos henkilö ottaa esimerkikseen kaupungin kuten Toronto, Kanadassa, siellä asuu kiinalaisia ja vietnamilaisia ainakin 150.000. Tämä on suuri määrä ihmisiä joiden keskuuteen on hyvä perustaa Triad-loosheja. Kanadassa operoi 10 Triad-yhteisöä.

Australiassa, Triad-yhteisö nimeltään Yee Hing Society, hyväntekeväisyysjärjestönsä Mun Ji Dongin kanssa on listattu "vapaamuurareiden hyväntekeväisyysjärjestöksi" 80 vuoden ajan. Tämä Mun Ji Dong on päättänyt operoida laillisesti.

TRIADIT KASVOKKAIN MONIEN MUIDEN RYHMIEN KANSSA

Sen lisäksi että he tekevät töitä CIA:lle & Mafialle, jotka vuorostaan tekevät töitä Illuminaatille, sekä sen lisäksi että he työskentelevät illuminaatti-perheiden kanssa, Triad tekee töitä nuorisojengien sekä organisoidun rikollisuuden ryhmien kanssa. He ovat myös tehneet töitä kaikenlaisten salaisten veljeskuntien kanssa mukaanlukien vapaamuurarit. Historiallisesti puhuen, he ovat tehneet lukuisia kertoja yhteistyötä muiden kiinalaisten salaseurojen kanssa. Nämä Triadin jäsenet tekevät töitä myös Yakuzan kanssa sekä filippiiniläisten organisoidun rikollisuuden ryhmien kanssa. Tämä Yakuza myös kuljettaa huumeita Yhdysvaltoihin pääasiassa Hawaijin kautta. Taiwanin Triad-yhteisöt tekevät kaikkein läheisintä yhteistyötä Yakuzan kanssa erityisesti Four Seas -ja United Bamboo -yhteisöt.

TRIADIT RAHOITUSALALLA

Triadeilla on omat pankkitilinsä, joten Triadin rahoitus-operaatiot soveltuvat hyvin rahanpesuun. Varastetut luottokortit sekä aidonnäköiset tuote-väärennökset tuovat myös rahaa Triadille. Triadilla on myös omia lakimiehiä, jotka ovat heidän yhteisöjensä jäseniä. Sen lisäksi että he valmistavat väärennettyjä Guggin laukkuja, Triadin jäsenet ovat myös ansioituneet passien väärentämisessä. Eräs asia jonka huumeiden välitys vaatii on kulta, sillä huumeiden kasvattavat haluavat maksun kullassa. Kultakaupan täytyy olla Illuminaatin valvonnassa, sillä kulta on aina ollut tärkeä hyödyke tälle saatanalliselle hierarkialle. Sen arvo on heille paljon kullan rahallista arvoa suurempi.

YHTEENVETO TRIADEISTA

Triadit ovat okkultistinen veljeskunta joka kehittyi suureksi kansainväliseksi organisoidun rikollisuudenjärjestöksi. Se on tehnyt monia sopimuksia Illuminaatin lukuisten perheiden kanssa, sekä tekee yhteistyötä heidän kanssaan. Lin perhe on ottanut suuren roolin Triadin sisällä, mutta tässä luvussa siitä on kerrottu ainoastaan pintapuolisesti. Triad tarjoaa vastavoiman Punaisen Kiinan hallituksen mahdille.

YHTEENVETO TÄSTÄ LUVUSTA

Faktat jotka minulla on, koskien sitä mitä on meneillään Lin perheen suhteen riittävät tarjoamaan meille karkean kuvan. Tämä Lin perhe Hongkongissa on osa saatanallista hierarkiaa ja se tekee yhteistyötä brittiläisen ja amerikkalaisen eliitin kanssa. He myös auttavat Triadin pyörittämisessä. En tiedä että ovatko Lin perheen jäsenet Hongkongissa sukua Punaisen Kiinan Lin perheen jäsenille, mutta on selvää että jotkin Lin perheen jäsenet johtavat Punaista Kiinaa sekä myös Singaporea. Molemmat maat tekevät käsi kädessä töitä saatanallisen hierarkian kanssa, joten se saa epäilemään että myös näiden maiden johtajat ovat osa saatanallista hierarkiaa. Jos nämä Lin perheen jäsenet pitävät itseään verisukulaisina -- jota he saattavat ollakin -- me tiedämme että kiinalaisen tavan mukaan he suhtautuvat vakavasti siihen että heillä on sama sukunimi. Silloin tämä tekee Lin perheestä uskomattoman vaikutusvaltaisen perheen jolla on maailmanlaajuista merkitystä

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. ...

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kaun...

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäree...

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös ...