Ajan rajalle ja takaisin
Polvijärveläinen Kari Haikonen (46) on henkeen ja vereen urheilumies, mutta muutamien viime vuosien ajan hän on ollut vähintään
yhtä innokkaasti uskon mies. Jeesus kosketti Karia ensi kerran vuonna-96 aivan arkisissa oloissa, seurakunnan järjestämässä työttömien ruokailussa. Pari vuotta myöhemmin Kari oppi tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti.
Karin vaimo Leena kääntyi Jumalan puoleen traagisen menetyksen ajamana. Perheen 24-vuotias poika (Kari ) kuoli oman käden kautta. Vaikka Leena oli jo uskossa, kun hänen edellinen miehensä myöhemmin kuoli, surun määrä
nousi entisestään.
Mutta Jumala näki ja valmisti hänenkin tulevat päivänsä jo ennakolta.
Juhannuksena 2000 polvistui Polvijärven kirkon ehtoollispöytään kolme henkilöä, jotka
eivät voineet mitenkään aavistaa Jumalan tulevia suunnitelmia ja ihmeellisiä tekoja. Karin viereen polvistui Leena ja hänen silloinen miehensä. Kari kuuli sisimmässään selvän mutta yllättävän
Jumalan äänen.
- Tunsin, kuinka Pyhä Henki kosketti minua ja Leenaa. Hän sanoi, että minun on kohdeltava Leenaa hyvänä ystävänä. En kuitenkaan saanut katsoa häntä.
Kari ja Leena
tunsivat silloin toisensa vain nimeltä, vaikka molemmat istuivat Polvijärven seurakunnan kirkkovaltuustossa. Myös Leena kuuli Jumalan lyhyen ja ytimekkään viestin samassa alttarihetkessä.
- Jumala sanoi, että
minun on autettava Karia.
Kumpikaan ei puhunut kuulemastaan silloin toisilleen. Mutta kun Leenan mies viikkoa myöhemmin kuoli yl1ättäen, asiat saivat uuden käänteen. Seuraavassa kirkkovaltuuston kokouksessa Leena koki vahvasti
uudelleen Jumalan puheen, ja päätti kertoa asiasta Karille. Seuraavana jouluna hän antoi Karille lahjapaketin. Se oli Karille merkittävää, koska hän vietti vanhempansa menetettyään ensi kertaa joulua aivan yksin
ja se oli hänen ainoa joululahjansa.
Ystävyys alkoi kehittyä edelleen, kun Leena saamaansa kehotusta noudattaen tarjosi Karille ruokaa kodissaan pari kertaa viikossa. Asialla oli merkitystä Leenallekin, joka suri edelleen miestään.
Ei voi olla kuin iloinen
Tapahtumien perimmäinen merkitys alkoi valjeta molemmille kuitenkin vasta maaliskuussa 2001. Karin kieli kipeytyi niin pahasti ,että hänen oli lähdettävä lääkärireissulle.
Matka jatkui saman tien Joensuuhun, jossa asian tarkempi tutkiminen kuitenkin viivästyi lääkärilakon vuoksi. Kivut lisääntyivät ja syöminen vaikeutui.
Kun Leena palasi Lapin hiihtoreissultaan, hän kohtasi
Karin Joensuussa sairaalassa tuoreen kielisyöpädiagnoosin kanssa. Hetki kosketti Karia syvästi.
- Tajusin, että meillä on rakastava Jumala. Siihen asti olin pärjännyt yksin, mutta silloin tajusin, että enää
en pärjää. Jumala oli kuitenkin valmistanut avun etukäteen. Tämän vuoksi on Leena!
Kari koki tuossa hetkessä mahtavaa iloa, kun taas Leena oli surun murtama. Hän kuitenkin tuki ja auttoi Karia kaikella mahdollisella
tavalla seuraavien raskaiden kuukausien aikana.
Suuret operaatiot käynnistyivät viipymättä. Karin suusta poistettiin suurin osa kielestä ja hampaista. Vain ehjät, paikkaamattomat hampaat jätettiin.
Miehen
ilo ja rauha kuitenkin kestivät. Jumala vahvisti Karia myös Seppo Juntusen rukouspalvelun kautta. Kun Kari vajosi rukouksen aikana Jumalan voimasta lattialle, Seppo sanoi: "Sinulla ei ole mitään hätää. Näen Pyhän
Hengen sinun päälläsi."
- Ei sellaisesta voi olla muuta kuin iloinen, Kari naurahtaa.
"Ehkä viimeistä kertaa"
Huhti - toukokuun vaihteessa Kari lähti Kuopioon leikkaukseen. Tuttavilleen
hän soitti: "Luultavasti puhun sinulle viimeistä kertaa. Menen kielileikkaukseen.”
Pian soittautui, että syöpä oli levinnyt myös imusolmukkeisiin. Ne piti kaapia pois leikkauksen yhteydessä.
- Lääkäri Markku Härmä sanoi, että minulle tehdään uusi kieli. Hän oli lukenut sellaisesta ja halusi kokeilla kielen tekemistä sisäreisistä ja kädestä otetuista lihaksista. Olin ensimmäinen
maailmassa, jolle tämä tehtiin, Kari selvittää.
Toinen lääkäri oli Jukka Virtaniemi. Karin uskovaksi osoittautuneen omahoitajan (Leena ) kanssa kehkeytyi monia hyviä keskusteluja. Sairasvuoteella poikkesi
usein myös Karin entinen luokkakaveri, joka työskentelee sairaalassa. Kari ei ollut tavannut häntä pariinkymmeneen vuoteen.
Leikkaus oli suuri ja vaativa. Se kesti lopulta 14 tuntia, koska kielestä tuli ensin liian suuri.
Kommunikointiin Kari tarvitsi aluksi aakkostaulua, koska hänen molemmat jalkansa ja oikea kätensä olivat paketissa, ja vasemmassa kädessä oli tippa. Myöhemmin onnistui kirjoittaminenkin. Ensimmäiset sanansa Kari
puhui vain viisi päivää leikkauksen jälkeen.
- Lääkäri sanoi, että voin puhua. "Ai minäkö", kysyin.
Kipua Kari ei tuntenut kaulan alueella, vaikka se oli avattu kokonaan suurta operaatiota
varten. Uusi kieli aiheutti muuten huolta jo kolmen viikon kuluttua.
- Lääkäri totesi uudessa kielessä kuolion. Edessä olisi siis uusi leikkaus. Kun siihen piti ryhtyä, kaikki olikin kunnossa. ” Se on Jumalan
tekoa ”, oli lääkäri huomauttanut.
Kuormien kantajat
Taustatukena Karilla oli monia rukoilevia ystäviä sekä Polvijärvenluterilaisesta että vapaaseurakunnasta. Varsinkin vapaaseurakunnan
puheenjohtaja Veijo Piipposen rooli muodostui Karin sairaudessa ja parantumisessa.
- Sisintäni kouraisi syvältä, kun näin Karin tuskan. Siitä alkaen oma kieleni oli kaksi kuukautta aivan kuin tulessa ja sisintäni viilsi
syvä ahdistus. Karilla sen sijaan oli täysi rauha, hän vain ylisti Jumalaa, Veijo kertoo.
Voimme kysyä, antoiko Jumala Veijon kantaa tuskaa, jota Kari ei ehkä olisi kestänyt. Ainakin hän oppi tämän
kautta, mitä tarkoittaa kantaa toisten kuormia. Jumala puhui vahvasti myös siitä, että Jeesus on todella kärsinyt ja kantanut ihmisten kuorman ja tuskan sen tähden, että meillä olisi rauha.
Leena vieraili uuden
ystävänsä luona kerran viikossa. Hän luki Raamattua, rukoili ja lauloi aina päiväkauden kerrallaan. Karin lempivirsi Tule kanssani Herra Jeesus kuului potilashuoneesta joka kerta.
Toipumisvaiheessa Leena teki mittaamattoman
suuren työn huolehtiessaan Karista pitkien ja raskaiden kuukausien ajan. Kari parani leikkauksesta lääkärienkin mielestä yllättävän nopeasti. Kaulalla oleva "monttu" umpeutui viikossa, vaikka sen arveltiin vievän
jopa vuoden.
Kaikesta tästä huolimatta Kari ja Leena – sen enempää kuin rukoilevat ystävätkään – eivät tienneet silloin, mikä tuskien taival olisi vielä edessä ennen kuin syöpä
on voitettu.
Kesäkuussa 2001 alkoi puolentoista kuukauden pituinen säde – ja sytostaattihoito. Viimeiset kaksi viikkoa söivät Karin voimat perinpohjin. Myös puhe ja syöminen vaikeutuivat. Henkistä vireyttä
kohotti kuitenkin lääkärin lausunto hoidon loputtua. "Sinä olet terve mies. Ei ole enää syöpää."
Jumalan kosketus
Kuukauden kuntoutusjakso Joensuussa vaihtui vuodeosastoon
Polvijärvellä. Huolimatta monista rukoilijoista Karin tilanne alkoi uudelleen huonontua. Ripuli, joka ei ottanut parantuakseen, vei voimat niin , että Karin elämänlanka oheni lopulta äärimmilleen. Aina hän ei edes
muistanut, ketkä olivat käyneet häntä katsomassa.
Kylmä totuus alkoi hiljalleen valjeta niin henkilökunnalle kuin ystävillekin: " Kari ei taida selvitä".
Ikään kuin kuolemaa enteillen
Kari kävi viimeiset voimansa ponnistaen vielä itselleen tärkeissä paikoissa, Leenan kotona ja Polvijärven Urheilijoiden toimistolla. Siirrosta Kuopioon ja sieltä Joensuuhun Kari ei enää muista mitään. Mies
makasi petissä niin täynnä letkuja ettei voinut liikkua. Ravinto annettiin nestemäisenä suoraan vatsaan.
Kun vointi sittenkin alkoi pikkuhiljaa kohentua, seurasi uusi shokki: Karin keuhkoissa todettiin syövän etäispesäke.
Kari taisteli urheasti toivottomuutta vastaan, mutta tämä oli hänellekin jo todella vaikeaa. Pimeimmällä hetkellä hän lähetti kännykällään tekstiviestin ystävälleen ja esirukoilijalleen
Veijo Piipposelle: "En jaksa enää. Tule ja aja tämä syöpä pois !"
- Kun näin vuotavat säärihaavat, suusta valuvan liman ja syvän toivottomuuden Karin kasvoilla, se oli tyrmätä minut, Veijo
kertoo.
Tahdonvoimansa ponnistaen hän kuitenkin rukoili ja Karin pyynnön mukaan nuhteli Jeesuksen nimessä tämän ruumista runtelevaa syöpää.
Seuraavasta päivästä, 14.1.2002 , muodostui
niin Karille ja Leenalle kuin Veijollekin eräs heidän suurimmista ilonpäivistään. Sairaalasta lensi aivan toisenlainen tekstiviesti: "Syöpä hävinnyt !"
Jumalan suosiossa
Pian Kari
pääsi takaisin Leenan luo kotihoitoon. Se oli Leenalle uupumukseen saakka rankkaa aikaa, mutta hän oli saanut tehtävänsä Jumalalta. Siksi hän ei kokenut sitä vastenmielisenä huolimatta satoja kertoja toistuvista
pesuista, syöttämisistä sekä lappujen ja kanyylin vaihdoista. Usein Leena sai pestä odottamatta lentänyttä limaa vaatteiltaan ja huonekaluiltaan – ja joskus kasvoiltaankin!
Ruokailu piti aloittaa varovasti,
aluksi vain lastenruokaa, velliä ja kiisseliä letkun kautta. Karin kivut jatkuivat edelleen, puhe oli heikkoa ja toipuminen eteni hitaasti. Varsinainen humaus asiassa tapahtui kuitenkin sitten, kun Karin lääkitystä vähennettiin
ratkaisevasti. Niiden vuoksi mies oli ollut jatkuvasti kuin muumio, eikä kyennet käymään missään – paitsi viikoittain kirkossa, ihme kyllä.
- Kun lääkkeet jäivät pois, Kari alkoi ahmia,
paino lisääntyi viikossa parissa peräti kymmenen kiloa. Karilla oli aina nälkä, Leena muistelee.
Samalla alkoi edistyä liikunta. Postilaatikolla käynneistä alkanut jaloittelu piteni vähitellen puolen tunnin
lenkeiksi. Voimien elpymisen myötä Karin entinen aktiivisuus alkoi palata, ja se edisti parantumista.
- Ellei minulle olisi tehty kieltä, en puhuisi. Kun puhuin ensi kerran, oli jo yhdeksän päivää myöhemmin
kirkkovaltuuston kokouksessa, Kari kertoo. Kanyyli ja mahaletku otettiin pois myöhemmin, ja suuhunsa Kari sai uuden purukaluston. Kaulan reiän sulkeminen oli vuorossa vasta loppukesällä. Kari ei peitellyt kiitollisuuttaan siitä, mitä Jumala
on tehnyt rukousten kautta.
- Olen ollut Jumalan suuressa suosiossa. Tämä on Jumalan ja lääkärien yhteistyötä.
Hämmästyttävää kieltä parantumisesta kertoo sekin, että
Kari maistaa uudella, reisilihaksista tehdyllä kielellään suolaisen ja makean ja tuntee kuuman ja kylmän. Kieltä on myös alkanut yhä enemmän ” kihelmöidä ”, hermotus on palautumassa.
Uusi
yhteinen elämä
Kari antaa kauniin ja vilpittömän tunnustuksen Leenalle hänen väsymättömästä tuestaan kuukaudesta toiseen.
- Ilman Leenaa olisin sairaalassa tai haudassa, Kari
arvioi mahdollisuuksiaan.
Kari päätti aikanaan ottaa tarjotun lähimmäisavun vastaan ja olla Leenan luona niin kauan kuin tämä haluaa häntä pitää. Mutta kun Kari oli toipunut, hän alkoi tulla toisiin
ajatuksiin.
- Sanoin, että meistä on tullut niin läheisiä, että en enää halua mennä kotiin. Kosin Leenaa.
Häitä vietettiin 27.7.2002. Se merkitsi lopullisesti molempien elämän
täydellistä muuttumista. Kari yksiö vaihtui suureen taloon.
- Sanoin alussa, että minähän eksyn tänne. Leena vastasi, että etkö löydä edes ulko-ovea, Kari ja Leena nauravat yhteen ääneen.
Tämä on ollut semmoinen kokemus, että ilo ei lopu millään. Olen ajatellutkin, että sen ei tarvitsekaan loppua. Monesti uskovat iloitsevat vain jonkin aikaa.
Suurin ilo kumpuaa kuitenkin loppujen lopuksi Jumalan tuntemisesta
Jeesuksen Kristuksen kautta.
- Riittää, kun uskoo, että Jeesus on kuollut syntimme tähden. Kun uskoo, synnit ja murheet otetaan pois, Kari tähdentää.
Ihmeet, joita hänelle on tapahtunut viimeisten
puolentoista vuoden aikana, voivat tapahtua, kun on olemassa yhteys Jumalaan. Jumalalle on kaikki mahdollista. Se lienee mahdollista uskoa kaikkien niiden, jotka ovat lukeneet tämän tarinan.
Päivitys 17.11.2006: Jumalalle suuri kiitos,
täysin terveenä, puhe tulee hyvin, lääkkeitä en tarvitse makuaistit entisellään. Jo yli viisi vuotta leikkauksesta ja yli 4 vuotta täysin terveenä.
Anteeksianto Leenan kanssa toimii avioliitossa ja Rauha
ja Iloinen mieli Pyhässä Hengessä vallitsee. Jumalan Suurta Siunausta lukijoille. Lukekaa Raamattua ja rukoilkaa loppumattomasti.
- Kari Haikonen -
Teksti on julkaistu alunperin: Suomen Viikkolehti nro
36 4.9.2002 Paivo T Juntumaa.
Voit lähettää kirjoittajalle sähköpostia.
Miten vastaanotan Jeesuksen
elämäni Herraksi?
Takaisin todistajat sivulle...