1. Todistus pakettiauton kyljessä

Teimme kristillisen yhdistyksen muuttoja varainhankintana. Suurin osa keikoista tuli sosiaalitoimen kautta. Vaikka heillä oli omat sopimusmuuttofirmansa, monet asiakkaat pyysivät meitä, koska olimme heille jo ennestään tuttuja. Ruokimme vuosittain noin 20 000 ihmistä, ja sitä kautta luottamus oli syntynyt. Työtä riitti.

Käytössämme oli valkoisia Ford Transit -pakettiautoja, jotka mainostoimisto teippasi täyteen Jeesuksen sanoja Raamatusta mustalla tekstillä. Ajoin usein yhdessä Seistelän Jukan kanssa. Eräällä kotimatkalla muutolta Jukka ehdotti, että autoissa voisi olla muutakin kuin pelkkiä raamatunjakeita. Päätimme kirjoittaa molemmat oman todistuksemme auton kylkeen. Jukka kirjoitti omalle puolelleen ja minä omalleni.

Kirjoitimme siitä, kuinka Jumala oli vapauttanut meidät päihteistä ja monesta muusta. Mainostoimisto teippasi tekstit auton kylkiin. Sen jälkeen ajoimme ympäri Suomea autoilla, joiden kyljissä oli meidän omat elämäntarinamme.

Kun tuli aika vaihtaa auto, annoin Transit-pakettiauton vaihdossa pohjalaiselle autoliikkeelle. Muutaman viikon kuluttua huomasin vanhan automme seisovan paikallisen moottoripyöräjengin parkkipaikalla. Mustat teipit oli poistettu, mutta tekstit erottuivat edelleen selvästi kyljissä. Liiman ja auringon jättämät jäljet paljastivat sanat kuin varjokuvana. Auto seisoi siinä kuukausien ajan.

2. Maalit rukoushuoneelle

Rakensimme kirpputorin yhteyteen rukoushuonetta. Tila oli eristetty ja kipsilevyt asennettu, ja olimme saaneet maalarin maalaamaan koko tilan. Maalari kysyi, kuinka paljon valkoista maalia tarvitaan.

Tiesin, ettei kassassa ollut paljon rahaa ennen kuin tehdyistä muutoista saataisiin maksut. Rahat riittäisivät joko autojen kuluihin, jotta muutot jatkuisivat, tai maaleihin. Sanoin maalarille, että lähdetään rautakauppaan.

Rukoilin matkalla ja kerroin tilanteen Jumalalle. Kun ajoimme Sammonkadulla, puhelin soi. Eräs uskova tuttuni oli nähnyt pakettiauton ja kysyi, minne olin matkalla. Kerroin, että olin menossa ostamaan maalia. Hän sanoi, että Sammonkadulla on RTV ja kehotti ajamaan sinne.

Kun saavuimme paikalle, hän ilmoitti, että hänellä on liikkeeseen tili ja voimme ostaa maalia niin paljon kuin tarvitsemme. Hän hoitaisi laskun.

Näin autot pysyivät liikkeellä ja rukoushuone tuli maalattua.

3. Ruoka oikeaan aikaan

Muutot ajoittuivat usein kuunvaihteeseen, ja silloin teimme useita keikkoja peräkkäin. Erään raskaan jakson jälkeen istuin kotona sohvalle ja ajattelin, että onneksi huomenna ei ole muuttoa. Olin niin väsynyt, etten uskonut pääseväni aamulla ylös sängystä.

Poikani Jesse tuli koulusta ja sanoi, ettei jääkaapissa ollut ruokaa. Tilipäivä olisi vasta maanantaina. Rukoilin ja kerroin Jumalalle tilanteen.

Sisimmässäni kuulin sanat: “Tehän jaatte ruokaa ihmisille. Hae Ilomäentieltä.”

Vastasin väsyneenä, etten jaksa nousta sohvalta. Sen jälkeen tuli hiljaista.

  Noin 15 minuutin kuluttua puhelin soi. Yksi työntekijöistämme kysyi, jaksaisinko kävellä parkkipaikalle. Hänellä oli meille kaksi kassillista ruokaa Ilomäentieltä. Kassit olivat täynnä hyviä ruokia ja jälkiruokia.

Opin, että kun jätin ruokahuolen Jumalan käsiin silloin kun en itse jaksanut, meillä syötiin usein tavallista paremmin.

4. Kaksi viidenkympin seteliä

Rahani olivat loppu, kun joku antoi minulle pyytämättä kaksi 50 euron seteliä. Ajattelin käydä kaupassa töiden jälkeen. Työpäivä venyi pitkäksi, ja Prisma oli jo melkein sulkemassa, kun ehdin paikalle.

Näin ulkona miehen, joka kaivoi roskiksia. Hän näytti tuskaiselta. Tunsin sisälläni kehotuksen antaa hänelle rahaa. Ajattelin ensin, ettei nyt ole aikaa, koska kauppa menee kiinni. Kävelin tuulikaappiin, mutta kehotus voimistui niin vahvaksi, että käännyin takaisin.

Kysyin mieheltä, miten menee. Hän vastasi, että kai sen näkee. Kysyin, tarvitseeko hän rahaa. Hän vastasi myöntävästi. Sanoin, että minulla on kaksi 50 euron seteliä ja tehdään tasajako. Ojensin hänelle toisen setelin.

Mies katsoi minua ja sanoi: “Sinähän olet enkeli.” Sitten hän lisäsi: “Kiitos Jumalalle.”

Käännyin ja kävelin kauppaan.

5. Kahvilassa keskus­torilla

Pidin kahvilaa Keskustorilla. Kerran sinne tuli nainen, joka oli hyvin vihainen. Hän kertoi kovaan ääneen, kuinka palvelu tai tuotteet olivat edellisenä päivänä olleet huonoja.

Ystäväni omisti Punnitse ja Säästä -ketjun ja toi minulle toisinaan ilmaiseksi tuotteita, esimerkiksi logistiikkavirheiden vuoksi. Juuri edellisenä päivänä olin saanut suklaata ja muita herkkuja.

Kun nainen oli saanut sanottavansa sanottua, koin kehotuksen tarjota hänelle ilmaiseksi teetä ja tuoreen munkin. Kysyin, kelpaisiko. Hän suostui yllättyneenä. Pyysin häntä istumaan ja vein teen sekä munkin pöytään.

Sain vielä kehotuksen antaa mukaan suklaata ja muutaman patukan tiskin alta. Kun vein ne hänelle, hän alkoi itkeä. Hän kysyi, miksi kohtelin häntä ystävällisesti, vaikka hän oli tullut valittamaan.

Kerroin, että olen saanut syntini anteeksi ja että voin halutessaan kertoa hänelle Jeesuksesta. Hän halusi kuulla.